Top

Logitech AudioStation jylisee vakaana

sunnuntai 31. joulukuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Logitechin AudioStation näyttää jo laatikkonsa kyljen kuvassa hyvännäköiseltä, ja tämä fiilis pysyy yllä myös kun laite kaivetaan ulos pahvien ja styroksien seasta. Laitteen kaiuttimet näyttävät esimerkiksi iPodiin nähden massiivisilta, vaikka niillä on todellista korkeutta vain vajaat 20 senttiä. Kun kaiuttimien suojakankaat otetaan vielä pois, ja (mieluiten musta) iPod telakoidaan kaiuttimien väliin, näyttää kokonaisuus enemmän kuin hyvältä.

iPodin telakointiaseman alapuolella kiiltelee LCD-näyttö, jossa tilanteesta riippuen näkyy esimerkiksi kellonaika, radiokanavan taajuus/nimi tai basso- ja diskanttitoistoa koskevat säätöjanat. Kaikkia AudioStationin toimintoja voidaan ohjailla laitteen omalla kaukosäätimellä, mutta osa säädöistä, kuten äänenvoimakkuuden säätö ja toistolähteen valinta, on tehtävissä myös etupaneelin kosketusherkkien nappien kautta. Lue lisää…

Logitech FreePulse – Bluetooth-luurit iPodille

torstai 21. joulukuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Logitechin suhteellisen vankka panostus iPod-liitännäisiin tuotteisiin jatkuu. Tällä kertaa testiimme päätyivät langattomat FreePulse -kuulokkeet, joita voidaan iPodien lisäksi lisäksi käyttää myös muiden sellaisten äänilähteiden kanssa, joiden varustukseen kuuluu 3,5 mm kuulokeliitäntä.

FreePulse koostuu lähettimestä ja kuulokkeista, joiden välille yhteys muodostuu Bluetooth-tekniikalla. Logitech ilmoittaa lähettimen ja kuulokkeiden väliseksi maksimikantamaksi noin 10 metriä, joka testissämme toteutuikin – myös siten että lähetintä ja kuulokkeita pidettiin eri huoneissa, suljettujen ovien takana. Lue lisää…

Aurora 3.1 tekee Macista herätyskellon

keskiviikko 6. joulukuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Erilaisia herätyskellon toimintoja imitoivia ohjelmia on saatavissa Macille joukoittain. Aurora kuuluu ilmaisten herätyskellosoftien kastiin, tarjoten kuitenkin ominaisuuksia joista osa muista valmistajista pyytää ehdoitta rahaa käteen. Aurorankin valmistajalle voi toki lahjoituksia osoittaa, mutta ohjelma toimii ilman lahjoituksiakin täysin ominaisuuksin.

Herätysten hallinnoiminen tapahtuu kätevästi ohjelman pääikkunassa. Yksittäisen herätyksen asetuksiin pääsee klikkaamalla kyseistä herätystä listalta, jolloin ikkunan alareunaan ilmestyvät tuon herätyksen tiedot. Lue lisää…

JBL On Stage II – ympyräkaiutin iPodeille

tiistai 28. marraskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

On Stage II kuuluu JBL:n iPod-kaiutinratkaisujen kevyempään päähän, tarjoten äänentoiston lisäksi mahdollisuuden iPodin lataukseen ja synkkaamiseen tietokoneen kanssa. Mustana ja valkoisena versiona myytävän laitteen äänentoisto perustuu neljään neodymium-ajuriin, joiden kautta ääntä saadaan ulos 6 watin kanavakohtaisella voimakkuudella.

iPod sijoitetaan laitteen keskitienoille, Universal Dock -tyyppiseen telakointikaukaloon, johon käytännössä kaikki telakkaliitännällä varustellut iPod-mallit menevät ilman erillistä sovitinta. Oman iPodin mukana tullutta sovitinta voi halutessaan toki käyttää, jolloin iPod seisoo paikallaan jämerämmin. Lue lisää…

Mac Pro – kovan työn puurtaja

maanantai 20. marraskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Mac Pro:n julkaisu toi myös raskaimman sarjan Macin – PowerMac G5:n – Intel-aikaan. Tuorein lippulaivamalli murskaa numeroita kahden kahdella ytimellä varustetun Intel Xeon -prosessorin voimin, joten prosessoriytimiä on käytössä neljä nopeimman PowerMac G5:n tapaan. Ulkoiset muutokset ovat muiden Intel-pohjaisten Macien tapaan vähäisiä, mutta sisällä on tapahtunut myllerrystä senkin edestä.

Mac Pro noudattaa ulkoisesti PowerMac G5:n linjaa, ja kotelot ovatkin ulkomuodoltaan lähes identtiset. Näkyvimpänä erona toimivat Mac Pro:n etupaneelin lisätyt toinen USB2-portti, FireWire 800 -portti, sekä paikka toiselle optiselle asemalle. Takaa löytyy USB2-portteja kolme lisää sekä yhdet kumpaakin FireWire-tyyppiä. Lue lisää…

2G iPod Shuffle – pieni ja pippurinen

torstai 16. marraskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Toisen sukupolven iPod Shuffle tuli saataville marraskuun alussa. Vain yhden gigatavun kokoisena versiona myytävä uusi iPod Shuffle edustaa edelleen iPod-tuoteperheen yksinkertaisinta päätä, eli näyttöä tai erikoisempia ominaisuuksia soittimessa ei edelleenkään ole. Ensimmäisen sukupolven iPod Shuffleen verrattuna suurin muutos on tapahtunut soittimen koossa, jota on pienennetty huikeasti.

Pienen ja piskuisen soittimen nykymitat ovat 4,12 cm (l) x 2,73 cm (k) x 1,05 cm (s), ja sen ulkoasu tuo väistämättä mieleen Apple Radio Remote -palikan. Shufflen etupuolella seisoo pyöreä play/pause-nappi, jonka ulkoreunaa kiertävästä valkoisesta renkaasta löytyvät tutut painelukohdat äänenvoimakkuuden säädölle sekä kappaleiden vaihdolle ja kelaamiselle. Lue lisää…

EvoCam – monipuolinen webbikamerasofta

maanantai 30. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

EvoCam on Evological-yhtiön edullinen ja monipuolinen webbikameraohjelma, joka mahdollistaa webbikameran hyötykäytön monilla tavoilla. Ohjelma mahdollistaa muun muassa käyttäjän päätettävissä olevin väliajoin tapahtuvan kuvan päivityksen etäpalvelimelle, videon nauhoituksen ja vaikkapa kuvaamisen liikettä havaittaessa. EvoCam tukee myös useampaa kameraa ja AppleScriptiä. Lue lisää…

Designiä ja tehoa suuressa koossa: 24″ iMac Core 2 Duo

sunnuntai 29. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Applen iMac-tuoteperhe siirtyi Intel Core 2 Duo -prosessoreiden aikaan syyskuun alkupuolella. Uudistetun tuoteperheen 17-tuumaista jäsentä myydään 1,83 GHz ja 2 GHz versioina, ja niin 20- kuin 24-tuumaisenkin iMacin vauhdittajana toimii 2,16 GHz Core 2 Duo prosessori (2,33 GHz BTO-optiona). Näistä malleista juurikin suurin, 24-tuumainen päätyi testattavaksemme.

Koko ja sisukset

Ensimmäisen sukupolven 17" Intel-iMacin vieressä 24" iMac näyttää suorastaan massiiviselta. Näytön maksimikirkkautta on kasvatettu sen verran reippaasti, että ero 17" iMacin näytön kirkkauteen on kahdehdittavan konkreettinen. Muotoilultaan tai väritykseltään uusi iMac ei eroa Core Duo -aikakauden iMaceista, joten pelkistetyllä valkoisella teemalla edetään. Vanha tuttu metallijalka pitää koneen tukevasti pystyssä, väänsipä näyttöä sitten kuinka ylä- tai alaviistoon tahansa. Lue lisää…

Civilization IV epästrategistin silmin

sunnuntai 22. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

Sid Meierin Civilization-pelisarjan neljäs osa teki debyyttinsä Mac OS X -natiivina versiona päättyneenä kesänä. Peli kulkeutui snadiomenan epästrategiseen toimitukseen, jossa ikänsä strategiapeleistä kaukana pysynyt allekirjoittanut hakkasi peliä useiden päivien ajan, raapaisten kuitenkin vain pelin pintaa.

Civilization IV:ssä ideana on siis rakentaa imperiumi, jota sitten pelitavasta riippuen joko laajennetaan kunnianhimoisesti ja verta vuodattaen, tai esimerkiksi pyritään loistaviin pistesuorituksiin tekemällä strategisesti järkevää kaupankäyntiä tai taitojen ynnä muiden vaihtoja päikseen. Lue lisää…

JBL Radial: tehokas iPod-kaiutin asiallisella kakella

tiistai 17. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

iPod-kaiutinjärjestelmä JBL Radial muistuttaa pyöreältä muodoltaan samaisen valmistajan JBL On Time -kelloradiota. iPod telakoidaan Radialin keskelle, universaalilla adapterilla varusteltuun telakointipaikkaan, johon sovittimeksi sopii lisäksi itse iPodin mukana toimitettu valkoinen palikka.

iPodin omaa sovitinta ei ole pakko käyttää, mutta suotavaa se kuitenkin on, mikäli telakkaliittimen mahdollinen taipuminen pelottaa. Lue lisää…

Redline – kevyttä kaahailua, myös verkossa

sunnuntai 15. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Mac OS X:lle saatavien autopelien määrä on hyvin lähellä olematonta. Tälle osa-alueelle on kuitenkin pitkästä aikaa saatu edes jonkinlaista virkistystä, Ambrosia Softwaren lanseerattua yhtiön uuden shareware-autopelin, Redlinen. Uudessa pelissä päästään kaahailemaan mm. kaupungeissa, kanjoneissa ja erityisillä kilparadoilla. Kaahailut voidaan suorittaa joko yhden radan pikapelinä (1-5 tekoälyvastustajan kera), aika-ajona tai moninpelinä verkossa (max 12 henkeä).

Perinteisen Arcade-pelitavan ohella autoilla on mahdollista ajella realistisessa simulaatiotilassa, sekä loputkin fysiikan lait ja nopeusrajoitukset unohtavassa Turbo Arcade -tilassa. Simulaatiotila vaikuttaa kuitenkin juurikin realistisen meininkinsä ansiosta jokseenkin puuduttavalta ratkaisulta, ja ennen pitkää sitä huomaakin pelailevansa Redlineä ainoastaan Turbo Arcadena. Lue lisää…

PocketDock: FireWire, Combo ja LineOut

tiistai 10. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

Saksalaisen SendStationin valikoimaan kuuluva PocketDock-tuoteperhe koostuu neljästä erikseen myytävästä osasta, jotka kaikki tuovat omanlaisensa mahdollisuudet ladata ja synkata telakkaliitännällä varusteltuja iPodeja muutakin kuin alkuperäistä latauspiuhaa käyttäen.

kuva kuva
Vasemmalla PocketDock FireWire, oikealla PocketDock Combo

Tuoteperheen yksinkertaisin palikka, PocketDock FireWire, mahdollistaa telakkaliitännällä varustellun iPodin lataamisen Firewire-johtoa käyttäen. Palikan toinen pää uppoaa siis iPodin telakkaliitäntään, ja toiseen päähän voidaan kytkeä Firewire-johto. Lue lisää…

2G iPod nano – kirkkautta, väriä ja akkukestoa

lauantai 7. lokakuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Apple lanseerasi vastikään toisen sukupolven version suositusta iPod nano -soittimestaan. Nanon saa nyt hankittua viidessä eri värissä – mustana, harmaana, vihreänä, sinisenä ja pinkkinä. Värivaihtoehdoista 2 Gt version saa hankittua ainoastaan harmaana, 4 Gt version harmaana, vihreänä, sinisenä ja pinkkinä, sekä uuden 8 Gt version vain mustana.

Uusien nanojen pinta muistuttaa jokseenkin iPod minien metallipintaa, jonka voisi kuvitella myös naarmuuntuvan vähemmän helposti kuin ensimmäisen sukupolven nanojen pinta. Soittimen fyysistä kokoa on pienennetty, mutta sen verran vähäisesti ettei muutos ole kovinkaan silmiinpistävä – pituudeltaan uusi nano vaikuttaa jopa hieman suuremmalta kuin edeltäjänsä. Kylkiensä osalta nyky-nano eroaa edeltäjästään pyöristyksien ansiosta, ja soittimen takaosaa koristaa tuttu Applen logo iPod-teksteineen. Lue lisää…

Vinkki: Apache, MySQL ja PHP nopeasti käyttöön

maanantai 25. syyskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Mac OS X:n mukana tulevan Apachen saa helposti käyttöön klikkaamalla Personal Web Sharingin päälle Järjestelmäasetuksien Jako-osiosta. MySQL:ää ei kuitenkaan käyttöjärjestelmän mukana toimiteta, ja PHP puolestaan on aktivoitava mutkien kautta. Perinteisen osa osalta -asentelun sijaan toisilleen mutkatta keskustelevan Apache, MySQL & PHP -kokoonpanon voi hankkia yhdessä paketissa, joka tottelee nimeä MAMP (Macintosh, Apache, MySQL ja PHP).

MAMPin asennus tapahtuu käden käänteessä, sillä ladattuaan asennuspaketin käyttäjän tarvitsee vain ajaa asentajaohjelma läpi, ja tämän jälkeen kaikki osat ovatkin käyttövalmiina. Asentaja asentaa ohjelmiston omaan kansioonsa Applications-kansion sisälle (josta sitä ei pidä siirtää muualle), josta kokoonpano saadaan käyntiin avaamalla MAMP.app ja autentikoimalla palvelimien käyttöönotto. Lue lisää…

TuneBuckle integroi iPod nanon vyöhön

torstai 21. syyskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Lukuisat iPod-kilkkeet mahdollistavat iPodin ja iPod nanon kiinnittämisen vyöhön tai vyölenkkeihin, mutta TuneBuckle menee astetta pidemmälle integroimalla iPod nanon itse vyöhön. TuneBucklen mallistoon kuuluu kolme alkuperäisen iPod nanon kanssa yhteensopivaa mallia – The Original, Full Moon sekä Full Metal Jacket, joista kaksi ensimmäistä onnistuimme hankkimaan koeajettavaksi. Pituusvaihtoehtoja kullakin mallilla on viisi kappaletta, pienimmän edustaessa haarukkaa 66-76 cm ja suurimman 116-127 cm.

Kaikkien mallien varsinainen vyöosio on valmistettu samasta materiaalista, ja jokainen tuntuu yhtä vankalta vyötärön ympärille kiristettynä. Vaikka iPod nano sijoitetaankin vyön soljen sisuksiin ilman minkäänlaista mekaanista lukitusta, pysyy soitin ihmeen hyvin paikoillaan – jopa silloin kun vyö ei ole kiristettynä paikoilleen. Perinteisistä vöistä poiketen TuneBucklen ylijäävä, toiselle kierrokselle jatkava osa vyötä ujutetaan ensimmäisen kierroksen tehneen vyönpätkän alle, eikä päälle. Lue lisää…

iTunes 7 – mukavasti uutta hyvässä paketissa

torstai 14. syyskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Applen jukeboksisofta iTunes eteni tiistaina versioon 7. Seiskaversion oleellisimpiin uusiin ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa tauoton toisto, kaksi uutta tapaa selata kirjastoja ja soittolistoja, sekä uusittu iPod-hallintaliittymä. Ulkoasuakin on muutettu hitusen verran, ja erilaiset lähteet on jaettu iTunes 7:n sivupalkissa kirjastoihin (musiikki, elokuvat, tv-sarjat, podcastit, audiobookit, radio), iTunes Storeen, laitteisiin (iPodit ja CD-levyt), jaettuihin lähteisiin sekä soittolistoihin (mukaanlukien Party Shuffle).

Uudistettu ulkoasu noudattaa hillittyä siniharmaata väristöä, joka näkyy rullausjanojen palkkeja ja nuolia myöten. Browse- sekä burn-napit on siirretty ikkunan ylälaidasta alalaitaan, ja ylälaidan hakukentän kylkeen puolestaan on ilmestynyt kolmen nappulan setti selausnäkymän vaihtamista varten. Lue lisää…

Elgato EyeTV for DTT Stick – edullinen digitelevisio Macille

maanantai 11. syyskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Elgato EyeTV for DTT Stick on Macille suunnattu antenniverkon (ts. DVB-T) digitelevisiotikku halvimmasta päästä. Snadiomenan toimitus päättikin siis selvittää, onko kyseinen laite hintansa väärti. Verrokkikappaleena toimi vastaavan hintaluokan Miglia TVMini, joka kirjoitushetken hintojen mukaan maksoi Apple Storessa täsmälleen saman verran kuin Elgaton tikku, vaikka Miglia yleensä maksaa noin 30-50 oravannahkaa enemmän.

Itse laite on mitoiltaan enemmän tai vähemmän puoli senttiä paksumpi kuin iPod Shuffle, joten kannettavuus on kohdallaan. Tikku on myös miellyttävän kapea, ja vierusportteihin kytkettyjen laitteiden koosta riippuen se saattaa mahtua paikalleen ilman USB-jatkojohtoa. Esimerkiksi G4 iBookin USB-portteihin laite meni hiiren piuhan kanssa kiltisti vierekkäin, mutta esimerkiksi Bluetooth-donglen ja EyeTV for DTT:n rinnakkaiselo ei onnistunut ilman jatkojohtoa tilanpuutteen vuoksi. Paketissa tulee mukana myös hieman yli 30 senttiä pitkä USB-jatkojohto sekä ulkoinen antenni. Luonnollisesti myös EyeTV 2 -ohjelmisto kuuluu pakettiin. Lue lisää…

TechTool Pro 4.5 – futaa myös Intel-Maceissa

maanantai 4. syyskuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Kalifornialainen Micromat päivitti heinäkuussa suositun työkaluohjelmistonsa Tech Tool Pro:n versioon 4.5. Tuoreen version myötä ohjelmistoa voi käyttää PowerPC-pohjaisten Macien ohella myös Intel-prosessoreita hyödyntävissä Maceissa, samoin ominaisuuksin ja mahdollisuuksin.

TechTool Pro:n tärkeimpiin kykyihin lukeutuvat muun muassa kiintolevyjen ja niiden osioiden kunnon tarkastaminen ja korjaaminen, erilaisten koko järjestelmän kuntoa selvittävien testien ajaminen, sekä mahdollisuus palauttaa kadonneita tiedostoja. Lisäksi TechTool Pro pystyy kehittämään kiintolevyjen alkuun hätäkäynnistyspartition, sekä esimerkiksi luomaan eräänlaisen suojaverkon kadonneiden tiedostojen varmempaa palautusta varten. Lue lisää…

Belkin Carabiner Case for iPod nano

tiistai 29. elokuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Mustana, pinkkinä, valkoisena sekä sinisenä myytävä Carabiner Case for iPod nano on nahkavalmisteinen suoja, josta ei varsinaisia huonoja puolia löydy. Suhteellisen ohuen oloinen Carabiner Case jättää tarpeeksi tilaa iPod nanon klikkauspyörän operoimiselle, kuulokeliitännälle, hold-napille sekä soittimen näytölle.

iPod nanon sivustat eivät peity Carabiner Casella suojattuna kokonaisuudessaan nahkaan, vaan soittimen molempien kylkien ylä- ja alaosat jäävät sopivan kiiltelevästi näkyviin. Suojan alapäätyä koristaa saman valmistajan Kickstandista tuttu nauha, koukku ja nappi -yhdistelmä, jolla nanon saa lukittua napakasti suojan sisuksiin. Lue lisää…

4Digi iPower – virtaa iPodille suoraan seinästä

tiistai 22. elokuu 06 · Jätä kommentti 

kuva

Kun joidenkin muiden verkkovirtaa käyttävien iPod-latureiden käyttömahdollisuudet saattavat rajoittua joko USB- tai Firewire -liitäntään (esim. ArtWizz PowerPlug), 4Digin kohtuuhintaisella iPowerilla voidaan ladata mitä tahansa telakkaliitännällä varusteltua iPodia.

iPower on käytännössä noin kaksi metriä pitkä johto, jonka toinen pää sopii pistorasiaan ja toinen pää iPodin telakkaliitäntään. Telakointiosio pysyy vieläpä hyvin jämäkästi kiinni iPodissa, sillä niin kiinnitys- kuin irrotusvaiheessakin on liitintä painettava sormin sen molemmilta puolilta. Lue lisää…

Seuraava sivu »

Bottom