Kuwion kissamainen suoja soveltuu kännyköille ja iPodeille

Sarjassamme “ei alunperin iPodeille suunniteltu mutta kuitenkin tarkoitukseen sopiva” käsittelyssä tänään Kuwion kissakuvioinen pussukka, joka soveltuu esimerkiksi iPod nanon kantopussiksi. Tuote kuuluu laajempaan kattiaiheiseen tuoteperheeseen, jonka suunnittelijana toimii tamperelainen Maria Niklas.
Kuwion pussukka on valmistettu korkealuokkaisesta, vettähylkivästä markiisikankaasta, joka tuntuu sormin koeteltuna vahvatekoiselta. Suojasta saimme testattavaksemme kännyköille suunnitellun perusversion, jossa iPod nanolle on liiaksikin tilaa. Suunnittelija kertoo kuitenkin valmistavansa suojia myös mittatilaustyönä, paremmin iPodeille sopivissa kokovaihtoehdoissa, joten oikeankokoisena tilattuna vältytään liikatilaongelmilta.

Pussin yläpäähän on kiinnitetty punaisella kangaskiinnikkeellä metallinen lenkki, jonka läpi myöskin pussin yläpäässä sijaitseva mukavan tuntuinen kaulanauha pujotetaan. Näin pussin suu pysyy tiiviimmin supussa, ja nanon muutenkin epärealistiset mahdollisuudet karata pussin yläpäästä kariutuvat täysin.
Useisiin muihin kaulanauhalla varusteltuihin suojiin verrattuna Kuwion suoja vaikuttaa pysyvän paremmin aloillaan – muiden suojien kohdalla kun on ajoittain havaittavissa sivuttaista heilurimaista liikettä, kun koekaniinina toimiva iPodisti on hieman nopeammalla tahdilla liikkeessä.
Kerrassaan hyvännäköinen, mukava ja toisaalta simplistinen suojapussi, eikä niin kovin kalliskaan sellainen. Mahdollinen tilaus kannattaa tehdä ehdottomasti mittatilaustyönä, joten mittanauha tai viivoitin käteen ja mittailemaan
.
Keskustele tästä artikkelista…
|
Vaatimukset
|
Lisää aiheesta:


Kuwion suojapussukka







Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.