Läppärinäppisten pöytäinvaasio – Apple Wireless Keyboard
Apple julkaisi viimeisimmän iMac-päivityksen yhteydessä myös uudet näppäimistöt, jotka etenkin langattoman mallin toimitusvaikeuksien jälkeen rantautuivat myös Suomeen ja snadiomenan testiin.
Itse näppäimistö on erillisen numeronäppäimistön puuttuessa varsin pieni, ja varsinainen näppäinasettelu on tuttu MacBookista, joskin kapeampien reunojen myötä irtonäppis jää hieman MacBookia kapeammaksi. Pöytätilarohmusta ei siis voi puhua, ja pienen kokonsa puolesta vekotin mahtuu pakkauslaatikon kera tai ilman vaikkapa läppärilaukkuun matkalle mukaan (nimim. been there, done that). Lue lisää…
Quicktime-aukko hyödynnettävissä OS X:ssä
Aiemmin tällä viikolla löydetty haavoittuvuus Quicktime-mediaohjelmasta on jo hyödynnettävissä myös OS X:ssä. Computerworldin mukaan hakkereilla on jo olemassa esimerkkikoodi, joka toimii sekä 10.4- että 10.5-versiossa.
Ongelma liittyy aukkoon Real Timen RTSP-protokollassa. Tietoturvayhtiö Symantec kehottaa kaikkia Quicktime-käyttäjiä estämään TCP-portit 554 sekä UDP-portit 6970-6999.
Applelta ei ole vielä tullut paikkausta ongelmaan.
Google Gadgetsin beta Macille
Google on julkaissut beta-version Google Gadgets for Mac OS X:stä. Googlen Mac-blogin mukaan versiossa on satoja gadgettejä, jotka voidaan asentaa Dashboardille. Tällaisia ovat mm. keilaus ja virtuaalinen kukkaruukku sekä erilaiset sää-, kartta- ja uutispalvelut. Gadgetit toimivat kuten Dashboardin omat widgetit. Google Gadget tulee osana Google Desktopia.
iPhonesta 3G-versio ensi vuonna
iPhonesta on tulossa nopeisiin verkkoyhteyksiin kykenevä 3G-versio ensi vuonna, kertoo jenkkioperaattori AT&T:n pääjohtaja Randall Stephenson Bloombergin uutisessa. Hän sanoo, ettei osaa arvioida tulevan puhelimen hintaa, koska siitä päättää Applen toimitusjohtaja Steve Jobs.
Jobs on arvioinut Applen myyvän ensi vuonna 10 miljoonaa iPhonea, mikä vastaisi yhtä prosenttia maailman kännykkämarkkinoista. Syyskuun loppuun mennessä Apple oli myynyt 1,4 miljoonaa puhelinta, Bloomberg kertoo.
GelaSkinistä iPodin suojakerrokseksi

Kanukkipulju GelaSkin Inc. tarjoaa varsinaisten iPod-suojakuorien tilalle toisenlaisen ratkaisun, tarttuvan ja kevyen sellaisen. Kekseliäästi GelaSkineiksi kutsuttuja tarrasuojia on saatavilla useimmille iPod-malleille sekä iPhonelle.
Suunnittelijoiden suuren määrän ansiosta myös valikoima yksittäistä iPod-mallia kohden on äärimmäisen kattava, pitipä sitten sarjakuvista, modernista taiteesta, golfista tai vaikkapa vanhoista konsolipeleistä. GelaSkin kiinnitetään iPodin pinnalle kuten mikä tahansa muukin tarra, ja paikallaan se pysyy jämäkästi. Lue lisää…
iPhone myyntiin Ranskassa
USA:ssa, Englannissa ja Saksassa myynnissä oleva iPhone saapuu tänä iltana kauppoihin myös Ranskassa. Applen ranskalainen operaattorikumppani Orange on vahvistanut huhutut hinnat ja myyntiehdot tämänpäiväisessä tiedotteessaan. Ranskan lakien mukaanhan iPhonea pitää myydä myös ilman operaattorikohtaista sim-lukitusta, joten tiedotteesta selviävät myös lukitsemattomien iPhonien hinnat:
Orange is also offering iPhone at EUR549 to customers who do not wish to benefit from one of the four “Orange for iPhone” plans and at EUR649, without a plan. The cost of unlocking the handset is 100 euros during the six months following the acquisition of the iPhone, regardless of the package chosen.
Apple-guru paljastaa ajatuksiaan
iPodin ja iPhonen markkinoinnista ja ideoinnista vastaavaa Greg Joswiakia on haastateltu Fortune-lehteen. Joswiak kertoo muun muassa, että Apple käyttänee iPhonen tulevassa SDK:ssa (software developer kit) digitaalista allekirjoitusta:
One of the things Steve talked about in his open letter is something Nokia’s doing, which is requiring a digital signature. That way if there’s something wrong with an application, you have a way to track it back to where it came from. So one of the things we want to do, again, is create a development environment that is going to maintain the security and reliability of the iPhone yet at the same time offer developers some really cool things that we can do.
Entä miksi Apple tuntuu olevan aina hieman muita edellä laitekehityksessään?
We try to understand as we develop our product road map, what’s going to be exciting in the future. And that’s one of the advantages we have over our competitors. Our competitors tend to put the cross hairs on where we are now, and by the time they come up with a product that tries to match where we are now, we’re beyond them. We’re one or two generations beyond, moving faster than they are.
iPhonen lukitus hyvin yksinkertainen?
Saksankielinen Macnotes.de kertoo lukitsemattoman iPhonen ostaneiden kokemuksista Saksassa. Oikeushan määräsi iPhoneja yksinoikeudella Saksassa myyvän T-Mobilen myymään puhelimia myös ilman kytkykauppaa eli sim-lukitsemattomina. Ensimmäiset lukitsemattomat puhelimet tulivat Saksassa myyntiin marraskuun 21. päivä hurjaan 999 euron hintaan, joka nostaa puhelimen hinnan kytkykauppaan verrattuna lähes kolminkertaiseksi.
Macnotes.de:n mukaan ostettava iPhone on normaali lukittu puhelin, jonka IMEI-koodi lähetetään oston yhteydessä Applelle. Noin vuorokausi oston jälkeen iPhone voidaan kytkeä iTunesiin rekisteröitäväksi, jolloin puhelimen lukitus avataan automaattisesti. Saksalaislähteiden mukaan iPhonen avautuminen ei kestä kuin muutamia sekunteja, joten epäilyt lukituksen yksinkertaisuudesta ovat jälleen nousseet esiin. iPhonen firmwaren versio on lukituksen poistonkin jälkeen 1.1.2.
Myös Ranskassa laki vaatii, että kytkykauppana myytävästä iPhonesta on myynnissä sim-lukitsematonkin versio. Puhelimen hinnan on arvioitu olevan niinikään 999 euroa. iPhone tulee myyntiin Ranskassa 29. marraskuuta Orangen kautta.
MacTechNewsin mukaan iPhone tulee T-Mobilen kautta myyntiin myös Itävallassa. Tarkempia tietoja hinnoista tai myyntiehdoista ei ole vielä annettu.
Turva-aukko vaivaa Quicktimea
Apple on pitkin vuotta päivittänyt Quicktime-ohjelmistoaan paikaten reilut 30 turva-aukkoa. Nyt paikattavaa on tullut jälleen lisää. Puolalaistutkija Krystian Kloskowski on löytänyt uuden puskurin ylivuoto-ongelman.
Uhan alla ovat Quicktimen Windows-versiot 7.2 ja 7.3. Tiettävästi Mac-alustalla ongelmaa ei ole. Reiän avulla hyökkääjä voi ajaa omia koodejaan. Paikkausta ongelmaan ei vielä ole saatavilla.
Testikäytössä iPhoto ‘08
Uuteen iPhotoon on tehty uudistuksia muun muassa kuvien esitystapaan, kuvien editointityökaluja on paranneltu ja laajennettu sekä valokuvien printti- ja kirjaversioiden tilaamismahdollisuuksia on kehitetty. Keskeisin uudistus lienee kuitenkin kuvakirjaston esittäminen kahdella eri tavalla, perinteisesti albumeina ja nyt uutena “tapahtumina”. Macmaa testasi iLife ‘08:n osana tulevaa kuvaohjelmaa parin kuukauden ajan ja havaitsi sen vastaavan hyvin peruskäyttäjän tarpeisiin. Lue lisää.
iPhoto 08
Parin kuukauden käytön jälkeen uusi iPhoto ‘08 näytti vastanneen peruskäyttäjän kaikkiin kuvallisiin tarpeisiin
Uuteen iPhotoon on tehty uudistuksia muun muassa kuvien esitystapaan, kuvien editointityökaluja on paranneltu ja laajennettu sekä valokuvien printti- ja kirjaversioiden tilaamismahdollisuuksia on kehitetty. Keskeisin uudistus lienee kuitenkin kuvakirjaston esittäminen kahdella eri tavalla, perinteisesti albumeina eli yksittäisinä kuvina eri otsikoiden alla ja nyt uutena “tapahtumina”. iPhoto jaottelee kuvat tapahtumiin automaattisesti päivämäärän perusteella sillä idealla, että samana päivänä otetut kuvat ovat mitä todennäköisimmin samasta tapahtumasta. No, näinhän asia ei tietenkään aina ole, mutta onneksi sen saa helposti korjattua.
Tapahtumajaottelusta pääsee perinteiseen kuvien selaukseen tuplaklikkaamalla kuvaa. Tapahtuman voi jakaa kahdeksi (tai kuinka moneksi tahansa) tapahtumaksi valitsemalla kuvanäkymässä kuvan, josta uuden tapahtuman haluaa alkavan ja painamalla vasemman alalaidan jaa-nappia. Samalla idealla kaksi eri tapahtumaa voidaan yhdistää yhdeksi. Tällöin samainen nappi on vain muuttunut yhdistä-nimiseksi. Yksinkertaista, rakas Watson. Uutta on myös selailu tapahtumanäkymässä. Tapahtumina katsottaessa kunkin otsikon, tapahtuman, yllä näkyy yksi kuva, mutta liikuteltaessa hiirtä sen yli oikealta vasemmalle kaikki tapahtuman kuvat esitetään selaillen. Tämä on uusi ominaisuus, josta Apple käyttää nimitystä “skimming” (sama ominaisuus on myös uudessa iMoviessa). Minkä kuvan sitten haluaa ensisijaisesti edustavan kutakin tapahtumaa on tietenkin valittavissa.
Loma- tai juhlakuvissa on monesti kuvia, jotka eivät ehkä ole niitä onnistuneimpia, mutta tuntuu myös brutaalilta poistaa ne albumista kokonaan. Ovathan ne sentään muistoja tärkeistä hetkistä. Tätä silmälläpitäen iPhoto ‘08:ssa on uusi kuvien piilotusmahdollisuus. Kuvat piilotetaan varsinaisesta albumista sekoittamasta esimerkiksi sitä hetkeä, kun haluat leveillä kaverillesi onnistuneimmilla lomakuvilla. Piilottaessa kuvat eivät kuitenkaan tuhoudu kovalevyltä. Valitse mielestäsi huono kuva ja paina “kätke”. Kuvan voi palauttaa haluttaessa painamalla ylälaidasta “näytä X kätkettyä kuvaa”, valitsemalla haluttu kuva ja painamalla “näytä”.
What’s that in your face…
Myös iPhoto ‘08:n editointiominaisuuksia on uudistettu. Muokkaa-painikkeen takaa saa esiin näppärät ja nopeat muokkaustyökalut, kuten punasilmäisyyden poisto, rajaaminen, suoristaminen ja erilaiset returoimis- ja korostamistyökalut tehosteiden ohella. Punasilmäisyyden poisto onnistuu erittäin helposti ja nopeasti, mutta ainakaan itse en saanut automaatti-asetuksella aina kaikkea punaisuutta pois. Käsikäyttöisesti tarvittava koko löytyi helposti.
Maiseman suoristaminen on tehty erittäin helpoksi kuvan päälle asettuvan ruudukon avulla, joten jokainen kykenee kyllä silmillään arvioimaan, milloin esimerkiksi maisemakuvan merihorisontti on suorassa tai pielessä. Korostaminen eli värien korostaminen toimii ainakin kohtuullisen hyvin ja kuvien pienten ongelmakohtien poistamiseen tarkoitettu retusoimistyökalu yllättävänkin hyvin. Siveltimen koon määrittämisen lisäksi ei tarvitse kuin merkata kuvasta retusoitava kohta ja iPhoto “häivyttää” esimerkiksi roskan kuvasta kohdan ympäriltä keräämiensä tietojen avulla.
iPhoto ‘08:ssa on myös erilaisia liukusäätimiä muun muassa korostuksiin ja varjoihin sekä valkotasapainon säätämiseen tarkoitettu ns. eyedropper. Tämän avulla voi säätää kuvan kokonaisvalkotasapainon kuvassa olevan neutraalin alueen avulla. Hyödyllinen on myös ominaisuus kopioida tämä saatu valkotasapainon arvo muihin kuviin. Näin esimerkiksi monissa lomakuvissa oleva samankaltainen valkotasapaino-ongelma korjautuu säätämällä arvot yhteen kuvaan ja vain kopioimalla ne muihin haluttuihin kuviin.
Ei vain kuville
Vaikka iPhoto on ensisijaisesti kuvien katseluun, varastointiin ja järjestelyyn sekä kevyeen muokkaamiseen tarkoitettu ohjelma, voidaan siihen varastoida myös quicktime-videoita. Ainakin itselläni tulee hyvin usein otettua samasta tapahtumasta sekä kuvia että videoita, joten on hienoa, että ne pysyvät samoissa kansioissa ja raameissa myös kamerasta poistettuina. Kuvien ja videoiden siirto kamerasta (Panasonic Lumix FZ7) on sujunut pääosin hyvin iPhoton tunnistaessa kameran ilman ohjaimia tai lisäkilkkeita hienosti (automaattisen aukeamisen saa kyllä poiskin asetuksista), mutta pariin otteeseen olen törmännyt tilanteeseen, jossa siirto keskeytyy ja jää junnaamaan pitkäksi aikaa paikalleen. Tämän jälkeen iPhoto on ilmoittanut, ettei se ymmärrä osaa kuvista ja videoista. Käsin kamerasta siirrettynä ja iPhotoon lisättynä ohjelma on kuitenkin niellyt tiedostot vaivatta. Ongelman syy ei ole selvinnyt, mutta onneksi haitta on ollut harvinainen.
Tuplaklikkaamalla videot avautuvat kauniisti omassa ikkunassaan Quicktimessa. Se on tuotava esiin, että videoiden lisääminen iPhotoon tuo mukanaan yhden turhan työvaiheen. Jokaisesta videosta syntyy nimittäin siirron yhteydessä, ainakin Lumixista siirrettäessä, kustakin videosta eräänlainen preview-kuva, joka on huonolaatuinen kuva ilmeisesti videon ensimmäisestä framesta. Nämä joutuu poistamaan kuvakavalkaadista siirron jälkeen käsin.
Lopuksi
Kaikkiaan iPhoto ‘08:aan voi olla hyvin tyytyväinen – ainakin, jos on siirtymässä iPhotoon laajemmassa määrin vasta tämän version myötä. Omassa iPhotossani on jo yli 8000 kuvaa ja quicktime-videota, eikä siinä näy vielä minkäänlaisia hidastumisen tai kaatuilun merkkejä. Sekin kertoo jo jotain ohjelman toimivuudesta.
Niko Antin
Valmistaja: Apple
Myydään osana iLife ‘08 -pakettia (79e)
Applen arvioidaan kasvattavan markkinaosuuttaan 2008
Kannettavien tietokoneiden myynnin kasvu on viime vuosina ollut kovaa ja kasvuvauhdin odotetaan jatkuvan kiivaana myös ensi vuonna.
Taiwanilaisen tutkimusyhtiö TRI:n mukaan kannettavien toimitukset nousevat 116 miljoonaan laitteeseen maailmanlaajuisesti vuonna 2008. Tämän vuoden ennuste on 93 miljoonaa kannettavaa.
Odotettavia hyötyjiä kannettavien kaupan kasvusta ovat erityisesti Apple ja Acer, joiden odotetaan saavan myydyksi 30 prosenttia enemmän laitteita vuonna 2008 edellisvuoteen verrattuna. Tämä auttaisi mm. Applea nostamaan markkinaosuuttaan yhdellä prosenttiyksiköllä. Applen tämänhetkinen maailmanlaajuinen markkinaosuus tietokonemarkkinoista on noin 2-3 prosentin luokkaa.
Xbox 360 ja Mac yhteistyöhön
Kuvien, äänen ja videon pyörittäminen Xbox 360:llä omalta tietokoneelta ei ole vain Windows-koneiden yksinoikeus. Kanadalainen Nullriver on tehnyt helpotuksen myös Mac-käyttäjien ulottuville ohelmalla Connect360. Macmaa.com selvitti kuinka yksinkertaisesta yhdistämisestä on kyse ja miten yhdistäminen käytännössä toimii. Lue lisää.
Connect360
Mac ja Xbox 360 yhteistyössä
Xbox 360 -pelikonsolin yksi keskeisistä ominaisuuksista pelaamisen lisäksi ovat mediaominaisuudet. Konsolia voi käyttää kätevästi musiikin, valokuvien ja videoiden toistoon omalta kotitietokoneelta. Ominaisuuksien hyödyntäminen on tietysti suunniteltu Microsoftin ehdoilla ja näin ollen se on yhteensopiva vain Windows käyttöjärjestelmän kautta. Mac-käyttäjille tätä luksusta ei Microsoftin puolelta tarkoituksenmukaisesti ole luotu, vaan apuun on tarvittu kolmas osapuoli.
Kanadalainen Nullriver julkaisi Mac-ympäristöön sopivan Connect 360 -ohjelmiston, jolla konsolin ja Macin saa toimimaan yhteen mediatoiston tarpeisiin. Ohjelma on ehtinyt versioon 3.1. Connect 360 tekee täsmälleen saman kuin Windows-puolella Windows Media Connect. Se jakaa kuva-, musiikki- ja videotiedostot kotikoneelta konsolille. Macin ja konsolin yhteistoiminnan vaatimuksena on, että molemmat laitteet ovat kytketty samaan sisäverkkoon.
Connect360 asentuu suoraan järjestelmäasetuksiin, josta se on kätevästi säädettävissä. Asetuksia tosin ei ole montaa: ohjelma on suunniteltu varsin yksinkertaiseksi. Käynnistäminen on helppoa: painetaan vain Start-painiketta, jonka jälkeen ohjelma jakaa iTunes- ja iPhoto-kirjastot sekä Elokuvat-kansion sisältöineen, edellyttäen että käytössä on XBoxin tuetut formaatit.
Koneen kansiot listautuvat Connect 360:n järjestelmäasetuksissa. Active Services -kohdasta näkyy myös monta tiedostoa on jaettu ja valmiina käytettäväksi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki listatut tiedostot toimisivat. Listaus tehdään pelkkien päätteiden perusteella, joista alla enemmän. Discovered Devices -kohtaan tulee näkyviin sisäverkosta löytyvät Xbox 360 pelikonsolit. Xbox 360:n puolelta media-valikosta yhdistetään konsoli koneeseen Computer-kohdasta ja jos kaikki on niin kuin pitää tulee konsoliin näkyville kaikki iTunes kappaleet ja luodut soittolistat samoin kuin videot ja valokuvat luotuine albumeineen.
Sopivaa ja sopimatonta
Ääniformaateista tuetut ovat MP3, AAC, WAV, AIFF ja Apple Lossless. Kuvaformaateista: JPEG, RAW, GIF, PNG, BMP ja TIFF. Videoformaateista: WMV ja WMA, H.264 ja MPEG4. Videoformaatit ovat kaikkein nirsoimpia. Käytännössä Windows Mediat toimivat ongelmitta, kunhan tiedostot eivät ole DRM-suojattuja ja Flip4Mac plug-in on asennettu. H.264 ja MPEG4 tuki on hieman rajoitetumpi. Tiedoston tulee olla juuri oikeassa muodossa. Käytännön testit osoittavat, että omia videoita konvertoitaessa on hyvä käyttää esimerkiksi valmiita Quicktime-profiileja joko iPodille tai Apple-TV:lle. Testissä saatiin myös osa kovalevylle tallennetuista Quicktime.com:n elokuvatrailereista toimimaan HD-muodossa. Myös osa iTunes Music Storesta löytyviä Video Podcasteja pystyttiin pyörittämään ongelmitta. Suurin ongelma ovat elokuvatiedostot, joissa on monikanavaääni. Xbox 360 ei tue monikanavaääntä tällä ominaisuudella ainoastaan kaksikanavainen ääni on sallittu. Lisää yksityiskohtia tuetuista Xbox 360:n formaateista löytyy täältä.
Kuva ja äänitiedostot toistuvat ongelmitta. Täytyy kuitenkin muistaa, että iTunes Music Storesta ostetut DRM-suojatut kappaleet eivät toistu. Kaikkien soitettavien kappaleiden tulee olla siis suojaamattomia yllämainituissa formaateissa. Kuvia voi myös katsella samanaikaisesti musiikinkuuntelun kanssa. Jaettua musiikkia voi käyttää myös kätevästi pelatessa, jos ei pelin soundtrack miellytä.
Joka sentin arvoinen
Ohjelmisto tuntuu vakaalta ja varsinkin OSX 10.4.11:n päällä testattuna ongelmia ei ilmennyt. OS X 10.5.1:n päällä ilmeni virheilmoituksia ffmpeg-ohjelmaan liittyen videoita toistettaessa. Videot tosin toistuivat normaalisti, mutta virheilmoitus tuli satunnaisesti koneen ruudulle.
Kokonaisuudessa Connect 360 on varsin näppärä apuri konsolin ja Macin omistajalle. Se tekee kytkennän konsolin ja Macin välillä helpoksi. Valokuvat ja musiikki jakautuu sisäverkkoa pitkin kätevästi kotitelkkariiin ja käytön mukavuus on täysin kiinni siitä kuinka hyvin on omaksunut Xbox 360:n valikkorutiinit. Trial-versio jakaa satunnaisesti muutaman tiedoston hakemistoista ja 20 dollarin rekisteröinti avaa koko kirjaston käytettäväksi.
Mauri Hiltunen
Connect360
Valmistaja: Nullriver
Hinta: 20 dollaria
Tervetuloa Macmaahan
Macmaa.com on uusi riippumaton verkkojulkaisu, jonka perusperiaatteena on julkaista Apple-yhtiön tuotteista kertovia tai niihin liittyviä uutisia ja huhuja sekä tehdä Apple-tuotteisiin liittyviä testejä ja arvioita. Pyrkimyksemme on luoda Macmaasta peruskattava suomenkielinen
Apple-saitti, jossa uutisoidaan, ja toivottavasti myös keskustellaan, Maceistä, iPodeista, iPhonesta ja monista muista mielenkiintoisista Applen tuotteista sekä niihin liittyvistä ohjelmista.
Emme missään nimessä pyri kertomaan kattavasti kaikesta mitä Applen ympärillä tapahtuu, sillä siihen eivät ihmistyövuodet riitä. Sen sijaan pyrimme toimituksen omasta, syvästä Mac-kiinnostuksesta kumpuavalla innokkuudella nostamaan esiin alan mielenkiintoisimpia uutisia, huhuja, laitteita ja ohjelmia. Emme väitäkään olevamme totaalisen objektiivisia, mutta uskomme silti kykenevämme erottamaan sen, mikä on olennaista ja mikä turhaa ja mikä taas nerokkaan kekseliästä tai täysin kuolleena syntynyttä.
Toivottavasti kykenemme herättämään ajatuksia ja luomaan myös kehittävää, itseään ruokkivaa keskustelua laitteista ja ohjelmista, jotka olemme oppineet tuntemaan siitä lohkaistusta omenasta.
Tervetuloa lukemaan,
Toimitus
ps. Toimitukselle osoitetut viestit ja tiedotteet voi lähettää osoitteeseen info@macmaa.com.
Macally TunePro – kiiltävä iPod-kelloradio

iPod-kaiutinmalleja valmistetaan kasapäin, mutta harvassa mallissa on niin paljon peilipintaa tarjolla kuin Macallyn TunePro:ssa. Laite ei kuitenkaan toimi pelkkänä koristeena, vaan sen ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa iPodin lataaminen, herätystoiminto sekä FM/AM-radiovastaanotin.
Dynaamista stereoääntä puskevan NXT-kaiuttimen ohuus on mahdollistanut koko laitteen toteuttamisen ohuena. iPod telakoituu koko härvelin keskiosan kaukaloon, johon kelpaavat niin TunePro:n mukana toimitetut kolme sovitinpalikkaa (1/2G nanoa, 4G/5G iPodia ja iPod miniä varten) kuin iPodienkin mukana toimitetut telakkasovittimet. AM/PM sekä 24h formaatteja tukeva kellonaika tai muu status näytetään TunePro:n oikeassa yläkulmassa, ja lukuisat operointinapit löytyvät ripoteltuna kaiuttimen alalaidalta. Lue lisää…
iPod touch: kosketelkaa toisianne

Kuola valuu ja banjot soi. Tai valui usealla jo silloin, kun Applen ensimmäinen puhelintuote iPhone julkistettiin. Nyt meillä takapajulassa asuvillakin on mahdollisuus nauttia kosketusnäytön eduista, riisutun iPhonen eli iPod touchin myötä.
Uteliaisuutta herättävän kosketusnäytön lisäksi 8mm paksuinen iPod touch sisältää muun muassa WLAN-tuen, joka mahdollistaa niin iTunes Storessa asioimisen kuin web-surfailun ja YouTube-videoiden pällistelyn langattomien verkkojen osuessa kohdalle. Lue lisää…
Kotimuusikon kaveri – GarageBand ‘08

Siinä missä iLife ‘06:n GarageBandin uudistukset painottuivat pitkälti podcast-puolelle, ohjelman ‘08-versiossa palataan taas softan nimenkin puolesta itse asiaan ja uudet ominaisuudet ovat nimenomaan musiikin luomista helpottavia. Käydään siis pidemmittä puheitta uutuuksien kimppuun.
Maaginen autotalliorkesteri
Mitä tehdä niinä iltoina, kun sylissä on kitara, kädessä puteli Jaska Tanelia, Mustaa Etikettiä tai jotain muuta rokkikelpoista virvoitusjuomaa ja pinnan alla niin pirunmoinen kutina revitellä, mutta ei soittokaverin kaveria sitten mailla halmeilla? GarageBandin Magic GarageBand tulee tässä vaiheessa apuun. Kyseessähän on tila, jossa valitaan ensin musiikkityyli (tosin ainakin allekirjoittaneen harmiksi valikoimasta puuttuu raskas sarja), kappaleen kesto ja viimeiseksi vielä valmisorkesterin soittimet. Lue lisää…
Leopardin kyydissä, osa 2: Spaces, Spotlight, Preview ja System Preferences

Antakee tilaa, kuului huuto, johon tuore kissaeläin vastasi. Monista Linux-distribuutioista tuttu virtuaalityöpöytien eli virtual desktopien maailma on saapunut Leopardin myötä myös Mac OS X -käyttöjärjestelmään, joskin hitusen näyttävämpänä ja joissain määreissä mitattuna jopa toimivampanakin versiona kuin useassa Linux-tapauksessa tai kolmannen osapuolen freeware/shareware-ratkaisuissa.
Spacesin tehtävänä on siis antaa enemmän työskentelytilaa niille meistä, joille yksittäisten fyysisten näyttöjen työskentelytila ei riitä – tilaa kun voidaan laajentaa luomalla Spacesin avulla virtuaalisia työtiloja nykyisen tilan ympärille. Luominen tapahtuu Leopardin Järjestelmäasetuksissa, joissa määritellään kuinka monta työtilaa on käytettävissä, ja missä kukin työtiloista sijaitsee suhteessa päätyötilaan. Lue lisää…










