Top

GelaSkinistä iPodin suojakerrokseksi

perjantai 30. marraskuu 07 - Niko Antin - Jätä kommentti

kuva

Kanukkipulju GelaSkin Inc. tarjoaa varsinaisten iPod-suojakuorien tilalle toisenlaisen ratkaisun, tarttuvan ja kevyen sellaisen. Kekseliäästi GelaSkineiksi kutsuttuja tarrasuojia on saatavilla useimmille iPod-malleille sekä iPhonelle.

Suunnittelijoiden suuren määrän ansiosta myös valikoima yksittäistä iPod-mallia kohden on äärimmäisen kattava, pitipä sitten sarjakuvista, modernista taiteesta, golfista tai vaikkapa vanhoista konsolipeleistä. GelaSkin kiinnitetään iPodin pinnalle kuten mikä tahansa muukin tarra, ja paikallaan se pysyy jämäkästi.

kuva

kuva
iPod touchille tarkoitettu GelaSkin on vain yksipuolinen

Vaan mitenkäs sitten kun tulee poiston aika? Nurkasta hieman hommaa aluilleen, ja suojus lähtee kiltisti irti. Kummoisempaa tahmeutta ei ole havaittavissa iPodin takaosassa, joskin pieni ruudukkokuvio jäi takakuoreen ja hieman huvittavasti logotekstin jäänteet suojan sisäpintaan ilman että itse laitteessa olevat tekstit olisivat havaittavasti kärsineet. Suojus on myös valmis uudelleenkiinnittymään melkoisen innokkaasti irroittamisen jälkeen, joten eivät nämä ehkä aivan kertakäyttötavaraa ole.

kuva
5G iPodille tarkoitettu GelaSkin puolestaan suojaa sekä etupuolta…

kuva
…että takapuolta.

kuva
Myös iPod jättää jälkensä GelaSkiniin (kuvassa GelaSkinin tarrapinta, ei iPodin pinta).

Kaksiosaisissa GelaSkineissä etupuoli on hieman kinkkisempi poistettava, sillä alustojen antaessa periksi rullasta ja keskinapista on jonkin verran haastavaa saada otetta taittamatta kuorta pahemmin, ja ainakin rullan osa kärsi hieman irroitusoperaation aikana. Näppäinlukitus on muuten varsin suotavaa kytkeä päälle tämän toimenpiteen ajaksi.

kuva

Myös näytön suojaosa kärsii hieman kulmasta, sillä kyseinen suojamuovi ei isommin luista. Kontrollit olivat heti poiston jälkeen käyttökelpoisia ilman erillistä putsausta, joten tältä osin markkinointipuheet pitävät paikkansa.

Yhteenveto

kuva
Vaikka GelaSkin on tarrana tavallista jämerämpi, se ei ole kuitenkaan liian paksu

Simppelillä tavalla kiinnitettävä, iPod-mallista ripuen yksi- tai kaksiosainen suojus, jolla iPodin jo muutenkin tyylikästä ulkoasua voi muokata taiteelliseempaan suuntaan. Valtaisa design-valikoima tarjoaa vaihtoehtoja useampaan makuun.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotGelaSkins

Vaatimukset

  • Jokin seuraavista iPodeista: touch, classic, 4G, video (5G), nano (1G, 2G, 3G), mini tai iPhone
  • GelaSkinejä on tarjolla myös iBookeille, MacBookeille, MacBook Pro:ille ja PowerBookeille

Lisää aiheesta:

  1. Belkin TuneTalk Stereo mikittää videopodin
  2. Dock Extender telakoi suojakuorellisenkin iPodin
  3. iPod Notes 1.0 iPodin muistiinpanojen hallintaan
  4. iPAL – kaiutin ja radio iPodin jatkeeksi
  5. Artwizz PowerPlug USB
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom