Top

Läppärinäppisten pöytäinvaasio – Apple Wireless Keyboard

perjantai 30. marraskuu 07 - admin - Jätä kommentti

kuva

Apple julkaisi viimeisimmän iMac-päivityksen yhteydessä myös uudet näppäimistöt, jotka etenkin langattoman mallin toimitusvaikeuksien jälkeen rantautuivat myös Suomeen ja snadiomenan testiin.

Itse näppäimistö on erillisen numeronäppäimistön puuttuessa varsin pieni, ja varsinainen näppäinasettelu on tuttu MacBookista, joskin kapeampien reunojen myötä irtonäppis jää hieman MacBookia kapeammaksi. Pöytätilarohmusta ei siis voi puhua, ja pienen kokonsa puolesta vekotin mahtuu pakkauslaatikon kera tai ilman vaikkapa läppärilaukkuun matkalle mukaan (nimim. been there, done that).

Alumiinisen kehyksen ja siron mutta tukevan rakenteen myötä näppäimistöä on mukava sekä katsella että käyttää, ja voisi kuvitella laitteen sopivan hienosti myös olohuonekäyttöön.

kuva
Ohut se on. Kuvassa myös virtanappi. Vastakkaiselta puolelta löytyy paristokotelon kansi.

Kirjoitustuntuma ja kadonnut omena

Kirjoitustuntuma on vähemmän yllättäen varsin pitkälle MacBookin kaltainen, joskin ainakin allekirjoittaneella kesti hetken totutella siihen että ulkoisessakin näppäimistössä on fn-painike. Fn on kuitenkin tarpeen, sillä uutukaisessa Wireless Keyboardissa on nyt perinteisten kirkkaus- ja volumekontrollien sekä ejectin lisäksi myös näppäimet Exposén ja Dashboardin aktivoimiseen sekä iTunesin hallintaan. Tämän myötä jouduttiinkin kytkemään viimeinkin päälle fn:n vaatiminen erikoistoiminnoille, osa lisänapeista kun menee väistämättä F8-F12 -alueelle joka vakiona on Spacesin, Exposén ja Dashboardin käytössä.

Hieman hölmösti Exposé ja Dashboard löytyvät erikoisnapeissa F3:n ja F4:n takaa OS X:n oletuksien F9:n ja F12:n sijaan, mutta alkukankeuksien jälkeen homma lähtee toimimaan ja kirjoittaminen on miellyttävän nopeaa. Uusille käyttäjille voi tulla hieman mutkaa matkaan ympäri nettiä mainostetun omppunapin löytämisessä, sillä omppulogoa ei enää kyseisestä napista löydy, vaan valikoissakin käytetty Hannunvaakuna on saanut kaverikseen etenkin virallisemman termin omaksumista helpottavan cmd-lyhenteen.

kuva
Omppulogo katosi näppäinkartalta

Virtaa AA-paristoista

Virtansa näppäimistö saa kolmesta AA-kokoisesta patterista, joten aiempaan langattomaan verrattuna yksi akkupatteri (snadiomena suosittelee, joskin luonnollisesti normaalitkin kertakäyttömallit toimivat yhtä lailla) jää vaikkapa herätyskellon käyttöön, jos joku nyt moista vielä erillisenä laitteena käyttää.

Paristojen kestosta on vielä paha sanoa paljoa, mutta näin kolmen viikon käytöllä laite näyttää käyttäneen viidesosan virrastaan. Virtakytkin on mukavasti laitteen oikeassa kyljessä, joten vanhaan näppäimistöön verrattuna kytkintä ei tarvitse kaivella pohjasta. Toisaalta nyt virtanappi on painomallinen liukukytkimen sijaan, joten sammutettaessa nappia joutuu pitämään hetken pohjassa ledin kuittausta odottaen.

Viimeinen sana

Testijakson aikana laite toimi varsin moitteettomasti, ja paria connection lost -ilmoitusta (jotka eivät edes mitään näkyvää haittaa aiheuttaneet, kirjoitus kun toimi välittömästi noiden jälkeen) lukuunottamatta yhteys oli vakaa eikä isompia epäkohtia löytynyt. Sen tosin voi laskea varjopuoleksi, että langatonta näppäimistöä haluava joutuu samalla tyytymään eloon ilman erillistä numeronäppäimistöä.

Allekirjoittaneelle pieni koko on rajallisen pöytätilan myötä vain plussaa, mutta jotkut kaipaavat täysimittaista näppäimistöä, joka tällä hetkellä on saatavilla vain langallisena – tämä kannattaakin ostopäätöksessä ottaa huomioon. Jos hakusessa on kuitenkin pieni ja nätti langaton näppäimistö Macin kaveriksi, on Cupertinon suunnitteluosaston hengentuote varsin varteenotettava vaihtoehto.

Keskustele tästä artikkelista…


pojotApple Wireless Keyboard

Vaatimukset

  • Bluetoothilla varustettu Mac
  • Mac OS X 10.4.10 tai uudempi
  • Näppäimistöohjelmiston päivitys (ei nähtävästi tarpeen Leopardilla)
  • Muu näppäimistö ja hiiri käyttöönottovaiheessa
  • Kolme AA-paristoa (mukana)

Lisää aiheesta:

  1. GelaSkinistä iPodin suojakerrokseksi
  2. Logitech Cordless Desktop Wave – ajureita vaille hyvä
  3. TubeStick tuo eloa Macin digitv-markkinoille
  4. Airport Extreme – Nopea tukiasema ja levy/tulostinpalvelin samoissa kuorissa
  5. Zippy WK-722 Aluminum
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom