5 miljoonaa myytyä iPhonea?
Applen uskotaan kertovan tammikuun Macworldissä, että se on myynyt jo peräti 5 miljoonaa iPhonea, kertoo huhusaitti 9to5Mac sisäpiiritietoihin viitaten. Näistä viidesosa olisi myyty Euroopassa.
Mikäli huhu pitää paikkansa, merkitsee se sitä, että Apple saavuttaisi iPhonen myyntitavoitteen puolivälin hyvissä ajoin. Yhtiö visioi myyvänsä 10 miljoonaa puhelinta vuoden 2008 loppuun mennessä.
Apple myi miljoona iPhonea 74 päivässä tiputettuaan puhelimen hintaa USA:ssa kahdella sadalla dollarilla aiemmin tänä vuonna. Loppuvuodesta iPhonen myynti aloitettiin Englannissa, Saksassa ja Ranskassa. Joidenkin arvioiden mukaan iPhonesta julkistettaisiin 16 gigan versio tammikuun Macworldissä.
Lisää aiheesta:










Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.