Top

AT&T panostaa 3G-verkkoonsa

torstai 7. helmikuu 08 - Niko Antin - Jätä kommentti

iPhone esillä SaksassaAmerikkalaisoperaattori AT&T on julkistanut laajat suunnitelmat 3G-verkkonsa laajentamisesta, kertoo Forbes. Yhtiö aikoo laajentaa 3G-verkkoaan yli 80 uuteen kaupunkiin tämän vuoden aikana. AT&T:n mukaan kolmannen sukupolven mobiiliyhteydet olisivat käytössä USA:ssa lähes 350 keskeisellä markkina-alueella, mukaanlukien 100 suurimmassa kaupungissa, vuoden loppuun mennessä.

Ilmoitus vahvistanee osaltaan tiedon siitä, että iPhonesta ollaan julkistamassa 3G-malli vielä tämän vuoden aikana. AT&T myy iPhonea yksinoikeudella USA:ssa. Puhelimesta on vaadittu 3G-mallia jo pitkään, sillä monissa eurooppalaisissa maissa on siirrytty jo laajasti 3G:hen hitaamman Edgen sijaan. AT&T:n pääjohtaja Randall Stephenson kertoi marraskuun lopulla, että iPhonesta on tulossa 3G-versio tänä vuonna. Apple ei ole asiasta kertonut.

Bookmark and Share

 

Lisää aiheesta:

  1. Citigroup: 3G iPhone huhti-kesäkuussa
  2. iPhonesta 3G-versio ensi vuonna
  3. AT&T ja Apple neuvottelevat jatkosopimuksesta
  4. Apple panostaa ohjauslevyihin?
  5. iPhonen komponenttitilauksia pienennetty

Kommentit

Yksi vastaus kirjoitukseen “AT&T panostaa 3G-verkkoonsa”

  1. Gardner: 3G iPhone huhti-kesäkuussa on maaliskuu 5, 2008 9:24

    [...] amerikkalainen operaattorikumppani AT&T ilmoitti aiemmin panostavansa rajusti 3G-verkkoihin Yhdysvalloissa. Yhtiö aikoo laajentaa 3G-verkkoaan yli 80 uuteen kaupunkiin tämän [...]

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom