Apple julkistaa uutuuksia helmikuun loppupuolella?
Netissä liikkuvien huhujen mukaan Apple järjestää mediatilaisuuden helmikuun viimeisellä viikolla. Tilaisuuden luonteesta tai aiheesta ei ole tietoa. TUAW-saitin mukaan Applen tilaisuuksiin useasti tekniikkaa järjestänyt Mira Mobile etsii työntekijöitä tilaisuuteen. Apple Insider on kuullut, että Apple valmistelisi tavallista suurempaa visuaalista esitystä helmikuun 21. päivän jälkeen. Kolmas huhusaitti 9to5 kertoo, että tilaisuuden tarkka päivämäärä olisi helmikuun 26. päivä. Saitti arvelee, että tilaisuudessa esitellään iPhonen sovelluskehityspaketti eli SDK sekä hyötyohjelmia, kuten Exchange- ja Lotus Notus -tuet.
Apple on aiemmin kertonut julkistavansa iPhonen SDK:n helmikuun aikana. Muita julkistettavia tuotteita saattaisivat olla muun muassa Leopardin päivitys 10.5.2 tai uusi MacBook Pro. Myös Aperturen päivittymisestä versioon kaksi on ollut huhuja.
Lisää aiheesta:








[...] Aiemmin Apple on kertonut julkaisevansa iPhonen softakehitystyökalun eli SDK:n tässä kuussa. Myös ilmoitusta uusista MacBook Pro -koneista odotetaan. Epämääräisempien huhujen mukaan iPhoneen olisi tekeillä myös softapäivitys 1.1.4. var uri = ‘http://impfi.tradedoubler.com/imp?type(img)g(15225202)a(1449398)‘ + new String (Math.random()).substring (2, 11); document.write(”); Ei kommentteja, Kommentoi tai Pingaa [...]