Pe | Toukokuu 30. 2008
Applen .Mac-palvelun huhutaan kokevan suuren muutoksen. Coding Robots -yhtiö on huomannut tuoreen Mac OS X 10.5.3:n sisältävän viittauksia palvelun nimen muuttumiseen. Kohdissa, joissa aiemmin mainittiin .Mac nimeltä lukee nyt vain “%@”. Merkit voidaan Coding Robotsin mukaan korvata dynaamisesti, kun uusi nimi julkistetaan.
Aiemmin on huhuttu, että .Mac tulisi jatkossa mahdollistamaan sähköpostin ja muiden tietojen synkronoimisen iPhonen kanssa. Tämä olisi odotettu ominaisuus niille, joilla ei ole käytössä Outlook Serveriä, eivätkä näin voi synkronoida maileja ja kalenteritietoja puhelimen kanssa. Huhuissa oletetaan, että uusi .Mac julkistetaan WWDC-kehittäjätapaamisessa 9. kesäkuuta.
Pe | Toukokuu 30. 2008
Applen tekemisistä innostuneet ovat jälleen kaivaneet esiin yhtiön jättämiä patenttihakemuksia mahdollisesti tulevista laitteista ja sovellutuksista. Yhtiö on tutkinut esimerkiksi mahdollisuutta saada iPhone-puhelin varoittamaan käyttäjää, kun langattoman verkon tai puhelimen signaali heikkenee ja on aiheuttamassa yhteyden katkeamisen. Järjestelmä osaa arvioida miten kauan yhteyden katkeamiseen menee ja varoittaa käyttäjää tärinällä, äänellä tai visuaalisesti.
Toinen iPhoneen liittyvä hakemus koskee bluetooth-ominaisuutta. Mikäli esimerkiksi puhelimen bluetoothia hyödyntävä hands free -kuuloke häviää, puhelimen kautta voi aktivoida kuulokkeen lähettämään kovaa ääntä tai valoa etsintää helpottamaan. Apple uskoo, että järjestelmää voi hyödyntää lähes minkä tahansa tavaran, kuten avainten, etsintään mikäli niihin liitetään pieni bluetooth-laite. Hakemuksista kirjoittaa Apple Insider.
Hrmpf:n mukaan Apple on puolestaan jättänyt jo toisen hakemuksen Wii-konsolin ohjaimen tyyppisestä laitteesta, joka tunnistaa muun muassa infrapunavaloa.
Pe | Toukokuu 30. 2008
iPod on edelleen selvästi Yhdysvaltain suosituin mp3-soitin. NPD-tutkimusyhtiön tilastojen mukaan iPodilla oli 71 prosentin osuus mp3-soittimien USA:n markkinoista vuoden ensimmäisellä neljänneksellä. Etumatka muihin on enemmän kuin selvä, sillä seuraavaksi suurimmalla valmistajalla Sandiskilla oli vain 11 prosentin markkinaosuus. Kolmanneksi suosituin mp3-soitin on Microsoftin Zune, jonka osuus markkinoista on 4 prosenttia.
Vaikka iPodin suosio on edelleen kova, on kasvun vauhti hidastunut mp3-soittimien kokonaiskasvun heiketessä. NPD:n mukaan alan markkinat ovat kääntyneet jo lievään laskuun. Apple kertoi toisen vuosineljänneksen tulosjulkistuksen yhteydessä, että yhtiön tulosta pitkään kasvattaneiden iPodien myynnin kasvu oli hidastunut jo vain yhteen prosenttiin.
Pe | Toukokuu 30. 2008
Apple alkaa pian myymään ja vuokraamaan elokuvia Englannin ja Kanadan iTuneseissa, kirjoittaa Times Online. Lehti uskoo, että Apple tulee piakkoin julkistamaan yhteistyön ainakin Disneyn, Paramountin, Foxin ja Time Warnerin kanssa. Elokuvien hinnat tulevat huhujen mukaan olemaan Englannissa 6-25 puntaa.
To | Toukokuu 29. 2008
Videot saapuvat seuraavaksi Ranskan iTunesiin, kertoo MacGeneration. Sivusto on löytänyt ranskankielisestä iTunesista muun muassa Täydelliset naiset -sarjan jaksoja. Virallisesti asiasta ei ole vielä kerrottu.
Yhdysvaltain ulkopuolella videoita myydään nykyään vain Englannin ja Saksan iTuneseissa. MacGenerationin mukaan jaksojen hinnat ovat 1,99 ja 2,49 euroa. Vahvan euron takia jaksohinta on huomattavasti Yhdysvaltain iTunesia korkeampi.
To | Toukokuu 29. 2008
Hutchison Telecommunications tuo iPhonen tämän vuoden aikana Hong Kongiin ja Macaoon. Julkaisusta kerrotaan Bloombergin mukaan myöhemmin lisää.
To | Toukokuu 29. 2008
Ranskalaiset iPhonen omistajat kertovat Orange-operaattorin lähestyneen heitä vaihtotarjouksella tulevaan 3G-iPhoneen, väittää ranskalainen teknologiasivusto PCInpact.
Sivuston mukaan iPhonen omistajilla on kaksi tapaa siirtyä toisen sukupolven iPhonen käyttäjäksi. Puhelimen voi vaihtaa 3G-malliin 50 euron välimaksusta tai ostaa uuden mallin vanhan rinnalle reilulla alennuksella. Orange ei ole kommentoinut väitteitä. Asiasta kertoo Sky News.
To | Toukokuu 29. 2008
Appleen keskittyvä keskustelufoorumi Hopeinen Omena on siirtynyt Apple-käyttäjien yhdistyksen fiMUG ry:n omistukseen. Foorumin perustaja Janne Jääskeläinen siirtyy ylläpitotehtävistä rivijäseneksi. Omistussuhteen muutos ei aiheuta muutoksia foorumin toimintaan ja Hopeinen Omena tulee pysymään maksuttomana.
Hopeinen Omena on perustettu vuonna 2004. Foorumilla on yli 14 000 rekisteröitynyttä käyttäjää ja yli puoli miljoonaa kirjoitettua viestiä. fiMUG on vuodesta 1989 toiminut rekisteröity yhdistys, jolla on 900 jäsentä ympäri Suomea. Riippumaton ja sitoutumaton yhdistys on mukana kansainvälisessä Apple User Group -toiminnassa.
To | Toukokuu 29. 2008
iPhonen sovelluskehitystyökalusta (SDK) on julkaistu kuudes beetaversio. Version uusista ominaisuuksista ei ole kerrottu virallisesti. Applen uskotaan viimeistelevän SDK:ta pikavauhtia, sillä yhtiön on määrä esitellä sen ominaisuuksia WWDC-kehittäjätapaamisessa kesäkuun 9. päivänä. Samassa yhteydessä Applen uskotaan kertovan myös 3G-iPhonen julkaisuaikataulusta.
Harrastajat ovat löytäneet aikaisemmista SDK-versioista merkkejä muun muassa paikkatiedon hyödyntämisestä, 3G-ominaisuuksista ja mahdollisuudesta tallentaa kuvia.
Tiistaina TeliaSonera kertoi tuovansa iPhonen tämän vuoden aikana myös Suomeen.
To | Toukokuu 29. 2008
Apple on julkaissut Leopard-käyttöjärjestelmästä version 10.5.3, jossa on lukuisia korjauksia ja viilauksia käyttöjärjestelmän eri osa-alueisiin. Esimerkiksi Mail-ohjelmaan on tehty päivitys ja sähköpostien toistuva hakeminen ei enää estä konetta menemästä nukkumaan. iPhonen käyttäjät ilahtuvat tiedosta, että osoitekirja osaa nyt synkronoida tiedot Google Contactsin kanssa.
10.5.3 tuo mukanaan myös RAW-kuvatuen useille kameroille, korjaa joidenkin USB-laitteiden kanssa ilmenneitä ongelmia videotoistossa, parantaa langattoman verkon toimintaa käytettäessä Time Machinea ja korjaa Time Machinen ja Time Capsulen yhteensopivuusongelmia. Lisätietoja päivityksestä täältä.
Leopardin versio 10.5.2 julkaistiin helmikuussa.