T-Mobile uskoo yksinoikeuteen Saksassa
Deutsche Telekomin mobiilioperaattori T-Mobile uskoo jatkossakin säilyttävänsä yksinoikeuden iPhonen myyntiin Saksassa, kertoo Reuters. T-Mobilen johtaja Hamid Akhavan kertoi asiasta teknologia- ja media-alan kokoontumisessa Pariisissa. Akhavanin mukaan yhtiön suhteet Appleen ovat hyvät ja T-Mobile odottaa myyvänsä myös tulevaa 3G-iPhonea yksinoikeudella ainakin Saksassa.
Logic Prohon päivitys
Logic Pro -ohjelmaan on julkaistu päivitys 8.0.2, joka parantaa softan yhteensopivuutta. Päivitys sisältää muun muassa korjauksia Waveburneriin ja Impulse Response Utilityyn. Päivitystä suositellaan kaikille Logic Pro 8:n käyttäjille.
Gizmodo: 3G-iPhone 9. kesäkuuta
Apple julkistaa iPhonen 3G-version WWDC-kehittäjätapaamisessa kesäkuun 9. päivänä, kertoo Gizmodo. Sivusto kertoo saaneensa vahvistuksen asiaan luotettavista lähteistä. Toisen sukupolven iPhone tulee myyntiin maailmanlaajuisesti heti julkistuksen jälkeen, toisin kuin aiemmin on luultu. Esimerkiksi Espanjassa julkaisupäivä on 18. kesäkuuta.
WinPwn avaa iPhonen sim-lukituksen
iPhonen murtamiseen käytettävästä WinPwn-softasta on julkaistu ensimmäinen “virallinen” versio. Ohjelmalla voi avata iPhonen sim-lukituksen ja ladata siihen kolmansien osapuolien ohjelmia. Viimeisimmän version kerrotaan olevan huomattavasti vakaampi kuin aiemmat.
Flickery helpottaa kuvanlatausta Flickriin
Eternal Storms Software on julkaissut julkisen beetaversion Flickery-softastaan. Sen avulla Leopardin käyttäjät voivat selata, katsella, uploadata ja kommentoida kuvia. Flickeryn avulla kuvia voi myös muokata, ja iSightin kautta voi nopeasti napata otoksia kuvanjakopalveluun ladattavaksi. Ilmainen beetaversio on tarjolla kesäkuun 30. päivään asti ilmaiseksi.
Apple ja levy-yhtiöt neuvottelevat mobiilisisällön laajentamisesta iTunesissa
Apple neuvottelee levy-yhtiöiden kanssa musiikkiin liittyvän mobiilisisällön laajentamisesta iTunes Storessa, kertoo New York Times. Yhtiö haluaa laajentaa soittoääniin ja muihin musiikillisiin palveluihin liittyvää tarjontaa erityisesti iPhonen käyttäjille. Tarkoituksena on muun muassa lisätä myytävien soittoäänien määrää. Apple myy soittoääniä tällä hetkellä muun muassa USA:n iTunes Storessa. Ostaja voi luoda kappaleesta soittoäänen rajaamalla siitä tietyn mittaisen pätkän. Apple on kiinnostunut myös hälytysäänistä. Soittaja kuulee musiikin odottaessaan puhelimeen vastaamista normaalin “tuut tuut -äänen” sijaan.
Levy-yhtiölähteen mukaan Apple haluaa panostaa kesäkuun julkaisuun. Sopimus saattaa kuitenkin syntyä vasta kesäkuun 9. päivän jälkeen, jolloin Applen pääjohtaja Steve Jobs pitää keynote-puheen WWDC-kehittäjäkonferenssissa. Yleisesti oletetaan, että Apple julkistaa tuolloin iPhonen 3G-mallin.
Skypestä uusi versio Macille
Verkkopuheluihin käytettävästä Skypestä on ilmestynyt uusi versio Macille. Se tukee nyt NAT-PMP:tä ja uPnP:tä. Uusi Skype toimii myös paremmin verkoissa, joihin täytyy syöttää tunnus ja salasana ennen yhteyden muodostumista. Lataa ohjelma täältä.
iPhone tulossa ainakin 42 maahan
Applen iPhone tullaan julkaisemaan tämän vuoden aikana yli 42 maassa ainakin 46 operaattorin kautta. Näin on tiivistänyt viime aikoina julkisuuteen tulleet operaattorisopimukset Applea seuraava Piper Jaffray -yhtiön analyytikko Gene Munster. Potentiaaliseksi käyttäjämääräksi Munster laskee 575 miljoonaa ihmistä. Asiasta kirjoittaa Fortune.
Firefox 3:n ennakkoversio Macille
Firefox 3:sta on julkaistu selaimen pikaisesta lopullisesta valmistumisesta kertova release candidate 1 -versio. Ennakkoversioilla pyritään yleisesti keräämään palautetta käyttäjiltä ja kehittäjiltä ennen lopullisen version julkaisua. Uuden selaimen kerrotaan olevan helppokäyttöisempi ja nopeampi kuin aiemmin. Firefox 3 rc1 on tarjolla myös suomeksi Macille. Lataa selain täältä.
Orange tuo iPhonen 12 uuteen maahan
France Telecomin mobiilioperaattori Orange on kertonut tuovansa iPhonen myyntiin kaikkiaan 12 maassa Euroopassa, Lähi-Idässä ja Afrikassa, uutisoi Reuters. iPhonea myydään Orangen kautta Itävallassa, Belgiassa, Dominikaanisessa Tasavallassa, Egyptissä, Jordaniassa, Puolassa, Portugalissa, Romaniassa, Slovakiassa, Sveitsissä ja yhtiön toiminta-alueilla Afrikassa. Julkaisuajankohtaa ei ole kerrottu tarkemmin kuin “myöhemmin tänä vuonna”. Aiemmin Orange on myynyt iPhonea ainoastaan Ranskassa.
Orangen julkistus merkitsee sitä, että iPhonea tullaan myymään yhä useammalla markkina-alueella ainakin kahden operaattorin voimin. Aiemmin Vodafone on ilmoittanut tuovansa iPhonen Portugaliin ja Egyptiin ja Swisscom Sveitsiin.
