Top

iPhone 3G rantautui Suomeen

perjantai 11. heinäkuu 08 - admin - Jätä kommentti

kuva

10. heinäkuuta herran vuonna 2008 “Jeesuspuhelin” astui alas Cupertinosta syrjäisen Suomen pääkaupungin keskustan juottoloiden välittömään läheisyyteen.

Kamppi ja Mbarin sekä Lasipalatsin terassin asiakaskunta muiden paikalle eksyneiden ohella pääsivät todistamaan Applen ja Soneran yhteistyön tulosta iPhone 3G:n julkistustapahtuman myötä, vieläpä ensimmäisenä Euroopassa.

kuva

Varsinainen tapahtuma käynnistyy klo 20:00, mutta armoitettu toimittajanne on jo ennen 19:30 Lasipalatsin patiolla terassilla nauttimassa mallasvirvoketta puhelimen esiintymistä odotellessa. Piakkoin seuraan liittyy sekä allekirjoittaneen työkaveri että pari #omenamehu-kanavalta (@IRCnet) tuttua tapausta, unohtamatta myöskään sekä foorumilla että irkkikanavalla satunnaisesti viihtynyttä vahvistusta.

Hyvin pian kellon lyötyä 20:00 aukiolle tulee ohjeet osto-oikeuksien arvontaan osallistumisesta, ja tekstiviestit alkavatkin lentää asiaankuuluvalla vauhdilla. Tämän suorituksen jälkeen onkin hyvä palkita itsensä sopivalla virvokkeella.

Ilta etenee video-jockeyn edesottamuksia seuraten, ja välillä pöytään noudetaan käymistuotteiden lisäksi myös erinäisiä radiokanavia toistavat Soneran jakelemat kuulokkeet. Kukaan ei vaan tunnu tietävän, että mikä niistä on tapahtuman kanava (taajuus on tiedossa, mutta luurit eivät käyttämäänsä taajuutta kerro), mutta ei se menoa haittaa.

kuva

Viimein – tuntia ennen varsinaisen myynnin alkua – koittaa totuuden hetki, ja osto-oikeudet arvotaan. Puhelimet piippaavat, ja seurueesta kaikki paitsi allekirjoittanut voittavat osto-oikeudet (mitäpä muuta tällä tuurilla voisikaan odottaa). Tästä pitänee päätellä, että paikalle vaivautuneita kiinnostuneita on yli 200 kappaletta (mutta kuitenkin reippaasti Soneran odotuksia vähemmän).

Yksi seurueen edustajista päättää kuitenkin lykätä luurin hankintaa toistaiseksi ja luovuttaa osto-oikeuden allekirjoittaneelle, joten puhelimen hankinta siirtyy kymmenisen tuntia aikaisemmaksi ja joku onnekas jonotuslistalainen saa huomenissa mahdollisuuden lunastaa iLuurin, kunhan allekirjoittanut vain selviää tapahtuman jälkimainingeista ilmoittamaan varauksen tilan liikkeelle asti.

kuva

H-hetken lähestyessä jonoa alkaa kerääntyä myyntipisteiden läheisyyteen, ja viekkaudella muttei mitenkään havaittavalla vääryydellä allekirjoittanut ja osto-oikeuden haltija löytävät paikan sopivan lyhyessä jonossa, ja kohtalaisen jonotuksen jälkeen koittaakin jo oma vuoro.

Koska liittymä on siirretty aiemmalta operaattorilta Soneralle jo pari päivää aikaisemmin ja Minun Sonera säädetty jo iPhonelle sopivaksi, niin säätötarve jää kaupantekotilanteessa minimaaliseksi. Parin käsialanäytteen ja Visan laulusuorituksen jälkeen kauan odotettu telekommunikaatioväline on vihdoinkin käsissäni.

kuva

Kyllä! Se on siinä, elävänä (siinä määrin mitä ei-orgaanisesta esineestä voi kyseistä termiä käyttää) edessäni! iPhone! Nyt voin suunnata muun seurueen kanssa levollisin mielin kohti joukkoliikenneasemaa, sillä myöhemmin päivällä ei tarvitse enää jännittää. Onhan Jeesuspuhelin jo minun. Julkistus on nyt todistettu, ja lisää iPhone-sisältöä luvassa myöhemmin.

Keskustele tästä artikkelista…


Lisää aiheesta:

  1. 3G-iPhone Suomeen heinäkuun 11. päivänä
  2. TeliaSonera tuo iPhonen Suomeen
  3. Macit, iPodit ja kilkkeet kiertämään netin kautta
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom