iPhonen 2.1 ohjelmistosta jo neljäs beetaversio
Apple on jakanut iPhonen 2.1 ohjelmistosta jo neljännen beetaversion kehittäjille. Tyypilliseen tapaan sisällön kerrotaan koostuvan vain bugikorjauksista. Yleisesti päivityksen odotetaan kuitenkin tuovan lisäominaisuuksia muun muassa karttapalveluun. Uusimmasta beetaversiosta on Macrumorsin mukaan yllättäen poistettu taustalla toimivien push-ilmoitusten ominaisuus, josta kerrottiin laajalti WWDC-tapahtumassa. Apple jatkaa kuitenkin push-ilmoitusten kehitystyötä.
On oletettavaa, että 2.1 ohjelmistolla pyritään korjaamaan myös iPhonen 3G-yhteyksien ongelmia. Aiemmin on kerrottu, että Apple pyrkii parantamaan puhelimen toimintaa ohjelmistopäivityksellä. Macrumorsin mukaan yksi Applen pääjohtajalle Steve Jobsille 3G-ongelmista sähköpostia lähettäneistä ihmisistä on saanut Jobsilta vastauksen. Siinä yhteysongelmien kerrotaan koskettavan noin kahta prosenttia iPhone 3G:n omistajista, ja että Apple aikoo korjata asian ohjelmistopäivityksellä.
Applen pääjohtaja, tai Jobsin nimellä esiintyvä yhtiön edustaja, vastaa satunnaisesti hänelle lähetettyihin sähköpostiviesteihin.
Lisää aiheesta:
















[...] beetaversiota. Sen sijaan iPhonen ja iPod Touchin 2.1 ohjelmistosta on jaettu kehittäjille jo neljäs beetaversio. On mahdollista, että uudet ominaisuudet sisältyvät tulevaan ohjelmistoon. Tämän lisäksi [...]