Uudistetut iPodit, iTunes 8, HD-tasoiset TV-sarjat?
Tuotejulkistuksiin liittyvät huhut vellovat voimakkaina Applen vahvistettua virallisesti ensi viikon pressitilaisuuden. Selvää on, että ainakin iPod Nanosta tullaan esittelemään uusi malli, jonka näyttö on huomattavasti aiempaa suurempi. Tämän vahvistavat Berliinin IFA-messuilla nähdyt Haman suojakuoret. Myös lisälaitevalmistaja XSKN on jo esitellyt omat suojansa neljännen sukupolven Nanolle.
iLounge kertoo, että myös iPod Touchin muotoiluun tultaisiin tekemään hillittyjä muutoksia. Touchin vasempaan reunaan tulisi esimerkiksi samankaltainen äänenvoimakkuuden säädin kuin iPhonessa. On hyvin todennäköistä, että Touchiin tullaan tekemään pieniä muutoksia ja sen hintaa tullaan laskemaan selvästi. Applen on tiputettava Touchin hintaa, koska se pudotti iPhone 3G:n hinnan aiemmin kesällä selvästi Touchin alapuolelle. Apple ei voi myydä pelkkää mp3-soitinta kalliimmalla kuin samat ominaisuudet sisältävää puhelinta, joten se tullee ilmoittamaan hinnanlaskusta - ainakin USA:ssa.
iPod-malliston uusimisesta jo pitkään huhunnut Diggin perustaja Kevin Rose on kertonut lisää Applen mahdollisista julkistuksista ensi tiistain tilaisuudessa. Hänen mukaansa Apple julkaisee iTunes 8:n, joka sisältää paljon uudistuksia. TV-sarjoja myytäisiin jatkossa HD-tasoisina ja musiikin selaamiseen tulisi uusi grid view -näkymä. Uudessa iTunesissa olisi huhujen mukaan myös musiikin lajittelua ja suosittelua parantava Genius-ominaisuus. Se pystyisi kokoamaan kirjaston kappaleista selkeitä, valmiita soittolistoja.
Apple järjestää pressitilaisuuden ensi viikon tiistaina 9. syyskuuta San Franciscossa, USA:ssa.
Lisää aiheesta:
















[...] huomisen Apple-tilaisuuden sisällöstä kuumenevat ja uusien iPodien ja iTunes 8:n lisäksi Applen uskotaan yllättävän myös iPhone-rintamalla. Ars Technican mukaan [...]