Chrome-selain Macille muutamassa kuukaudessa
Sergei Brin, toinen Googlen perustajista, uskoo Chrome-selaimen Mac-version ilmestyvän muutaman kuukauden sisällä. Brin sanoo All Things Digitalin haastattelussa, että Mac-version puuttuminen on häpeällistä. Tällä hetkellä Chromesta on olemassa vain Windows-versio. Brin kertoo käyttävänsä Chromea virtualisointiohjelma VMWare Fusionin avulla ja kyselevänsä päivittäin Mac-version perään.
Chromea Macille työstävä ohjelmistoinsinööri Amanda Walker sanoo Googlen Mac-blogissa, että Windows-selainta ei tulla siirtämään sellaisenaan Macille, vaan Mac- ja Linux-versiot tehdään räätälöidysti käyttöjärjestelmille. Projekteissa työskentelevät ihmiset ovat pitkäaikaisia Mac- ja Linux-käyttäjiä, joilla on tuntuma siitä, millaisiin asioihin kussakin selainversiossa pitää keskittyä.
Suuren julkisuuden saaneesta Chrome-selaimesta on jo löydetty haavoittuvuus. Chromen käyttämässä WebKit-ytimessä oleva tietoturva-aukko mahdollistaa tiedostojen latauksen aloittamisen verkosta. Näin koneeseen voidaan ladata haittaohjelmia. Asiasta kertoo tietoturvatutkija Aviv Raff blogissaan. Chromen beetaversio käyttää Raffin mukaan WebKitin vanhaa versiota, jota käytettiin myös Safarin versiossa 3.1. Apple paikkasi tietoturva-aukon Safarin versioon 3.1.2.
Lisää aiheesta:










[...] Brin, toinen Googlen perustajista, on aiemmin kertonut, että Chrome-selaimen Mac-versio ilmestyisi muutaman kuukauden sisällä. Tällä hetkellä [...]