iPhonen mailit voi kirjoittaa nyt isommalla näppäimistöllä
iPhonen maksulliset sovellukset paikkaavat enenevässä määrin puutteita, joista käyttäjät ovat jo pidempään valittaneet. Yksi tällainen puute on ollut mahdollisuus kirjoittaa sähköposteja vaakatasossa toimivalla isommalla näppäimistöllä. Tavallisesti suurempi näppäimistö on käytössä vain Safarissa, mutta nyt App Storessa on julkaistu ainakin neljä ohjelmaa, joilla on yksi ja sama tarkoitus: sähköpostien kirjoittaminen isolla näppäimistöllä.
App Storesta löytyvät ohjelmat ovat Wide Email (0,79e), Sideways (1,59e), Touchtype (0,79e) ja Compose (0,79e). Kaikki ohjelmat toimivat lähes samalla tavalla. Ensin avataan jokin edellä mainituista ohjelmista, kirjoitetaan maili, jonka jälkeen ohjelma siirtää tekstin iPhonen Mail-sovellukseen.
Touchtypeen luvataan piakkoin päivitystä, jonka jälkeen ohjelmalla voi kirjoittaa tekstejä myös Notesiin. Ohjelmaan on tulossa myös mahdollisuus tallentaa osa kirjoitettua tekstiä esimerkiksi toista mailia varten. Composeen luvataan puolestaan päivitystä, joka laajentaa ohjelman käyttöä muun muassa sosiaalisiin verkkosivuihin. Jatkossa tekstiä voi lähettää Twitteriin, Facebookiin, MySpaceen, Yahoohon, Friendfeediin ja AIM:iin.
Lisää aiheesta:








TouchType ostettu ja testattu. Muuten pätevä, mutta jos kirjoitat scandinaavisia kirjaimia eli ä ö jne. niin ohjelma kaatuu kun yrittää siirtää tekstiä Mailiin.
Korjaus luvassa kuulemma seuraavaan versioon.
Totta, huomasin saman testattuani ohjelmaa myöhemmin. Ensin luulin, että sen kaataa liian pitkä teksti, mutta syy onkin ääkköset. Harmillista, ettei tästä ongelmasta kerrottu ohjelman sivuilla, kun se julkaistiin. Nyt siellä mainitaan asiasta. Toivottavasti päivitys tulee nopeasti. Muutoin TouchType toimii hyvin.
Ohjelma on nyt päivittynyt ja ääkkösetkin toimivat hyvin.
[...] toimii kuten samanlaiset, aiemmin uutisoimamme maksulliset ohjelmat. Sähköpostiviesti kirjoitetaan Firemailissa, jonka jälkeen se siirretään [...]