Minikannettavat edelleen heikkotasoisia, Apple TV myy tasaisesti
Kuva: blakespot
Applen suhtautuminen yhtiöltä jo pitkään odotettuun minikannettavaan on edelleen odottava. Applen pääjohtajan tehtäviä hoitavan Tim Cookin mukaan yhtiössä seurataan alle 500 dollarin hintaisten laitteiden kehittymistä, mutta tuotteita pidetään yleisesti heikompitehoisina kuin mitä kuluttajat koneiltaan haluavat. Lisäksi niiden ohjelmistot ovat usein huonoja ja näppäimistöt ja näytöt liian pieniä.
Cookin mukaan noin kolme prosenttia pc-koneiden markkinoista on erilaisia minikannettavia, joten yhtiö seuraa markkinoiden kehittymistä. Tällä hetkellä Apple pitää minikannettavia kuitenkin heikkotasoisina laitteina, jotka eivät tuota kuluttajalle haluttua kokemusta.
Apple TV myy edelleen
Applen harrastuksena pitämän Apple TV:n myynti kasvaa tasaisesti tuotekehityksen lievästä laiskuudesta huolimatta. Tim Cookin mukaan Apple TV:n myynti kasvoi lähes kolme prosenttia vuoden 2009 ensimmäisellä neljänneksellä vuoden takaiseen verrattuna.
Laitetta pidetään Applella edelleen harrastuksena, mutta Cookin mukaan on selvää, että elokuvien vuokraaminen iTunesissa on lisännyt Apple TV:n myyntiä. Cook uskoo, että Apple TV:stä muodostuu tulevaisuudessa vielä jotain.
Asiat ilmenevät Applen sijoittajille pitämästä konferenssipuhelusta, jonka Macworld on kirjoittanut auki.
Lisää aiheesta:











Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.