Top

Apple: Jobs palaa töihin heinäkuussa

torstai 26. helmikuu 09 - Niko Antin - Jätä kommentti

Apple Logo

Hallitus jatkaa nykymuotoisena Cupertinon omenan ruorissa

Creative Commons License Kuva: Incase Designs

Applen pääjohtajan Steve Jobsin odotetaan edelleen palaavan sairauslomaltaan työpöydän ääreen heinäkuussa. Applen hallituksessa istuva Arthur Levinson kertoi asiasta Applen yhtiökokouksessa.

Osakkeenomistajat yrittivät urkkia lisätietoja Jobsin terveydentilasta, mutta Applen hallitus pysyi vaiti. Levinsonin mukaan Jobs on edelleen vastuussa yhtiön strategisesta päätöksenteosta. Jobs oli poissa yhtiökokouksesta ensimmäisen kerran vuosikymmeneen.

Pääjohtaja Steve Jobs on ilmoittanut olevansa sairauslomalla kesäkuun loppuun asti.  Alun perin hän kertoi kärsivänsä hormoniepätasapainosta ja jatkavansa tehtävässään normaalisti, mutta ilmoitti pian tämän jälkeen terveyteensä liittyvien ongelmien olevan luultua monimutkaisempia. Samalla hän kertoi jäävänsä puolen vuoden sairauslomalle. Pääjohtajan tehtäviä hoitaa Jobsin sairausloman aikana Applen operatiivinen johtaja Tim Cook.

Jobsin terveydentilasta käytyä keskustelua lukuunottamatta Applen yhtiökokouksessa ei noussut esiin mitään uutta. Yhtiön hallitus jatkaa nykymuotoisena. Asiasta kirjoittavat CNN Money, AP, Bloomberg ja Reuters.

Applen yhtiökokoukseen ei saa viedä kannettavia tietokoneita, iPhoneja tai muita kommunikaatiovälineitä, mutta ilmeisesti kahden ihmisen onnistui salakuljettaa tietokone kokoushuoneeseen. Fortune on julkaissut heidän lähettämänsä tekstin sellaisenaan.

Bookmark and Share

 

Lisää aiheesta:

  1. Jobs: Apple säästää rahaa suureen rohkeaan liikkeeseen
  2. Apple myi miljoona iPhone 3GS:ää viikonlopun aikana, Jobs palasi yhtiön äänitorveksi
  3. Jobs haukkui Flashin pystyyn, Adoben pomo vastaa samalla mitalla
  4. Hormonien epätasapaino laihduttaa Jobsia
  5. Jobs järjestää julkistuksen paluunsa yhteydessä



The Secret of Monkey Island ™: Special Edition (Mac Download) Click Here

Call of Duty® Games for the Mac

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom