Uusi iPod Shuffle puhuu sinulle
Apple on julkaissut uuden iPod Shufflen, joka osaa puhua. Shuffle kertoo ääneen kappaleiden, artistien ja soittolistojen nimet. Apple kutsuu ominaisuutta nimellä VoiceOver. Uusi 4 gigan Shuffle on puolet pienempi kuin edellinen malli.
iPod Shuffle osaa kertoa kappaleiden lisäksi myös muita tietoja, kuten akun keston. Laite osaa 14 eri kieltä: englantia, tsekkiä, hollantia, ranskaa, saksaa, kreikkaa, italiaa, japania, mandariinikiinaa, puolaa, portugalia, espanjaa, ruotsia ja turkkia. Suomi ei ole tuettujen kielien joukossa.
Kolmannen sukupolven Shuffleen mahtuu 1000 kappaletta ja sen kuvaillaan olevan huomattavasti pienempi kuin AA-kokoinen paristo.
Shufflen käytön kerrotaan olevan entistä helpompaa, koska kaikkia toimintoja voi ohjata kuulokkeiden johdossa olevalla ohjaimella. Shufflea myydään Applen nykytrendin mukaisesti hopeisena ja mustana.
Lisää aiheesta:














Kätevästi nyt ilmeisesti tuon kanssa ei voi käyttää muuta kuin alkuperäisiä kuulokkeita…
Tuo ohjaus systeemi vaikuttaa niin aikaavievältä, että ei ainakaan tule lenkillä (johon se ainakin minun mukaan on lähinnä suunnattu) olemaan mikään ihanuus, saa keskittyä kokoajan soittimen käyttöön.