Top

Spotify – musiikin ilmainen aarrearkku

keskiviikko 27. toukokuu 09 - Niko Antin - Jätä kommentti

Ruotsalainen Spotify on kuuma nimi musiikkipiireissä. Se tarjoaa nopean, laajan ja toimivan musiikinkuuntelupalvelun ilman pelkoa oman kovalevytilan loppumisesta. Jos Spotifyhin onnistuu saamaan kutsun, on kuuntelu vielä ilmaistakin – tosin mainoksilla kuorrutettuna. Ilman kaupallisia tiedotteita musiikista pääsee nauttimaan kympillä kuussa.

Spotify eroaa digitaalisen musiikin ykkösnimestä iTunesista siinä, ettei kappaleita siirretä omalle koneelle, vaan niitä kuunnellaan striimattuna eli suoratoistona. Tietokoneen kovalevy ei siis täyty tuhansista ja tuhansista musiikkitiedostoista, eikä erilaisilla tiedostomuodoilla tai drm-suojauksilla ole merkitystä. Omaa sävelkorvaa miellyttäviä soittolistoja voi koota yksitellen Spotifyn laajasta katalogista tai hyödyntämällä valmiita soittolistoja. Haut ja soittolistat jäävät ohjelman muistiin, joten ne ovat käytettävissä myöhemminkin.

Musiikki ei lopu kesken

Spotifysta löytyy kotimaista musiikkia enemmän kuin uskoisi. Toki mitä enemmän äärilaidoilla mennään, sitä vähemmän tarjontaa on. Esimerkiksi klassisen musiikin tarjonta ei ole samalla tasolla kuin popmusiikin. Suurin osa kuuntelijoista löytää kuitenkin etsimänsä.  Jos muidenkin maiden kuuntelijoille tarjotaan yhtä hyvin oman maan musiikkia – ja miksi ei tarjottaisi -  on Spotifyn musiikkikatalogi uskomattoman kattava.

Kansainvälinen tarjonta on niin suuri, että Spotifysta löytyy lähes kaikki mitä keksii etsiä. Joitakin poikkeuksia tietenkin on, kuten  iTunesin tarjonnassakin. Digitaalijakeluun epäuskoisesti suhtautuvat meganimet, kuten Pink Floyd ja Beatles, eivät ole antaneet lupaa musiikkinsa jakeluun. Toisten bändien tuotokset ovat kuunneltavissa rajoitetusti vain osassa maita. Puutteet ovat mittakaavaan asetettuna kuitenkin pieniä.

spotify-kotimainen

Esimerkiksi helsinkiläistä Five Corners Quintetiä löytyy hyvin Spotifysta. Uutuuslevytkin saapuvat nopeasti valikoimaan

BBC:n mukaan palvelussa on yli kolme miljoonaa musiikkikappaletta. Spotify lisää katalogiinsa aktiivisesti uutta musiikkia ja äskettäin se kertoi yli 10 000 kappaleen lisäyksestä. Lista uutuuksista löytyy Spotifyn ylläpitämästä listasta Google Docsissa.

Omaa musiikkimakua voi laajentaa tekemällä löytöjä katalogin kätköistä tai hakea uusia tuttavuuksia top-listoista vaikkapa Virosta, Ruotsista tai Englannista. Esimerkiksi Virossa pidetään näköjään Flo Ridan Right Roundista, kun täällä Suomessa nautitaan Lady Gagan Poker Facesta. Soitetuimmista kappaleista saa myös listan, jossa yhdistyvät kaikkien kuuden Spotifyta käyttävän maan mieltymykset.

Mainokset eivät vielä häiritse

Ilmaistiliä käyttäessä musiikin seassa esitetään mainoksia, mutta testin aikana kuulin hyvin harvoin vain Spotifyn oman mainoksen. Ilmeisesti suomalaiset mainostajat eivät usko vielä Spotifyn voimaan, vaikka erään arvion mukaan palvelua käyttäisi jo lähes 50 000 suomalaista. Palvelun kotimaassa Ruotsissa mainoksia on jo riittämiin, joten suosion kasvaessa Suomenkin palveluun lienee tulossa lisää mainoksia  – eli katkoja omiin suosikkeihin. Kymmenen euron kuukausimaksulla vapautuu tästä velvoitteesta.

Universal-levy-yhtiön digitaaliosaston johtaja Mikko Haapala arvioi äskettäin STT:lle, että Spotifyn maksullisen palvelun käyttäjien osuus olisi vain noin 10 prosenttia. Maksavien asiakkaiden pienen osuuden ymmärtää, sillä ainakaan tällä hetkellä mikään ei innosta vaihtamaan maksulliseen premium-palveluun.

Käyttöliittymä kuin iTunesissa

Macille asennettavaa ohjelmaa osaa käyttää, jos hallitsee iTunesin. Käyttöliittymä ja monet toiminnot ovat hyvin samankaltaisia. Vasemmalla ovat päävalikko, hakutoiminnot ja luodut soittolistat. Niiden alapuolella näkyy kulloinkin soivan kappaleen kansi ja sen olennaiset tiedot. Alalaidasta puolestaan löytyvät play-, edellinen- ja seuraava -painikkeet sekä äänenvoimakkuus ja kelausjana. Kappaleiden miksaaminen ja uudelleensoitto ovat samassa paikassa.

Suosituimpien kappaleiden listat auttavat musiikin hakemisessa

Oikealla olevassa pääruudussa on havainnollisesti kaikki se mitä pitääkin tietää. Esittäjien ja kappaleiden nimet ja erityisesti kansitaide ovat erittäin näyttävästi esillä oli sitten kyse top-listoista, soittolistoista, hakutuloksista tai yksittäisistä albumeista.

Yhteenveto

Spotify on erinomaisen helppokäyttöinen, ilmainen ja kaunis, eikä sen nopeutta hakea kappaleita tai striimata niitä verkon yli voi kuin ihmetellä. Kaikki toimii silmänräpäyksessä. Spotifyssa ei ole muuta moitittavaa kuin se, ettei sitä voi vielä ottaa mukaan turuille ja toreille. Spotifyta voi kuunnella vain ja ainoastaan tietokoneen avulla nettiliittymän päässä. Yhtiö on kertonut kehittävänsä palvelusta mobiiliversiota, mutta sen julkaisuaikataulusta ei ole vielä tarkempaa tietoa. Esimakua Spotifyn iPhone-versiosta löytyy kuitenkin jo Youtubesta.

Spotify

pojot

  • Spotify
  • Mainosversio ilmainen, 0,99e/24h ilman mainoksia, premium-versio 9,99e/kk ilman mainoksia

Hyvää

  • Laaja musiikkivalikoima
  • Nopeat haut
  • Nopea suoratoisto
  • Hyvä äänenlaatu
  • Soittolistat ja niiden jakaminen

Huonoa

  • Vaatii tietokoneen toimiakseen
  • Ilmaisversioon vaaditaan erillinen kutsu

Vaatimukset

  • Mac OS X 10.4 tai uudempi, laajakaistayhteys

Lisää aiheesta:

  1. Ensimmäinen video Spotify-palvelusta iPhonessa
  2. Levy-yhtiöt kiristivät Applea musiikin 3G-myynnillä
  3. Spotify-musiikkipalvelu testaa jo Iphonella
  4. Ilmainen Firemail helpottaa mailien kirjoittamista iPhonella
  5. Ilmainen opaskirja Mac OS X:n tietoturvan parantamiseen
Softaopas

Kommentit

2 vastausta kirjoitukseen “Spotify – musiikin ilmainen aarrearkku”

  1. Bond, James on toukokuu 27, 2009 10:19

    Arvostelijalla on kohtalaisen rajoittunut musiikkimaku, jos kerran palvelu musiikkivalikoima on laaja. Applen iTunes on ahkerasti käytössä, sinne on siirtynyt satoja kappaleita CD-levyiltä. Soitetuin soittolistani käsittää lähes 300 kappaletta, reilu 50 albumia ja hurja määrä eri artisteja. Ainoatakaan soittolistani kappaletta ei löydy Spotifysta.

    En kiellä etteikö Spotifyn musiikkivalikoima riittäisi valtaosalle kuluttajista, mutta en kuitenkaan kutsuisi sitä laajaksi.

  2. Vesa on maaliskuu 2, 2010 18:49

    Spotifyn premium accountin ilmaiseksi saat seuraavanlaisesti!

    1. Mene seuraavaan osoitteeseen

    http://www.FreeSpotifyPremium.com/index.php?referral=84965

    2. Rekisteröidy (ei ole tullut roskapostia, tähän mennessä)

    3. Ehdota sivua ystävillesi

    4. Saat premium accountin

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom