Top

iPhone julkistetaan maanantaina, myynnissä vapaasti Ranskassa

perjantai 5. kesäkuu 09 - Niko Antin - Jätä kommentti

Effiel Tower

Uusi iPhone tulee vapaaseen myyntiin Ranskassa

Creative Commons License Kuva: papalars

iPhonen uusi versio julkaistaan odotetusti maanantaina WWDC-kehittäjäkonferenssissa, kertoo uutistoimisto AFP. Uutuuspuhelinta ei myydä Ranskassa enää operaattorilukittuna, vaan sitä voivat myydä kaikki kolme Ranskassa toimivaa mobiilioperaattoria. Uuden iPhonen odotetaan tulevan myyntiin heinäkuussa.

iPhonen kahta ensimmäistä sukupolvea myi Ranskassa ainoastaan mobiilioperaattori Orange. Ekslusiivisesta oikeudesta on käyty oikeustaistelua ja viime helmikuussa ranskalainen valitustuomioistuin vahvisti kilpailutuomioistuimen aiemmin tekemän päätöksen kieltää Orangen yksinoikeus iPhoneen.

Orange kertoi toukokuussa myyneensä jo miljoona iPhonea Ranskassa. Huhtikuun alusta iPhonea myynyt SFR on ilmoittanut myyneensä tähän mennessä noin 160 000 iPhonea.

iPhonea myydään yksinoikeudella muun muassa USA:ssa, Englannissa sekä Suomessa. Ekslusiivisten oikeuksen myöntäminen yhdelle operaattorille kussakin maassa oli alkuvaiheessa Applen myyntistrategia. Sittemmin yhtiö on alkanut asteittain laajentamaan myyntioikeuksia myös vapaaehtoisesti.


Lisää aiheesta:

  1. Iphone yleiseen myyntiin Ranskassa
  2. Orange tuo iPhonen 12 uuteen maahan
  3. iPhone myy Ranskassa, neuvotteluja Japanissa
  4. iPhone myy hyvin Ranskassa
  5. iPhone myyntiin Ranskassa
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom