iPod Shuffle – maailman pienin puhuu suomea
Kolmannen sukupolven iPod Shuffle on Applen mukaan maailman pienin musiikkisoitin. Kokoa on vaikea hahmottaa edes kuvista, mutta sen voi sanoa olevan suunnilleen noin AA-pariston kokoinen. Onko pienuuden tavoittelu ohittanut suunnittelussa jo käytännöllisyyden? Macmaa otti selvää.
Koosta huolimatta tilaa on
Kolmannen sukupolven 4 gigaiseen Shuffleen mahtuu noin 1000 kappaletta. Pienestä fyysisestä koostaan (7,8 mm paksu ja 10,7 grammaa painava) huolimatta siihen mahtuu siis enemmän kuin hyvin pitkän juoksu-, hiihto- tai vaikkapa rullaluistelulenkin kappaleet. Ongelmaksi muodostuukin se, miten kontrolloida tuota massaa. Applen mukaan Shufflen käyttö on entistä helpompaa, koska kaikkia toimintoja ohjataan mukana tulevien kuulokkeiden johdossa olevalla ohjaimella. Itse laitteessa on ainoastaan kuuloke/usb-liitäntä ja liukukytkin laitteen sammuttamiseen ja toistomuodon valintaan.
Edellisen sukupolven Shufflessa oli vielä erilliset painikkeet kappaleiden vaihtoa varten, mutta nyt se hoidetaan painamalla kuulokeohjaimen keskipainiketta. Kaksi kertaa merkitsee kappaletta eteenpäin ja kolme kertaa kappaletta taaksepäin. Yksi painallus merkitsee pausea, painikkeen pitäminen pohjassa aktivoi Voice Overin, joka kertoo soivan kappaleen tai vaihtaa soittolistan. Voi siis varmasti arvata, että virhepainalluksia syntyy varsinkin silloin kun laitetta yrittää käyttää liikkeessä. Kaiken lisäksi johdossa olevan ohjaimen rakenne on heppoinen. Ainakin testilaitteessa ohjain nitisi ja natisi eikä ottanut aina vastaan kaikkia käskyjä. Kovassa käytössä se hajonnee nopeasti. Onneksi eri valmistajien kuulokkeita on jo tätä kirjoitettaessa markkinoilla, kuten Scoschen kuulokkeet.
Ahti Karjalaisen tankeroenglantia
Tämä Shuffle on se iPod, jonka yhtenä keskeisenä myyntivalttina on pidetty sen Voice Over -ominaisuutta eli kykyä puhua kappaleiden ja soittolistojen nimet ääneen. Koska Shufflessa ei ole minkäänlaista näyttöä on Voice Over ainoa tapa saada tietoa itselle tuntemattomasta kappaleesta. Julkistuksen yhteydessä maaliskuussa tuettujen kielien joukossa ei ollut suomea, eikä laitetta annettu laajemmin suomalaiselle medialle testiin. Nyt suomen kielen tuki on vihdoin saatu mukaan ja Shufflen kerrotaan sanovan Popedankin kappaleet ääneen.
Jotta Voice Overin eli suomeksi puhepalautteen saa käyttöön, pitää laite ensimmäistä kertaa iTunesiin liitettäessä konfiguroida. Puhepalaute pitää erikseen ottaa käyttöön, jonka jälkeen iTunes lataa Voice Over Kitin ja valikkoon ilmestyy myös suomen kieli.
On totta, että Shuffle tukee suomen kieltä, mutta laatu on luvattoman huono sekä äänenlaadultaan että sisällöltään. Mieleen tulee väistämättä 60- ja 70-lukujen ulko- ja pääministeri Ahti Karjalaisen maailmalla tunnetuksi tekemä tankeroenglanti. Asia saattoi herättää pientä hilpeyttä tuolloin, mutta näinä aikoina olisi suotavaa, että englanti taittuisi paremmin - oli kyseessä sitten ihminen tai kone.
Tankeroenglantiin törmää väistämättä, koska Voice Overissa käytetty logiikka ei toimi täysin. Jollain periaatteella se määrittelee, käytetäänkö kappaleen lausumiseen esimerkiksi englanninkielistä, ranskankielistä tai suomenkielistä puhetta. Jokaisessa kielessä on äänessä eri ihminen erilaisella äänellä. Englanninkielinen puhuja lausuu pääsääntöisesti erittäin hyvin ja kirkkaalla äänellä. Samoin ranskankielinen. Samaa ei kuitenkaan voi sanoa suomenkielisestä.
Jostain syystä suomenkielinen puhe on kuin Commodore 64:n ajoilta. Se on tukkoista, sameaa ja epäselvää. Laadullisesti alta riman ja kaukana muista kielistä. Se myös lausuu kappaleet hyvin vaihtelevasti. Toiset nimet ymmärtää kerrasta, toisista ei saa selvää millään. Esimerkiksi Paula Koivuniemen Kuka pelkää paulaa kerrotaan hyvinkin selvästi. Syvissä vesissä kahlataan jos suomenkielinen puhepalaute yrittää lausua esimerkiksi englanninkielistä kappaletta. Ja jostain syystä se haluaa yrittää – usein. Esimerkiksi Village Peoplen YMCA lausutaan suomeksi tietenkin “y, m, c, a….” ja juuri niin kuin village people kirjoitetaan. Huvittavaa kuultavaa.
Yhteenveto
Shufflea myydään Applen nykytrendin mukaisesti hopeisena ja mustana, mutta vain yhdessä koossa, aiempaa mallia suurempana 4 gigaisena. Se on kuitenkin riittävästi, jos tietää mitä mukanaan haluaa pitää. Laajaa kirjastoa kuljettavalle 4 gigaa ei kuitenkaan ole läheskään tarpeeksi, varsinkin jos kirjastossa on paljon Shufflen vihdoinkin tukemia Apple Lossless -tiedostoja, jotka hotkaisevat entistä enemmän tilaa.
Oman ongelmansa tuottaa kunnollisten kontrollien puute. Kuulokeohjaus ei onnistu korvaamaan perusnäppäimiä tarpeeksi hyvin. Kuulokeohjauksen vuoksi Shufflen kanssa ei voi käyttää mitä tahansa haluamiaan kuulokkeita, vaan nimenomaan tähän malliin sopivia. Toisaalta, jos tarkoitus on vain tuottaa audioendorfiinia juoksun taustalle erityisistä kappaleista tai niiden vaihdoista välittämättä, kolmannen sukupolven Shuffle saattaa olla oikea valinta.
Kolmas huomionarvoinen seikka on puhepalautteen vaihteleva toiminta. Jos käytetty kieli osuu kohdalleen on jälki pääsääntöisesti hyvää, mutta tankeroa tulee luvattoman paljon. Jos kyseinen ominaisuus on korkealla prioriteettilistalla, kannattaa Shufflea ainakin kokeilla ennen ostoa.

- Apple
- 4 GB
- 85 euroa
Hyvää
- Äänenlaatu
- Koko varauksin
Huonoa
- Kuulokeohjaus
- Kuulokeohjaus toimii vain tietyillä kuulokkeilla
- Voice Overin vaihteleva toiminta
Lisää aiheesta:












olen omistanut monia mp3 soittimia, tämä nyt vaan on paras, tähän mennessä.
Muut ovat olleet ties mitä??? ohjain tomii loistavasti!!