Soneralta loppuivat iPhonet
Sonera ei pysty toimittamaan uutta iPhone 3GS:ää edes kaikille ennakkovarauksen tehneille julkaisupäivänä. Soneran asiakaspalvelun mukaan ensimmäinen Suomeen saapunut erä loppui jo viime viikolla, kun varauslistaa alettiin soittaa läpi. Tällä hetkellä Sonera soittaa listaa eteenpäin ja kyselee varaajien kiinnostusta ostaa iPhone 3GS, muttei pysty kertomaan edes puhelimen mahdollista saapumispäivää.
Sonera on kiinnostunut myös suomalaisten innosta ostaa iPhone ulkomailta. Yhtiö tiedustelee varauskyselyjen ohessa, onko ostaja mahdollisesti hankkinut puhelimen jo ulkomailta verkkokaupoista. Virallisesti operaattorilukitsemattomia iPhoneja myydään vain muutamassa maassa Euroopassa, muun muassa Italiassa ja Belgiassa. Macmaan tiedustelujen mukaan lukitsemattomat iPhone 3GS:t on kuitenkin myyty suurelta osin loppuun kyseisissä maissa. Muun muassa Milanossa ja Brysselissä useissa operaattoreiden ja Applen liikkeissä kerrottiin puhelimien loppuneen heti alkuunsa. Brysselissä lukitsematonta iPhone 3GS:ää kerrottiin saatavan myyntiin vasta syyskuun puolella.
iPhone 3GS tulee myyntiin Suomessa heinäkuun viimeisenä päivänä.
Lisää aiheesta:










Ei se sonera kyllä mitään ulkomailta tilatuista luureista kysele, ja miksi kyselisi. Ettei toimitus nyt olisi sekoittanut asiaa soneran omasta verkkokaupasta tilanneisiin, koska tätä kysytään ettei ole 2 tilausta menemässä.
Itse sain soiton ja luuri luvattiin 31. päivälle. Ystävälle soitettiin viime viikolla ja hänelle ei pystytty puhelinta lupaamaan julkaisupäiväksi. Ulkomaisista verkkokaupoista ei häneltä kyselty.
Mikäli ostaa siis uuden iPhonen jota ei ole lukittu niin pitäisikö sen toimia kaikkien operaattoreiden korteilla suomessa tai toimiiko myös se parhaiten Soneran kanssa?!”
Kyllä, jos ostat virallisesti lukitsemattomana myydyn iPhonen, toimii se aina ja kaikkialla kaikkien operaattorien korteilla ja kaikki päivitykset voi tehdä huoletta.