Apple In-Ear Headphones
iPodien ja iPhonen mukana toimitettavien perusnappikuulokkeiden sudenkuopat ovat perinteisesti olleet huono istuvuus ja heikko äänenlaatu. Macmaa vaihtoikin korviin Applen viimeisimmät in-ear-kuulokkeet, jotka osoittautuivat huomattavasti paremmiksi. Ongelmaksi nousee kuitenkin toimimattomuus kaikkien soitinmallien kanssa.
Vaikka suurin osa iPodien omistajista tuskin vaihtaa peruskuulokkeita toisiin, on käyttäjien yleinen valituksenaihe ollut se, että ne putoavat liian helposti päästä. Tietysti, koska korvat ovat yksilöllisiä. In-ear-kuulokkeiden mukana tulee muista vastaavanlaisista kuulokkeista totutusti kolmet eri kokoiset silikonisovittimet, joilla kuulokkeet saa tukevasti sisällä korviin. Sovittimien lisäksi myös kuuloketta suojaavat verkot, mesh capsit, voi vaihtaa uusiin, jos niihin on kerääntynyt likaa ja ääni alkaa puuroutua.
Kuulokkeet istuvat hyvin, eivätkä paina pitkissäkään kuuntelusessioissa korviin. Samalla ne estävät tehokkaasti hälyäänien pääsyn musiikkinautintoon, joten äänenpaineen ei tarvitse olla liian suuri. Esimerkiksi junassa ja autossa melu ja suhina katoavat lähes kokonaan taka-alalle. Lentokoneen melussa kuulokkeet toimivat myös hyvin, vaikka eivät nämäkään kuulokkeet sentään ihan kaikkeen pysty.
Äänenlaadussa in-ear-kuulokkeet loistavat Applen perusnappeihin verrattuna. Verrokkina käytetyt laadukkaat Sennheiserin CX-300-kuulokkeet ja V-Modan Vibet painivat Applen kuulokkeiden kanssa samassa sarjassa. Sennheiserin kuulokkeissa ja erityisesti V-Modissa on enemmän bassoa, mutta on makuasia pitääkö tätä positiivisena vai negatiivisena asiana. Applen kuulokkeissa on laadukas bassotoisto, joka ei tukahduta alleen muita taajuuksia.
Ongelmia ohjauksessa
In-ear-kuulokkeissa on kolmannen sukupolven iPod Shufflen kuulokkeista tuttu ohjausmekanismi, jolla iPodia voi käskyttää vaihtamaan kappaleita eteen- tai taaksepäin sekä säätää äänenvoimakkuutta. Ohjaus ja äänenvoimakkuuden säädin tosin toimivat vain uudemmissa iPodeissa. Applen mukaan nämä ovat iPod Nano (4. sukupolvi), iPod Classic (120 GB) ja toisen sukupolven iPod Touch sekä ohjauksen osalta kolmannen sukupolven Shuffle. Äänenvoimakkuuden säätö ei toimi myöskään iPhone 3G:ssä, mutta äskettäin myyntiin tulleessa iPhone 3GS:ssä kuulokkeet toimivat täysin oikein. Kuulokeohjauksen epätasainen toimiminen eri laitteissa on kuluttajan kannalta äärimmäisen hankalaa ja tuskastuttavaa. Miksi kukaan haluaisi ostaa kohtuullisen kalliit kuulokkeet, jollei ole varma, että voi hyödyntää niitä täysin?
Ohjausnappien lisäksi kuulokejohtoon on piilotettu mikrofoni. iPhone-käyttäjät voivat hyödyntämään sitä hands-free-puheluiden tekemiseen. Äänenlaatu on riittävän hyvä, parempi kuin esimerkiksi Sennheiserin MM-50 mikrofonikuulokkeissa, joissa puheluääni on hieman tunkkainen. iPodien omistajat voivat käyttää mikrofonia vaikkapa muistiinpanojen tai haastattelujen tekemiseen. Tosin mikrofonin yhteensopivuuteen pätevät samat laiterajoitukset kuin säätimiinkin. Kuulokkeita kannattaakin kokeilla kaupassa, jos haluaa olla sataprosenttisen varma säätimien ja mikrofonin toimivuudesta omassa laitteessa. Näin välttyy ikävältä pettymykseltä.
Yhteenveto
In-Ear Headphonesit ovat sieltä kalliimmasta päästä, mutta vastineeksi saa laadukkaat kuulokkeet, joissa on hyvä ääni ja ergonomia. Jos laukusta löytyy vielä uusinta mallistoa edustava iPod tai iPhone, ovat näppärän huomaamattoman ohjauksen ja mikrofonin sisältävät kuulokkeet hyvä valinta.
Mukana tulevat silikonisovittimet takaavat kuulokkeiden istuvuuden lähes kaikkiin korviin ja sovittimien irrottaminen ja peseminen on vaivatonta. Mahdollisuus vaihtaa kuulokkeita suojaavat verkotkin on mukava lisäbonus pitkäikäistä käyttöä silmällä pitäen. Kuulokkeet pysyvät laukun pohjallakin kunnossa, sillä pakettiin kuuluvat myös Applen designia edustavat säilytysrasiat kuulokkeille ja vaihtosovittimille.

- Apple
- 69 euroa
Hyvää
- Hyvä äänenlaatu ja bassotoisto
- Sulkee hälyäänet tehokkaasti
- Sopivat korviin ja pysyvät siellä
Huonoa
- Kauko-ohjauksen, äänenvoimakkuuden säädön ja mikrofonin toimimattomuus eri soitinmalleissa
Lisää aiheesta:












Muuten hyvät vempeleet, mut mun korvissa eivät meinaa pysyä millään noista kolmesta mukana tulevasta sovitinkoosta huolimatta. Jatkuvasti pulpahtavat sen verran pois korvasta, että ympäröivä hälinä kuuluu taas selvästi.