iPhone 3GS – tällainen sen olisi heti pitänyt olla
Ihmepuhelimen lempinimen saanut iPhone 3G ja sen edeltäjä mullistivat kerralla älypuhelimien markkinat. Vaikka Apple on vasta viidenneksi suurin puhelinvalmistaja, sen liikkeitä seurataan nykyään tarkasti.
Uudelta iPhone-mallilta odotettiin ennen julkistusta paljon. Sen huhuttiin osaavan kaiken kahvinkeitosta 3D-peleihin. Suurin osa huhuista jäi huhuiksi, eikä iPhone 3GS:ssä ole suuria uusia ominaisuuksia, joita ei saisi edellisiin malleihin ilmaisella ohjelmistonpäivityksellä. Tästä huolimatta iPhone 3GS on ehdottomasti paras iPhone. Siitä pitävät huolen uudet tai viimeistellyt ominaisuudet selvästi kasvaneen tehon kanssa.
Käyttömukavuus toista luokkaa
iPhone 3GS:n keskeinen valttikortti on sen kasvanut teho. Prosessorissa on enemmän potkua ja muistia on rutkasti enemmän. Tämä näkyy käyttäjälle ripeänä toimintana. Ohjelmat aukeavat selvästi 3G-mallia nopeammin ja käyttömukavuus on ihan toista luokkaa. Varsinkin 3.0-käyttöjärjestelmän päivityksen jälkeen iPhone 3G:n hitaus alkoi taas korostua. Kun puhelimia käyttää rinnakkain, huomaa miten paljon nopeammin kaikki voisi toimia. Itse asiassa monet selailuun, sähköposteihin ja pikaviestimiin liittyvät hitaudet näyttävätkin johtuneen iPhonen raudasta, eikä mobiili-internetin hitaudesta kuten aiemmin luulin.
Voisin jopa sanoa, että 3GS:llä moniajon puuttumisen merkityskin pienenee, koska ohjelmien välillä on selvästi miellyttävämpää liikkua. Internet-selailussa muistin kasvun huomaa siinä, että sivut latautuvat nopeammin eikä Safarin tarvitse joka kerta ladata sivua uudelleen, kun hyppii useiden ikkunoiden välillä. Asia, joka on ärsyttänyt suunnattomasti ennen tätä.
Googlen karttoja paljon käyttävät huomaavat kasvaneen nopeuden heti. Kartat toimivat nopeammin ja jotenkin paikannuskin tuntuu löytyvän paremmin. Tosin tämä saattaa johtua nimenomaan karttojen latautumisen nopeutumisesta.
Näppäimistö ei enää laahaa perässä

Kasvanut teho helpottaa nopeaa kirjoittamista. Iso näppis on nyt kaikissa keskeisissä ohjelmissa kuten Mailissa
Yleisin iPhonesta mainittava negatiivinen asia on sen virtuaalinen näppäimistö. Se vaatii käyttäjältä enemmän huomiota, koska sormenpäillä ei voi päätellä missä sormi kulloinkin on ja palaute puuttuu. Tämä fakta ei tietenkään ole muuttunut mihinkään. Näppäimistö vaatii edelleen myös ihmisihon kosketuksen, eikä sitä voi käyttää esimerkiksi hanskoilla.
Sen sijaan kasvanut teho näkyy näppäimistön vasteessa. Aiemmin näppäimistö saattoi nopealla kirjoittajalla tulla pahastikin myöhässä, jolloin piti pahimmassa tapauksessa odottaa nähdäkseen mitä oli kirjoittanut. Nyt näppäimistöä ei pääse karkuun, se tulee samassa tahdissa ja kovaa. Näppäimistö tulee myös esiin kaikissa kokeilemissani sovelluksissa nopeammin kuin ennen.
Tehokkuuden lisäksi kasvanut tallennustila (max 32 GB) luo uusia mahdollisuuksia puhelimen hyödyntämiseen. Ohjelmia voi asentaa aiempaa enemmän ja kokonaisia elokuvia ja musiikkia mahtuu pikkuruiseen puhelimeen jo aivan riittävästi pidempäänkin matkaan.
Rasvaisille sormenjäljille kyytiä
iPhone 3GS:n näytössä on uusi rasvaisia sormenjälkiä hylkivä pinnoite, josta Apple on pitänyt yllättävän matalaa profiilia, sillä se toimii ihan mukavasti. Sormenjälkiä jää näyttöön selvästi vähemmän ja ennen kaikkea ne lähtevät entistä helpommin pyyhkäisemällä pois. Ihmeisiin pinnoitekaan ei pysty, sillä naistestaajamme sai meikkivoiteellaan näytön hetkessä suttuiseksi, mutta vaikeatkin tahrat tuntuvat lähtevän paremmin pois.
Hieman parempi kamera videokuvauksella
iPhonen kamera on nyt 3 megapikselinen eli vihdoinkin älypuhelinten keskiluokkaa. Kuvanlaatu on parantunut edellisistä malleista, joissa molemmissa oli sama 2 megapikselin kamera. Kuvat ovat edelleen vain keskiluokkaa, mutta riittänevät enemmän kuin hyvin monille. Kiitos uuden kameran, kuvaus onnistuu nyt edes jotenkin myös hämärässä ja automaattisesti tarkentava linssi osaa tarkentaa kohteen oikein. Jos kuvan haluaa tarkentaa muualle, voi näytöllä näkyvän kohdistusneliön napauttaa helposti haluamaansa kohtaan. Lähes terälehtitasolle yltävät makrokuvat ovat nyt myös mahdollisia, aiemmin kohdetta ei päässyt kovinkaan lähelle.
Parantunut kamera ja uusi ohjelmisto mahdollistavat myös videokuvauksen. VGA-tasoinen (max 30 fps) kuva on riittävän laadukas mukavien muistojen keräämiseen ja mukana on myös kohtuullisen hyvä ääni. Videoiden alku- ja loppupäätä voi editoida suoraan puhelimessa ja lähettää kaverille sähköpostilla, mms-viestinä tai yleisempään levitykseen Youtubeen tai MobileMe:hen. Videot tallentuvat puhelimessa samaan paikkaan kuvien kanssa ja ovat helposti selattavissa. Valokuvat-ohjelman nimen voisi kuitenkin vaihtaa jo toiseen.
Kompassi kertoo suunnan
iPhone 3G sai vuosi sitten gps-ominaisuuden ja on siitä asti toiminut ainakin allekirjoittaneella ainoana ja hyvin toimivana paikantimena ja karttana. 3GS:ssä koulun suunnistustunnit missanneiden elämää helpotetaan kompassilla, joka osoittaa suunnan todelliseen ja magneettiseen pohjoiseen.
Käytännössä kompassista on apua täysin tuntemattomalla alueella, jossa karttaakaan ei välttämättä osaa kääntää oikein päin. Googlen karttaohjelmisto kääntyy painalluksella oikein päin ja seuraa puhelimen liikkeitä korjaten kartan aina oikein suhteessa menosuuntaan. Tämän lisäksi kompassi kiinnostanee geokätkennästä kiinnostuneita.
Testissä kompassi ilmoitti muutaman kerran häiriöistä, joista pääsi eroon vaihtamalla hieman paikkaa ja tekemällä ohjeen mukaan puhelimella ilmassa kahdeksikkoa. Ilmeisesti tämä auttaa kompassia orientoitumaan uudelleen.
Puheentunnistus oikuttelee vielä
Apple ei ole pitänyt suurta ääntä iPhone 3GS:n puheentunnistuksesta, jolla voi periaatteessa tehdä puheluita ja ohjata iPod-puolta suullisilla komennoilla. Syy tähän on se, että puheentunnistus on vielä kuriositeetin tasolla, eikä käyttäydy vielä tarpeeksi luotettavasti. Selvästi puhumalla iPhone saattaa suorittaa oikeat komennot, mutta yhtä hyvin voi käydä niin, että musiikin soittamisen sijaan se päättääkin soittaa jollekulle puhelun. Sitten onkin kiire painaa punaista nappia.
Vaikka puheentunnistus toimisikin oikein, on se silti vain kuriositeetti. En todellakaan halua ohjata musiikkiani bussissa, junassa tai yleisissä tiloissa puhumalla. Varsinkin kun käskytys ei onnistu täysin ilman käsiä: koti-näppäin täytyy pitää puhuessa pohjassa.
Parempia 3D-pelejä ja teoriassa nopeammat yhteydet
Keskeisten uudistusten lisäksi iPhone 3GS:ssä on tuki OpenGL ES 2.0 –standardille, jonka avulla puhelimeen voidaan luoda näyttävämpiä 3D-pelejä. Tätä ominaisuutta täysin hyödyntäviä pelejä on kuitenkin vielä huonosti tarjolla. Kaiken kaikkiaan pelit latautuvat ja pyörivät tietenkin paremmin tehokkaammassa 3GS:ssä kuin edeltäjissään.
iPhone 3GS tukee jo 7,2 Mbps:n HSDPA-yhteyksiä, josta ei kuitenkaan ole mitään hyötyä suomalaisille. Soneran matkapuhelinverkko kun ei ole vielä samalla tasolla.
Kolmas, pienempi uudistus on urheilijoille ja aktiivisille kuntoilijoille suunnattu Nike + iPod –tuki, joka on tuttu jo iPod Touchista. Erikseen myytävän Nike + iPod –sensorin avulla iPhone tallentaa muistiinsa juoksuun käytettyä aikaa, matkaa ja palaneita kaloreita. Tiedot voi siirtää talteen Niken verkkopalveluun.
Uusi ohjelmisto on kaiken a ja o
Edellä mainitut ovat periaatteessa ainoat iPhone 3GS:n uudet ominaisuudet, sillä kaikki muut ilmaisen 3.0-käyttöjärjestelmän mukana tulleet uudistukset saa iPhone 3G:hen ja mms-viestejä lukuunottamatta myös ensimmäisen sukupolven iPhoneen. Toki uusi ohjelmisto on osa puhelinta ja toimii siinä ripeämmin kuin aiemmissa malleissa. iPhonen jo omistavien kannattaa kuitenkin pitää asia mielessä.
iPhone OS 3.0 sisältää lukuisia erittäin toivottuja ja odotettuja ominaisuuksia. Näistä keskeisimpiä lienevät kopioi-liimaa-leikkaa-toiminto, mms-viestit, koko puhelimen sisällön kattava Spotlight-haku, vaakatasossa toimiva suurempi näppäimistö kaikissa keskeissä ohjelmissa, puhelimen käyttäminen tietokoneen modeemina, push-ilmoitukset sekä äänimuistioiden tekeminen. Monet näistä ominaisuuksista ovat olleet muiden valmistajien puhelimissa jo vuosikausia, joten Apple tulee jälkijunassa.
Apple on kuitenkin onnistunut viilaamaan käytön taas monessa tapauksessa huippuunsa. Modeemikäyttö on tästä hyvä esimerkki. Yhteyden luominen langattomasti vaikkapa MacBook Pron kanssa ei voisi olla helpompaa. Koneet paritetaan bluetooth-asetuksista, jonka jälkeen oma puhelin löytyy nopeasti. iPhonesta kytketään päälle internetjako ja asennus on valmis. Bluetooth-valikosta valitaan oma puhelin ja yhdistä. Koneelle ei tarvitse asentaa erillisiä ohjelmia tai tietää mitään ip-osoitteista, verkoista tai operaattorin asetuksista.
Myös liimaamisen ja leikkaamisen luominen kosketusnäytölle on onnistunut. Sormea pidetään paikallaan hetken pidempään halutussa kohdassa, jolloin esiin tulevat tapauksesta riippuen vaihtoehdot kopioida, liimata tai leikata. Pienistä hakasista voi maalata haluamansa määrän sisältöä. Ohjelmien kesken voi siirtää niin tekstiä, kuvia kuin videoitakin. Verkkosivuilta voi kopioida sisältöä vaikkapa muistioon ja niin edelleen. Yksi kehittämisen paikka kyllä olisi. Verkkosivuilta tai sähköpostista kopioitua puhelinnumeroa (jota iPhone ei tunnista automaattisesti numeroksi) ei voi liimata puhelinsovellukseen.
Pitkään odotetut push-ilmoitukset toimivat nyt iPhonessa. Apple pyrkii tällä omalla järjestelmällään korvaamaan moniajon puuttumisen aiheuttamia ongelmia. Esimerkiksi pikaviestinohjelmat, kuten IM+ tai Beejive, toimivat ohjelman sulkemisenkin jälkeen ikään kuin taustalla lähettäen puhelimeen tiedon saapuneesta uudesta viestistä. Nämä näkyvät ruudulla tekstinä tai badgeinä äänimerkin kera. Push-ilmoitukset tuovat kieltämättä uutta eloa pikaviestimiin, kun käyttämättömään iPhoneen pompahtaa viesti erikseen hakematta. Olen käyttänyt Beejivea heti 3.0-käyttöjärjestelmän julkaisemisesta lähtien ja push-ilmoitukset ovat toimineet hyvin.
Suurempien ominaisuuksien lisäksi 3.0-ohjelmistossa on viilattu useita asioita parempaan suuntaan. Muun muassa kalenteriin, pörssiohjelmaan, Youtubeen ja muistioon on lisätty ominaisuuksia ja iPod-ohjelmassa on nyt miellyttävää kelata kappaleita ja podcasteja.
Akkukesto ei ole sanottavasti parantunut
Apple on pitänyt ohjeellisen arvionsa 3G-puheajasta entisellään, mutta lupaa musiikin kuunteluun 6 tuntia ja videoiden katsomiseen 3 tuntia lisää aikaa. Wi-fi-verkossa voisi surffailla 3 tuntia aiempaa kauemmin.
Käytännössä iPhone 3GS:n akku ei ole sanottavasti parantunut edellisestä mallista. Jos wi-fi ja sijaintipalvelut ovat päällä, internetiä käytetään ja puheluita tehdään loppuu akku auttamattomasti illalla. Laturi on hyvä pitää edelleen tien päällä mukana.
Yhteenveto
iPhone 3GS on selvästi paras iPhone. Kasvanut teho on tehnyt puhelimen käytöstä entistäkin miellyttävämpää. Ohjelmat toimivat nopeammin ja niiden välillä on mukavampaa siirtyä. Myös surffailu ja karttojen käyttäminen on silminnähden nopeampaa.
3GS:ssä ei ole suuria uudistuksia 3G-malliin verrattuna, joten vaihtamista miettivien kannattaa pohtia pitkään ovatko kasvanut teho, videokuvaus ja kompassi rahan arvoisia. Suurin osa uusista ominaisuuksista kun on saatavissa kaikkiin iPhoneihin ilmaiseksi. Jos kuitenkin haluaa panostaa tämän hetken parhaimpaan älypuhelimeen, on iPhone 3GS oikea valinta.

- Apple
- Useita maksutapoja liittymävaihtoehdosta riippuen (32 GB noin 588 e, 16 G noin 516 e)
Hyvää
- Huomattavasti tehokkaampi ja mukavampi käyttää kuin edelliset mallit
- Videokuvaus
- Rasvaisia sormenjälkiä hylkivä pinnoite
- 3.0-ohjelmiston uudet ominaisuudet (saatavissa myös muihin iPhone-malleihin)
Huonoa
- Ei suuria uudistuksia edelliseen malliin verrattuna
- Kamera voisi olla parempi
- Akkukesto
Lisää aiheesta:














Tuo kameran laukaisunappi on jo turhan herkkä.
Niinpä. Tällainen sen olisi pitänyt olla jo vuosia sitten. On se ihme, millaista hypeä Apple pystyy pitämään täysin normaalien ominaisuuksien kanssa. Ja miten aivottomasti ihmiset seuraavat Applen hypeä.
Ei niin pientä uudistusta, etteikö siitä nouse valtava haloo, ja kuitenkin vastaava ominaisuus on ollut muiden valmistajien puhelimissa jo ajat sitten. Noh, kukin taaplaa tyylillään ja maksaa mistä haluaa.
Itseäni nyppii suunnattomasti tuo kytkykauppapakko. Hinnassakin on parisataa euroa ilmaa, josta en viitsi maksaa edes Applen tapauksessa.
Harmittaa sinänsä, kun Noksua en halua enää ostaa. Vaihtoehdot ovat siis vähissä.
No nyt tajusinkin tuon laukaisunapin idean. Eli se ottakin kuvan vasta kun siirrät peukalon pois sen päältä. Ei tärähdä “kamera”. Onkin hyvä keksintö.
Väärti päivittää Soneran touhuista ja huonoista vaihtoehdoista huolimatta 3GS:sään?