Navigonkin kehittää lisälaitetta iPhonelle, TomTomin autosarja siirtyy
Saksalainen Navigon suunnittelee iPhonen navigaattoriohjelmistonsa tueksi autosarjaa. Yhtiö kertoo asiasta Facebook-sivullaan. Kirjoituksessa Navigon sanoo lyhyesti työstävänsä iPhonelle autosarjaa ja kertovansa asiasta myöhemmin lisää.
Navigonin kilpailija, hollantilainen TomTom on puolestaan siirtänyt oman autosarjansa julkaisua. Yhtiön oli määrä tuoda lisälaite myyntiin kesän aikana, mutta kertoo nyt siirtäneensä julkaisun lokakuuhun. TomTomin mukaan tarkoituksena on viimeistellä laite kunnolla.
TomTomin autosarja tehostaa gps:n toimintaa, mahdollistaa kirkkaammin kuuluvat ääniohjeet ja hands free -puhelut sekä musiikin kuuntelun autostereoiden kautta. Pidikkeessä iPhonea on helppo kääntää pysty- tai vaaka-asentoon, ja sen kautta voi myös ladata puhelimen akun.
Navigonin pohjoismaiset kartat sisältävä MobileNavigator-ohjelmisto on alennuksessa syyskuun ajan. Alennus koskee myös ohjelmiston iPhone-versiota. Sen hintaa on laskettu 69 eurosta 49 euroon.
Lisää aiheesta:











Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.