Top

Apple-pomo kehittämään Nokian Maemoa

keskiviikko 30. syyskuu 09 - Niko Antin - Jätä kommentti

Nokia N900-7

N900 on Maemo-pohjainen laite

Creative Commons License Kuva: mackarus

iPhonen ja Macien internetpalvelujen varajohtajana Applella toiminut John Martin siirtyy Nokian palvelukseen. Martin alkaa vetää uutta yksikköä, joka kehittää Linux-pohjaista Maemo-käyttöjärjestelmää käyttäviä laitteita. Nokia hakee Martinilta kokemusta mobiililaitteisiin suunnattujen palvelujen kehittämisestä. Applella Martin osallistui muun muassa iPhonen palvelujen kehittämiseen.

Nokia on kertonut panostavansa laitteiden ohessa entistä enemmän palveluihin. Ensiaskeleet ovat kuitenkin olleet hankalat, eikä esimerkiksi Nokian Ovi ole menestynyt odotetulla tavalla.

Martin työskenteli Applella syyskuuhun 2008 asti. Hän on toiminut aiemmin muun muassa Microsoftilla ja Nasassa sekä Nokian kolmisen vuotta sitten ostamassa Loudeyessa. Nokian musiikkikaupan ohjelmistossa on hyödynnetty Loudeyen osaamista.

Asiasta kertoo Bloomberg.


Lisää aiheesta:

  1. Ovi Filesin ovet avautuivat myös Maceille
  2. Nokia esitteli oman App Storensa
  3. N97 on Nokian vastaus Iphonelle
  4. Nokian määrä julkistaa iPhone-tappaja ja tietoja musiikkipalvelusta
  5. Nokian ensimmäisen kosketusnäyttöpuhelimen kuva vuoti verkkoon?
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom