Top

iPod nano (5. gen)

tiistai 6. lokakuu 09 - Niko Antin - Jätä kommentti

ipod_nano5G_pöydällä

iPod nano alkaa olla paljon muutakin kuin vain mediasoitin

Viidennen sukupolven iPod nano ottaa mallin pisimmät kehitysaskeleet vähään aikaan. Mitoiltaan samana pysyneessä nanossa on nyt entistä suurempi 2,2 tuuman TFT-näyttö, videokamera, mikrofoni, fm-radiovastaanotin, sanelin ja askelmittari.

Applen maailman suosituimmaksi musiikkisoittimeksi tituleeraama nano alkaa olla valmis paketti, nyt siinä on lähes kaikki mitä käyttäjä tarvitsee.

Kohtuullinen videokamera

Nanon kamera on poikkeuksellinen siinä mielessä, että sillä voi kuvata ainoastaan videota, ei lainkaan valokuvia. Applen mukaan tähän on syynä laitteen koko. Nanon kuoriin ei olisi kuulemma millään saanut mahdutettua optiikaltaan tarpeeksi hyvää kameraa valokuvien ottamiseen, mutta videokuvaukseen tekniikka oli jo kehittynyt tarpeeksi. Näin kuuluu ainakin virallinen meriselitys.

Mikä sitten on tarpeeksi, se on ennen kaikkea kiinni käyttötarkoituksesta. Kavereiden hölmöilyjen, pienten perhehetkien ja satunnaisten lomavideoiden kuvaamiseen nanon kamera riittää hyvin. Ulkona kirkkaassa se tuottaa itse asiassa melko hyvääkin jälkeä, mutta sisällä hämärässä keinovalossa kuva on heikkotasoinen. Kohina lisääntyy huomattavasti ja kuva jää kalpean siniseksi. Silmämääräisesti arvioituna videokuva ei ole yhtä hyvä kuin iPhone 3GS:llä kuvattu.

ipod_nano_terminator-efekti

Nanon videoefektit avaavat harrastajille uusia mahdollisuuksia. Skynetin oikea käsi Terminator on astunut suomalaiseen junaan

On kuitenkin sanottava, että on tavattoman näppärää kun videokamera kulkee aina mukana. Ainakin niillä, joiden kassissa iPod on aina mukana. Näin ne tärkeimmät spontaanit hetket tallentuvat varmemmin ja tuottavat iloa vielä pitkään. Harvempi meistä jaksaa kantaa erillistä videokuvaukseen kykenevää digikameraa tai jopa erillistä videokameraa mukanaan.

Videokuvan resoluutio on 640×480 (30 fps) ja pakkaamiseen käytetään H.264-koodekkia. Videoiden ääni on 44,1 kHz:n AAC:tä. Videoiden viemästä tilasta voidaan todeta esimerkinomaisesti, että 15 sekunnin video vie 4,8 megatavua. Apple lupaa nanoon mahtuvan maksimissaan 7 tuntia (8GB) tai 14 tuntia (16 GB) tallennettua videota.

Youtube lienee kohta täynnä kotitekoisia Terminator-videoita, sillä nanossa on sisäänrakennettuna 15 videoefektiä, jotka saa päälle valikosta napauttamalla. Efekti tallentuu videoon suoraan, eikä sitä saa enää myöhemmin pois. Useat efekteistä ovat tyhjänpäiväisiä peilitalon kuvajaisista tuttuja vinoutumia, mutta tarvittaessa omat pätkät voi kuvata myös vaikkapa Terminatorin silmistä tai lisätä niihin vanhan filmikuvan rosoista tunnelmaa.

ipod_nanon_kamera

Kameran linssin sijainti saattaa aluksi hämmentää. Onneksi käyttöä on mietitty

Apple on joutunut pohtimaan kameran linssin paikkaa, sillä entistä suurempi 2,2 tuuman TFT-näyttö vie soittimen yläosasta kaiken tilan. Näin linssi sijaitseekin takapuolen alaosassa paikassa, jossa käsi luonnollisimmin sijaitsee. Ensimmäisissä kuvissa onkin lähinnä oma käsi. Kuten Applen laitteissa yleensä, on käyttöä kuitenkin mietitty tarpeeksi pitkään.

iPodin voi kääntää videokuvausta varten surutta ylösalaisin niin, että näyttö on etupuolella alhaalla ja kameran linssi takapuolella ylhäällä. Näin nanosta saa kunnon otteen ilman, että sormet ovat linssin edessä. iPod tajuaa asennon muuttumisen, kääntää esikatselukuvan oikeaan asentoon ja tallentaa videon oikeassa orientaatiossa muistiinsa. Niinpä video on oikein päin kun sen siirtää iPhotoon. Vaaka-asennossa kuvaaminen helpottuu samalla tavalla, kun kääntää laitteen niin, että linssi on vasemmassa alalaidassa. Näin oikeakätinen saa hyvän otteen oikealta puolelta näytön takaa. iPhotoon video siirtyy oikein.

Videoita voi toki esikatsella jo nanossa kiitos sisäänrakennetun kaiuttimen. Äänenlaatu riittää juuri videoiden esikatseluun, ei muuhun kuunteluun.

Vihdoinkin radioaalloille!

Apple on vihdoinkin myöntynyt kuluttajien pitkäaikaiseen toiveeseen ja lisännyt iPodiin fm-radiovastaanottimen. Vaikka oma musiikkikirjasto olisi kuinka laaja on virkistävää päästä haluttaessa myös radioaalloille, vaikkapa sitten kuuntelemaan uutisia ja ajankohtaisohjelmia.

Radion käynnistyessä ruudulle ilmestyy perinteinen pyöritettävä viritin, joka liikkuu click wheelistä. Nuolinäppäimistä käynnistetään automaattihaku, jolla löytyvät nopeasti voimakkaimmat asemat. Radiokanavien taajuuksia voi tallentaa suosikkeihin, jolloin säästyy ainaiselta kanavien hakemiselta. Kun viritys on kohdallaan, näkyy taajuuden yläpuolella RDS-tietoa, useimmiten kanavan nimi tai kaupallisia tiedotteita. Samalla alalaidassa näkyy joko viritin, äänenvoimakkuuspalkki tai jännä ominaisuus live-keskeytys.

ipod_nano_radion_ajansiirto

Live-keskeytystä kuvaava aikajana näkyy näytön alalaidassa. Kelloaika osoittaa missä kohdassa taltiointia mennään

Live-keskeytys on käytännössä 15 minuutin välimuisti, johon kuunneltavan radiokanavan lähetys tallentuu joko automaattisesti tai erillisellä painalluksella. Ideana on, että jos jokin tärkeä asia meni ohi korvien tai kuuntelu keskeytyi hetkeksi, voi asiaan palata myöhemmin. Tallennukseen voi hypätä milloin tahansa ja sitä voi ”kelata” edestakaisin click wheelistä. Kun 15 minuuttia täyttyy alkaa nano poistaa tallennusta vanhemmasta päästä. Tallennettua radiolähetystä ei saa siirrettyä pois nanosta millään, tästä syystä sitä kutsutaankin tallennuksen sijaan live-keskeytykseksi. Kyseessä on siis digibokseista tuttu ajansiirto.

Radiota voi kuunnella ainoastaan, jos kuulokkeet ovat kiinni. Nano käyttää kuulokkeiden johtoa monien muiden radioiden tapaan antennina ja virittämiseen vaikuttaa ainakin huonoissa oloissa se, millaisessa mykkyrässä johto on. Ulkosalla radio toimii oikein hyvin, mutta sisätiloissa vastaanotto voi olla paikasta riippuen heikompaa. Junassa kuuntelemiseen nanon radiosta ei ole.

Radion käyttö on helpohkoa, mutta olisi sitä voinut vielä hioakin. Lähinnä ongelmia tuottaa siirtyminen virittämisen, äänenvoimakkuuden säädön ja live-keskeytyksen välillä. Liian monta kertaa tulee vaihtaneeksi taajuutta tai palattua keskeytyksessä taaksepäin, vaikka tarkoituksena oli vain lisätä äänenvoimakkuutta.

Sanelin ilman lisälaitteita

Nanossa on nyt sisäänrakennettu ohjelma ja mikrofoni saneluiden tekemiseen. Aiemmin äänittämiseen on tarvittu kolmansien osapuolien valmistamia mikrofoneja. Sanelin on samanlainen kuin iPhone 3GS:ssä ja toimii yksinkertaisen hyvin. Äänenlaadultaan tallenteet ovat 128 kbps AAC-ääntä. Ne siirtyvät synkronoitaessa suoraan iTunesiin, kuten iPhonellakin.

ipod_nano_tv-sarja

Videoiden katsominen onnistuu paremmin aiempaa suuremmalta 2,2 tuuman näytöltä

Kuntoilijat laskevat askeleensa

Nanon askelmittari käyttää avukseen laitteen kiihtyvyysanturia havaitakseen askeleet eli siis lähinnä laitteen heilumisen. Se ei osaa erottaa oletko oikeasti kävelyllä vai istumassa television edessä naputtelemassa nanoa kättäsi vasten. Okei, no se olisi myös itsensä huijaamista.

Askelmittariin asetetaan oma paino ja päivittäinen askeltavoite, jolloin nano arvioi poltettujen kalorien määrän. Tiedot voi halutessaan siirtää iTunesin kautta Nike+-palveluun. Askelmittari ei korvaa varsinaisesti iPodeissa yleistyneitä Nike+-ominaisuuksia (urheiluvalmistajan anturien kera). Se on vain yksinkertaisempi versio niille, jotka eivät ole niin innostuneita liikuntansa seuraamisesta.

Ai niin, onhan se myös mediasoitin

ipod_nanon_radio

Radion viritin on mallia old school

Uusien ominaisuuksiensa lisäksi iPod nanohan on edelleen myös mediasoitin. Se on erinomaisen toimiva musiikkisoitin, jossa on mallista riippuen 8 tai 16 gigaa muistia kappaleille. Äänenlaatu on erittäin hyvä, varsinkin jos mukana tulevat kuulokkeet vaihtaa parempiin. Uusi nano tukee myös äskettäin esiteltyjä Genius-miksejä, jotka ovat iTunesin automaattisesti luomia loputtomia soittolistoja saman genren kappaleista.

Musiikin lisäksi nanoon voi tietysti siirtää valokuvia, musiikkivideoita ja muuta videomateriaalia, jota on hieman aiempaa parempi katsella suuremman 2,2 tuuman näytön (240 x 376 pikselin tarkkuus) ruudulta. Ei tällä edelleenkään koko illan elokuvia katselisi, mutta musiikkivideoita tai itse kuvattuja videoita kylläkin. Näytön laadussa ei ole valittamista.

Yhteenveto

iPod nano ei ole täysiverinen videokamera tai huippulaatuinen radio tai äänityslaite, mutta kaikki uudet ominaisuudet ovat riittävän laadukkaita yleiskäyttöön. Videokamera ja radio ovat ehdottomasti tervetulleita ominaisuuksia, joita on odotettu iPodeihin jo pidempään. Kameralla voi kuvata kasuaaleja harrastevideoita riittävän hyvällä äänen- ja kuvanlaadulla ja siirtää ne iTunesin kautta verkkoon kaverien katsottavaksi. Kun iPod on mukana, on videokamera mukana. Tavallisen valokuvauksen puute on suuri miinus.

Radio toimii pääasiassa hyvin ja tuo kaivatun lisän oman musiikkikirjaston oheen. Nyt radion uutis- ja ajankohtaisohjelmia voi kuunnella ilman, että niitä täytyy synkronoida mukaan podcasteina. Live-keskeytys on mielenkiintoinen kuriositeetti, joka palvelee todennäköisesti jotain kuluttajaryhmää, mutta suurempaa hyötyä en siitä itse löytänyt. Radion käyttö voisi olla helpompaa. Nyt siirtyminen virittämisen, live-keskeytyksen ja äänenvoimakkuuden välillä kangertelee.

Mediasoittimena iPod nano on mainio. Sen äänenlaatu on hyvä ja suurempi 2,2 tuuman näyttö helpottaa kuvien ja videoiden katsomista. Valita voi kahdesta eri muistikoosta ja yhdeksästä eri väristä.

iPod nano (5. gen) 16Gt

pojot

  • Apple
  • 8 Gt 155 €, 16 Gt 179 €

Hyvää

  • Kohtuullisen hyvä videokamera
  • RDS-radio
  • Sanelin
  • Askelmittari

Huonoa

  • Ei ota valokuvia
  • Radion käyttöä olisi voinut vielä miettiä

Lisää aiheesta:

  1. iPod nanosta tuli videokamera
  2. iPod Nano nyt myös pinkkinä
  3. Belkin Carabiner Case for iPod nano
  4. Apple Leather Case for iPod & iPod nano
  5. Proporta Aluminium Metal Case for iPod nano
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom