Fujitsu ottaa Macitkin Patjalleen
Kuva: Björn Söderqvist
Macien potentiaalinen yrityskäyttö ottaa Suomessa harppauksen eteenpäin, kun Fujitsun tukipalvelut laajenevat kattamaan myös Macit. Jatkossa asiakkaat saavat käyttö- ja lähitukipalvelut sekä pc- että Mac-koneilleen saman kontaktipisteen kautta.
Palvelun kerrotaan olevan ainutlaatuinen kyseisen kokoluokan ict-palveluyrityksessä Suomessa. Fujitsun Patja-palvelussa on noin 140 000 pc-työasemaa.
- Nyt Mac-tietokoneita voi oikeasti ostaa firmoihin ja saada ne mukaan vakioituun ja tuettuun it-ympäristöön. Tämä on ilouutinen monelle tietohallintojohtajalle, Fujitsun tuotepalvelujohtaja Jukka Mäntylä sanoo.
Mäntylän mukaan tukipalvelujen laajennus on vastaus asiakkaiden toiveisiin.
- Olemme jo pitkään myyneet Mac-tietokoneita, mutta sen jälkeen asiakkaat ovat jääneet enemmän tai vähemmän omilleen. Nyt pystymme tarjoamaan heille lähes vastaavat esiasennus- ja tukipalvelut kuin pc-käyttäjätkin saavat, Mäntylä kertoo.
Applen maajohtajan Klaus Kotkan mukaan paineita organisoiduille tukipalveluille on tullut yritysmaailmasta todella paljon.
- Patja-palvelun kautta pystymme levittämään Apple-ilosanomaa myös isoihin organisaatioihin. Mac on jatkossa vakavasti otettava vaihtoehto pc:lle, sillä ohjelmistotkin on saatu jo hyvin yhteensopiviksi. Tavoitteenamme on lisätä Mac-koneiden määrää työpöydillä, ja saavuttaa yrityspuolella yhtä hyvä markkinaosuus kuin kuluttajamarkkinoillakin, Klaus Kotka toteaa.
Mac-tukipalvelut ovat jo käynnistyneet pilottiasiakkaiden kanssa. Jatkossa niiden käyttöönotosta neuvotellaan kunkin asiakkaan kanssa erikseen.
Lisää aiheesta:












Todella rohkeaa lähteä tukemaan Applea Microsoftin korruptoimassa corporate it maailmassa!
Rohkea, mutta oikea valinta. Yllätyksellisyyttä tosin alentaa ihan hieman se, että Fujitsu on toiminut pitkään ja toiminee vieläkin Suomen Apple-maahantuojana.