Sampo Pankin verkkopankki karsastaa Maceja ja Firefoxia
Sampo Pankin verkkopankissa on jälleen ongelmia. STT:n mukaan Mac-käyttäjillä on erityisen paljon ongelmia saada verkkopankki toimimaan koneessaan. Verkkopankkiin eivät pääse ne, jotka käyttävät uusimpia selainversioita. Safarin käyttäjät ovat törmänneet ongelmiin marraskuun jälkeen. Ongelmien uskotaan johtuvan joistakin Macin päivityksistä, Sampo Pankki ei ole tehnyt muutoksia verkkopankkiinsa.
Suurimman osan ongelmista kerrotaan liittyvän Javaan. Koneeseen asennetun Javan tulee olla yhteensopiva Sampo Pankin verkkopankin kanssa. Safarin lisäksi myös Firefox-selaimen käyttäjillä on ongelmia, Googlen Chromelle ei luvata tukea lainkaan.
Sampo Pankin kehityspäällikkö Marko Huhdanpää kertoo STT:lle, että Apple on kehittänyt Macin Java-version itse Sun Microsystemsin lähdekoodin pohjalta ja on tietoisesti päättänyt olla dokumentoimatta ohjelmointirajapintaa muille kuin Safari-selaimelle. Ongelmat johtuvat siitä, ja Sampo Pankki on raportoinut asiasta Firefoxin kehittäjälle Mozillalle.
Sampo Pankki ehdottaa ongelmista kärsivälle Mac-käyttäjälle kiertotieksi verkkopankin mobiiliversiota.
Lisää aiheesta:











Pitääkö sitten vaihtaa pankkia jos omistaa macin ja iPhonen. Sekä siitä mobiiliversiosta?
Sampo Pankki voisi reilusti ehdottaa ongelmista kärsiville asiakkailleen kiertotieksi pankin vaihtoa… Hommat meni poskelleen heti Danske-fuusion jälkeen.
Itsellä kyllä toimii 99% ajasta Sampon verkkopankki ihan ok, alla uusin Safari ja OS X 10.6.2. Joskus saattaa kirjautumissivu jumia hetken, mutta yleensä puolen tunnin päästä toimii.
Puolen tunnin päästä!
Minulla ei tahdo olla oikein aikaa ja kärsivällisyyttä Windows-tyyliin. Alun kangertelun jälkeen Sampo-verkkopankki on toiminut aivan moitteetta. Taitaa pankkilaisiakin harmittaa tällainen.
http://www.stainlessapp.com/ yksi vaihtoehto
Mitenkäs maksat laskut kunet pääse pankin verkkopankkiin.Maksaako pankki viivästyskorot
terv
S-RG ,Masala