Miinan ja Manun tahmea seikkailu
Tamperelainen Satukustannus on tuonut sarjakuvakirjoista tutut Miinan ja Manun iPhoneen ja iPod touchiin. Miina ja Manu remontoimassa on ensimmäinen suomenkielinen interaktiivinen kirja Applen mobiililaitteille. Macmaa kokeili ohjelmaa kolmivuotiaan testikäyttäjän kanssa.
Konseptina suomeksi puhuttu kosketusnäyttöä hyväksi käyttävä digikirja on mainio. Ohjelmaa testannut kolmivuotias tyttö nautti siitä, että ruutua sai kosketella ja siinä tapahtui asioita samaan tapaan kuin lukisi perinteistä luukkukirjaa. Toteutus on kuitenkin jäänyt valitettavasti puolitiehen.
Ensinnäkin tarina on hävyttömän lyhyt, ainoastaan kahdeksan sivua pitkä. Eivät pikkulasten luukkukirjatkaan ole yleensä pitkiä, mutta digimuodossa sisällön keveys korostuu. Jokaisella sivulla on myös vain 1-2 lyhyttä lausetta, jotka sentään lukee mukavaääninen mies selkeällä suomella. Koska Satukustannus tähtää maailmalle, voi tarinan kuunnella myös englanniksi. Myös englanninkielinen naisääni on miellyttävä.
Miksi digikirjan pituus on näin olematon, kun painotekniset syyt eivät ole sitä rajoittamassa? Kolmivuotiaamme jäi ainakin selvästi kaipaamaan lisää. Vaikka varsinaisia sivuja ei olisikaan enempää, voisi tarinaa lukea yhdelle kuvalle pidempäänkin.
Myös interaktiivisuudessa on vielä kehittämisen varaa. Jokaisella sivulla on keskimäärin pari kohtaa, joita kosketellessa silmien eteen avautuu tahmaisen hidas, yksinkertainen animaatio. Ohjelmaa testattiin täysin buutatulla iPhone 3GS:llä, joten kyseessä on yksinkertaisesti heikko kädenjälki.
Potentiaalia kyllä olisi. Pikku testaajamme paineli ruutua innoissaan etsien interaktiivisia kohtia, mutta pettyi kun tarjolla oli vain muutama hassu vaikutusmahdollisuus. Animaatioiden käynnistyminen kestää myös liian pitkään pikkuihmisten kärsivällisyyden huomioon ottaen. Sormi kävi ruudulla kiivaaseen tahtiin, kun mitään ei tuntunutkaan tapahtuvan. Myös sivujen kääntäminen kestää liian kauan.
Yhteenveto
Nostan hattua Satukustannukselle hyvästä ajatuksesta. Interaktiivinen suomenkielinen kirja mobiililaitteessa on varmasti mukavaa ajanvietettä pienille niin kotona kuin tien päälläkin. Ensimmäisen yritys ei kuitenkaan ansaitse vielä kehuja. Jatkossa haluan nähdä pidempiä tarinoita, joissa puhuttua ja paremmin animoitua sisältöä on selvästi enemmän. Nyt noin puolentoista euron alhainenkin hinta tuntuu korkealle.

- Satukustannus
- 1,59 eur
Hyvää
- Konsepti
- Äänityöskentely
Huonoa
- Sivujen määrä
- Luettu tarina on lyhyt
- Animaatioita vähän ja ne ovat hitaita
Lisää aiheesta:












Kiitos asiallisesta palautteesta! Peliä testattiin useilla laitteilla ja hidastumista emme saaneet aikaan. Kaikesta huolimatta nyt applikaatiota on viritetty ja päivitys saadaan Suomenkin Apps storeen n. viikon sisään. Seuraava Miina ja Manu tulee olemaan myös hieman interaktiivisempi, mutta sen pituus on kylläkin sama kuin “Remontoimassa” alkuperäisteoksessa. Lisäksi laitamme seuraavan Miina ja Manu kirjan loppuun yhden tai kaksi pientä tehtävää lasten pohdittavaksi. Kiitokset vielä rakentavasta palautteesta!
Kun tekijöinä ovat kiinalaiset, voi odottaa että Peli tökkii jonkin verran.