Top

Opera esittelee Mini-selaimensa iPhonelle

keskiviikko 10. helmikuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

Opera Minin betaversio iPhonessa (Kuva: Opera)

Norjalainen selainyhtiö Opera kertoo esittelevänsä iPhone-version mobiililaitteille tarkoitetusta Opera Mini -selaimestaan ensi viikolla. Reutersin mukaan esiteltävän selaimen luvataan lataavan verkkosivut jopa kuusi kertaa nopeammin kuin Applen oma Safari-selain. Sen kerrotaan myös luovan jopa 10 kertaa vähemmän dataliikennettä.

Opera Minin tulo iPhoneen on kuitenkin vielä auki.

- Emme ole vielä lähettäneet sitä App Storeen. Toivomme kuitenkin, ettei Apple estä käyttäjiltään mahdollisuutta valita selaintaan, sanoo Operan perustajiin lukeutuva Jon von Tetzchner Reutersille.

Opera Minin iPhone-versio esitellään ensi viikolla Barcelonassa pidettävässä Mobile World Congress -tapahtumassa.

Applen on huhuttu estäneen Opera Minin pääsyn App Storeen jo vuonna 2008. Varmaa tietoa asiasta ei ole. Saattaa olla, ettei aika ollut vielä tuolloin kypsä ulkopuolisille iPhone-selaimille, sillä Apple hyväksyi muiden valmistajien selaimet App Storeen vasta alkuvuodesta 2009.

Viime kesänä Opera-selaimen arvioitiin nousseen maailman käytetyimmäksi mobiiliselaimeksi.


Lisää aiheesta:

  1. Opera 10 nopeuttaa mobiilisurffailua myös Macilla
  2. Opera maailman käytetyin mobiiliselain
  3. Onko tämä tuleva Mac Mini?
  4. Wired: uusi Mac Mini tulossa tammikuussa
  5. Estääkö Apple Opera Minin pääsyn iPhoneen?
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom