Top

Seuraava iPhone esiteltäneen 7. kesäkuuta

torstai 29. huhtikuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

Steve Jobs Keynote

Steve Jobs astunee WWDC:n lavalle uuden iPhonen kanssa

Creative Commons License Kuva: acaben

Apple järjestää vuosittaisen kehittäjäkonferenssin WWDC:n kesäkuun 7.-11. päivänä San Franciscossa. Jo kahtena peräkkäisenä vuonna WWDC:n avajaistilaisuudessa on julkistettu myös uusi iPhone-malli, joten on erittäin todennäköistä, että seuraavan sukupolven iPhone nähdään tuolloin. Viime vuoden kesäkuussa pidetyssä WWDC:ssä Apple esitteli iPhone 3GS-mallin.

Verkossa odotetaan mielenkiinnolla, onko kyseessä laite, jonka prototyyppi löytyi amerikkalaisesta baarista viime viikolla. Laitetta tutkineen Gizmodo-sivuston mukaan uutukaisen ulkomuoto muuttuisi pyöristetystä kulmikkaaksi ja laitteen takaosa olisi jonkinlaista keraamista ainetta.

Ulkomuodon lisäksi uutta olisivat laadukkaampi kamera salamalla, toinen kamera videopuheluita varten, 16 prosenttia tehokkaampi akku sekä korkearesoluutioisempi näyttö. Puhelimessa tullaan protyypin perusteella käyttämään iPadissa esiteltyjä normaalia pienempiä micro-sim-kortteja.

Myyntiin uusi iPhone-malli tulee Suomessa todennäköisesti heinäkuussa. iPhone 3G saapui Suomeen pari vuotta sitten heinäkuun 11. päivänä, mutta 3GS-mallin lanseeraus viivästyi toimitusongelmien takia heinäkuun viimeiseen päivään.


Lisää aiheesta:

  1. Seuraavan sukupolven iPhone löytyi baarista
  2. Jobs: Google yrittää tappaa iPhonen, seuraava iPhone-päivitys parasta A-luokkaa
  3. Gizmodo: 3G-iPhone 9. kesäkuuta
  4. Jobs ja muut Applen johtajat lavalla 9. kesäkuuta
  5. Jobs puhuu WWDC:ssä 9. kesäkuuta
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom