Top

iPadin tulo Eurooppaan siirtyi jälleen

tiistai 18. toukokuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

Apple on jälleen siirtänyt iPadin tuloa Eurooppaan. Ennakkovaraajien oli määrä saada laitteensa toukokuun 28. päivään mennessä, mutta Apple on ilmoittanut toimitusten siirtyvän noin viikolla 7. kesäkuuta.

Suuren suosion takia iPadin myyntiä on rajoitettu myös Yhdysvalloissa. Kukin asiakas voi ostaa enintään kaksi iPadia. Tästä huolimatta monessa paikassa myydään edelleen eioota.

Verkossa liikkuvien tietojen mukaan iPad olisi lähes kokonaan loppu esimerkiksi New Yorkissa, New Jerseyssä ja Connecticutissa. Apple on pidentänyt iPadin toimitusaikaa myös USA:n verkkokaupassaan. Nyt laitteelle luvataan toimitus 7-10 päivässä, kun aiemmin toimitus on tapahtunut parissa päivässä.


Lisää aiheesta:

  1. 3G-iPadin myynti alkoi rivakasti USA:ssa
  2. iPad rantautuu Eurooppaan toukokuussa
  3. iPadin ensimmäinen erä meni kuumille kiville, Apple julkaisi opetusvideoita
  4. iPadin akkua ei vaihdeta toiseen, tilalle saa kokonaan uuden laitteen
  5. Leopard-päivityksestä jälleen uusi versio kehittäjille
Softaopas

Kommentit

3 vastausta kirjoitukseen “iPadin tulo Eurooppaan siirtyi jälleen”

  1. Sepeteus on toukokuu 18, 2010 22:32

    Apple oli näköjään hylännyt meikäläisen iPad-tilauksen, ja BundleBox sanoo ettei heillä riitä kapasiteetti enempien iPadien käsittelyyn. Taitaa olla ilmeisen haluttu laite

  2. pragmatix on toukokuu 19, 2010 22:50

    On se kummallista, kun pari kuukautta sitten lehtiä ja keskustelupalstoja lukiessa näytti siltä että laitteella ei juurikaan kysyntää olisi kun eihän sillä voi tehdä mitään – nyt ne kumminkin viedään käsistä. Mikähän ihme…

  3. jrtv on toukokuu 24, 2010 20:52

    Nyt alkaa jo hieman huvittamaan entisen “tietokoneasiantuntijan” arvio siitä, että iPadille ei ole kysyntää. Tämä tuli aikoinaan esille (muistaakseni) tv-uutisten haastattelussa. Ja tuo “asiantuntijahan” oli tietenkin vanha kunnon Jätteri Pervinen.

    Tosin hänen kommenttinsa ovat huvittaneet jo vuosikymmenet…

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom