Eurooppalaiset ostavat mobiilimusiikkinsa iTunesista
Musiikin ostaminen suoraan matkapuhelimesta on vielä pientä bisnestä. Tämä selviää markkinatutkimusyhtiö comScoren Euroopan musiikkimarkkinoita selvittäneestä tutkimuksesta. Musiikkia ostaa suoraan puhelimestaan vain 1,9 prosenttia musiikkia kännykällä kuuntelevista, arvioi comScore.
Lukumääräisesti tämä on vain noin 4,3 miljoonaa ihmistä kaikkiaan 54 miljoonasta. comScore selvitti musiikin kuuntelua Englannissa, Ranskassa, Espanjassa, Italiassa ja Saksassa. Lue lisää…
Sonera alkaa myydä micro-sim-kortteja
Sonera alkaa tällä viikolla tarjota perinteisiä sim-kortteja pienempiä micro-sim-kortteja. Yhtiö haluaa tarjota kortteja ulkomailta iPadin tuoneille asiakkaille. Asiasta kertoo Digitoday. iPadin Suomen-julkaisua ei ole vielä vahvistettu, mutta se tuskin tapahtuu ennen elokuuta. Aiemmin Elisa kertoi aloittavansa micro-simien käytön kesäkuussa.
Myös seuraavan iPhone-mallin huhutaan toimivan micro-simillä. Lue lisää…
Java-päivitys paikkaa Mac OS X:n haavoittuvuuksia
Apple on julkaissut Java-päivityksen Leopard- ja Snow Leopard -käyttöjärjestelmille. Päivityksellä korjataan lukuisia haavoittuvuuksia, joista osa mahdollistaa ohjelmakoodin suorittamisen käyttäjän tietokoneella, kertoo Cert-Fi.
Päivitykset löytyvät Macin ohjelmistonpäivityksestä tai Applen tukisivuilta. Lue lisää…
Kameralla varustettu iPod touch vuosi julkisuuteen (video)
Vietnamilaissivusto Tinhte on jälleen saanut Apple-aiheisen skuupin. Sivusto on saanut käsiinsä iPod touchin prototyypin, jossa on 2 megapikselin kamera. Prototyyppi on merkitty DVT-1 eli kyseessä on ensimmäinen testimalli (design verification test), eikä lopullinen tuote välttämättä näytä sille. Lue lisää…
WinTV-käyttäjille streamaus iPhoneen, iPadiin ja Maciin
Windows-tietokoneissa suosittu Hauppaugen tv-viritinohjelmisto WinTV osaa nyt streamata videokuvaa iPhoneen, iPadiin ja Maciin. WinTV:n versiossa 7.2 on mukana serveriohjelmisto WinTV Extended, jolla voi streamata suoraa televisiolähetystä käyttäjän kotikoneelta langattoman lähiverkon tai internetin kautta Applen laitteisiin. Lue lisää…
iPadin tulo Eurooppaan siirtyi jälleen
Apple on jälleen siirtänyt iPadin tuloa Eurooppaan. Ennakkovaraajien oli määrä saada laitteensa toukokuun 28. päivään mennessä, mutta Apple on ilmoittanut toimitusten siirtyvän noin viikolla 7. kesäkuuta.
Suuren suosion takia iPadin myyntiä on rajoitettu myös Yhdysvalloissa. Kukin asiakas voi ostaa enintään kaksi iPadia. Tästä huolimatta monessa paikassa myydään edelleen eioota. Lue lisää…
Kotimaiset näköislehdet saapuivat iPhoneen
Sähköisiä näköislehtiä tuottava ePaper Finland on julkaissut Lehtiluukku Lite -nimisen sovelluksen iPhonelle ja iPod touchille. Sovelluksen avulla voi lukea Lehtiluukku.fi:n ilmaisten lehtien uusimpia numeroita sekä näytteitä maksullisista lehdistä. Valikoimasta löytyvät muun muassa suurimmat kaupunkilehdet sekä populaarijulkaisuja, kuten Como, Metropoli ja Sue.
ePaperin Finlandin mukaan sovelluksesta julkaistaan piakkoin myös päivitys, jolla voi lukea myös maksullisten lehtien numeroita. Lue lisää…
MacBook sai paremman näytönohjaimen ja akun
Huhut MacBookin lähestyvästä päivityksestä ovat pitäneet paikkansa. Apple Storessa on nyt myynnissä MacBookin uusi versio, jossa on entistä parempi Nvidia GeForce 320M -näytönohjain ja Pro-malleista tuttu 10 tuntia kestävä akku.
Aiemmin MacBookille luvattiin 7 tunnin akkukesto. Applen mukaan akkukestoa on saatu parannettua muun muassa virtapihimmän näytönohjaimen avulla. Lue lisää…
Apple vuotaa kuin seula, jo toinen iPhone 4G kadoksissa. Katso video
Tuotekehityksen salaisuudesta ja yleisestä tiukkasanaisuudesta tunnettu Apple on alkanut vuotaa kuin seula. Yhtiö näyttää kadottaneen jo toisen seuraavan sukupolven iPhonen prototyypin. Ensimmäinen löytyi huhtikuussa kalifornialaisesta baarista insinöörin kostean illan jälkeen ja toinen on ajautunut nyt teknologiasaitin käsiin Vietnamissa.
Kyseessä on 16 gigainen seuraavan sukupolven iPhone, jonka ulkomuoto noudattaa aiemmin nähtyä prototyyppiä. Vietnamista löydetty versio lienee kuitenkin uudempi, koska sen pohjassa ei ole enää edellisen prototyypin kuorta paikallaan pitäviä ruuveja.
Prototyypin sisältä löytyi Apple-prosessori, jonka oletetaan olevan iPadissa esitelty A4. Lue lisää…
Kiinalaiset innostuivat iPadista ja seuraavan sukupolven iPhonesta
Kuva: pa*kr
Kiinan suurin mobiilioperaattori China Mobile kertoo olevansa kiinnostunut iPadin tuomisesta Kiinan-markkinoille. China Mobile on neuvotellut Applen kanssa myös seuraavan sukupolven iPhonen kehittämisestä. Puhelimen tulisi toimia Kiinan oman 3G-standardin TD-SCDMA:n mukaisessa verkossa.
Reutersin mukaan asiasta kertoi China Mobilen hallituksen puheenjohtaja Wang Jianzhou osakkeenomistajien vuosikokouksessa.
Apple-myymälä aukeaa kesällä Vaasassa
Applen konseptimyymälä aukeaa kesällä Vaasassa. Tietotekniikkayritys Multitronic avaa liikkeen yhdessä Matts-Johan Björkgrenin ja Robert Granholmin kanssa, kertoo sanomalehti Pohjalainen. Vaasan-liikkeestä tulee Suomen pohjoisin Apple Premium Reseller -myymälä. Lähin vastaavanlainen liike löytyy Tampereelta.
Vaasan Apple-kauppa tarjoaa Applen koko tuotevalikoiman sekä koulutus- ja huoltopalveluja.
Testissä iPad (Wi-Fi) – osa 2
Jo ensimmäisten testipäivien aikana kävi selväksi, että iPad on tyylikäs ja tehokas, sen kosketusnäyttö on ensiluokkainen ja virtuaalinen näppäimistö yllättävän hyvä. E-kirjojen lukeminen ei rasita ainakaan allekirjoittaneen silmiä, ja videot näyttävät hyviltä siitä huolimatta, ettei iPadin näyttö ole kuvasuhteessa 16:9. Myös akkukesto on erinomainen.
iPadin 32 gigainen wi-fi-malli on ollut käytössä kohta kuukauden päivät ja se näyttää löytäneen yllättävän helposti oman paikkansa kodin elektroniikkalaitteiden joukossa. iPadista on muodostunut koko perheen peli- ja surffaamiskone, jota niin äiti kuin tytärkin käyttävät aktiivisesti. Lue lisää…
Tältä näyttää Team Fortress 2 Macilla
Valve avaa digitaalisen pelikauppansa Steamin Mac-käyttäjille 12. toukokuuta. Yksi ensimmäisistä myyntiin tulevista peleistä on moninpeliräiskintä Team Fortress 2. Ranskalainen Mac-saitti Mac4Ever on julkaissut jo esimakua parin päivän päästä julkaistavasta pelistä. Lue lisää…
Nintendo: Applesta tulossa uhka
Kuva: Matt Watts
Japanilaisen Nintendon mukaan Applesta on tulossa sille varteenotettava kilpailija pelimarkkinoilla. Brittiläisen Times Onlinen mukaan Nintendo aikoo vastata haasteeseen lisäämällä tuotekehitystä ja markkinointipanostuksia.
Nintendon pääjohtajan Satoru Iwatan kerrotaan linjanneen yhtiön ylimmälle johdolle, että kamppailu pitkäaikaista kilpakumppania Sonya vastaan on jo voitettu. Samalla hän käski suhtautumaan Applen iPhoneen ja iPadiin “tulevaisuuden vihollisina”. Lue lisää…
MacBook Air päivittyy tällä viikolla?
Kuva: dan taylor
Applen kevein kannettava MacBook Air päivitetään tällä viikolla, uskoo Australian MacWorld. Lehden saamien tietojen mukaan Applen tietokantaan on ilmestynyt uusi tuotenumero, ja sitä kantavia laitteita on parhaillaan tuhansittain matkalla Australiaan.
Lehden mukaan kyseessä olisi pitkään päivitystä odottanut MacBook Air. Lue lisää…
iPad kannattaa ostaa Sveitsistä, Jobs puolustaa eurooppalaisia hintoja
iPadin kansainvälinen myynti on alkanut. Apple alkoi tänään vastaanottaa ennakkotilauksia Ranskassa, Saksassa, Italiassa, Espanjassa, Englannissa, Sveitsissä, Australiassa, Kanadassa ja Japanissa.
iPadin hinta eurooppalaisissa maissa vaihtelee jonkin verran, joten ostoreissua harkitsevan kannattaa vertailla hintoja. Halvimman 16 gigaisen wlan-mallin hintojen välillä on 40 euron ero ja kalleimman 64 gigaisen 3G-mallin välillä 71 euron ero. Halvimmillaan iPadin saa Euroopasta Sveitsistä. Hinnoitteluun vaikuttaa muun muassa erilainen arvonlisävero. Lue lisää…
Nokia haastoi iPadinkin oikeuteen
Nokian ja Applen välinen patenttikiista on laajentunut koskemaan myös viikon verran myynnissä ollutta 3G-iPadia. Nokia on nostanut uuden syytteen Applea vastaan Wisconsinin piirituomioistuimessa.
Yhtiö syyttää Applea viidestä patenttirikkomuksesta, jotka liittyvät antenneissa, puheen ja datan siirrossa sekä paikkatiedon hyödyntämisessä käytettyihin teknologioihin. Nokian mukaan Apple hyödyntää patentteja iPhonessa ja 3G-iPadissa. Lue lisää…
iPad Suomeen aikaisintaan elokuussa
iPad saapuu Suomen markkinoille aikaisintaan elokuussa. Apple on kertonut iPadin myyntisuunnitelmistaan heinäkuuhun asti eikä Suomi ole näissä mukana.
Apple kertoo laajentavansa iPadin myyntiä yhdeksään uuteen maahan toukokuun 28. päivänä ja toisiin yhdeksään maahan heinäkuussa. Näiden suunnitelmien mukaan iPadia ei julkaista Skandinaviassa ennen elokuuta. Lue lisää…
iPhonen navigaattoriohjelma 13 euron polkuhintaan
Autonavigaattoreita ja iPhonen navigaattoriohjelmia kehittävä Ndrive on laskenut Skandinavian kartat sisältävän navigaattoriohjelmansa hinnan 12,99 euroon. Tarjous on voimassa rajoittamattoman ajan.
Ndriven mukaan hinnanalennus on looginen askel, sillä kuluttajat etsivät nyt aiempaa halvempia, mutta laadukkaita navigointiratkaisuja.
Ndrive Scandinavia löytyy App Storesta.
Uusi ohjelma murtaa iPadin, iPhonen ja touchin

Kuva: DeclanTM
Uudella Spirit-nimisellä ohjelmalla voi murtaa eli ns. jailbreakata iPhone OS -käyttöjärjestelmän aiempaa helpommin. Ohjelma on ensimmäinen, jolla onnistuu iPhonen ja iPod touchin lisäksi myös kuukauden päivät myynnissä olleen iPadin murtaminen. Lisäksi murrettua iPhonea tai touchia ei tarvitse kytkeä tietokoneeseen jokaisen uudelleenkäynnistyksen yhteydessä kuten aiemmin on pitänyt.
Murtamisen jälkeen laitteisiin voi asentaa muitakin kuin Applen hyväksymiä ohjelmia ja niissä voi ottaa käyttöön kokonaan uusia ominaisuuksia, kuten moniajon. Lue lisää…























