Top

Joka viides Suomessa ostettu älypuhelin on iPhone

maanantai 21. kesäkuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

Applen iPhonen suosio kasvaa kovaa vauhtia Suomessa. Pari vuotta myynnissä ollut puhelin on napannut yli 20 prosentin osuuden älypuhelimista, kertoo Yle. iPhonen suomalaisia myyntilukuja ei ole aikaisemmin paljastettu.

- Jos katsotaan sellaisia puhelimia, joilla internetiä, palveluita ja sovelluksia aidosti käytetään, iPhone on merkittävä yli 20 prosentin osuudella, kertoo Soneran myyntijohtaja Juha Koivuniemi Ylen uutisille.

Sonera myy ainoana operaattorina iPhonea Suomessa. Koivuniemi sanoo Soneran olevan hitaasta alkutaipaleesta huolimatta tyytyväinen iPhonen myyntiin ja uskoo sen kasvattavan vielä hieman osuuttaan Suomen älypuhelinmarkkinoista. Sonera alkaa myydä myös uutta iPhone 4:ää. Applen mukaan iPhone saapuu Suomeen heinäkuussa.

Mobiilimainoksia myyvän amerikkalaisen AdMobin tilastojen mukaan Suomessa olisi noin 33 000 iPhonea, mutta kyseessä on vain suuntaa-antava otos yhden yhtiön mobiilimainoksia ladanneista laitteista.


Lisää aiheesta:

  1. Uusin iPhone ei kiinnostanut suomalaisia entiseen malliin
  2. iPhone 3GS Suomeen heinäkuun lopussa
  3. iPhonen myyntiverkosto laajeni Suomessa
  4. Suomessa ei Ruotsin kaltaisia iPhone-ongelmia
  5. Soneran sivuilla voi ilmoittautua 3G-iPhonen ostajaksi
Optima Shop

Kommentit

Yksi vastaus kirjoitukseen “Joka viides Suomessa ostettu älypuhelin on iPhone”

  1. Linjanvetäjä on kesäkuu 21, 2010 16:33

    Se, että mobiilaitteilla tehdyistä surffailuista 20% tehdään iphonella Suomessa, ei tarkoita sitä, että älypuhelimista 20% olisi iphoneja. Lähinnä luvusta voi vetää sen johtopäätöksen, että iphonella on muita älypuhelimia helpompi surffata netissä.

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom