Top

Apple: iPhone 4:ssä vikaa, korjaus tulossa

perjantai 2. heinäkuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

iPhone 4 ei näytä signaalipalkkeja oikein, sanoo Apple

Apple on julkaissut poikkeuksellisen avoimen kirjeen, jossa se kommentoi iPhone 4:n suurta huomiota saanutta antenniongelmaa. Yhtiö kertoo hämmästyneensä ensimmäisten käyttäjien raportoimasta matkapuhelinsignaalin katoamisesta, ja alkaneensa heti selvittää sen syytä. Applen mukaan vika on antennin sijaan puhelimen ohjelmistossa olevassa kaavassa, jolla määritellään kuinka monen palkin vahvuisena matkapuhelinsignaali näytöllä esitetään. Yhtiö kertoo ällistyneensä siitä, että iPhone 4:ään päässyt kaava on täysin väärä.

Puhelin näyttää signaalin useimmiten kaksi palkkia liian suurena. Esimerkiksi kahden palkin vahvuinen matkapuhelinsignaali näkyy iPhonen ruudulla neljän palkin vahvuisena. Applen mukaan käyttäjät, jotka havaitsivat signaalin putoavan jopa 4-5 palkkia asuvat todennäköisesti alueella, jossa matkapuhelinyhteys on heikko. Käyttäjät eivät kuitenkaan tiedä sitä, koska iPhonen ruudulla näkyy 4-5 palkkia. Signaalin heikkeneminen usean palkin verran johtuu Applen mukaan siitä, ettei signaalin voimakkuus ollut alkujaankaan oikeasti hyvä.

Apple aikoo korjata ongelman muutaman viikon kuluessa ohjelmistopäivityksellä, jossa se ottaa käyttöön, ainakin Amerikassa, operaattori AT&T:n suositteleman kaavan signaalivahvuuden laskemiseksi oikein. Applen mukaan iPhone 4:ssä käytetty kaava on ollut käytössä ensimmäisestä iPhone-mallista lähtien, joten päivitys tullaan julkaisemaan myös 3GS- ja 3G-malleille. Omituista kyllä, yhtiö kertoo muokkaavansa myös ensimmäisistä signaalipalkeista korkeampia, jotta ne on helpompi nähdä.

Apple kertoo hämmästyneensä iPhone 4:n ongelmasta, koska vain osa käyttäjistä tuntui kärsivän matkapuhelinsignaalin äkillisestä heikkenemisestä. Osa käyttäjistä kertoi yhteytensä olevan huomattavasti parempi kuin iPhone 3GS:llä. Apple myös toistaa aikaisemman lausuntonsa siitä, että jokaisessa nykyaikaisessa matkapuhelimessa signaali heikkenee jonkin verran, kun puhelimen sulkee kämmeneensä. iPhone 4:n käyttäjien raportoima 4-5 palkin heikkeneminen on kuitenkin huomattavasti enemmän kuin normaalisti.

Käyttäjien mukaan iPhone 4:n matkapuhelinsignaali heikkenee huomattavasti, joskus jopa kokonaan, jos sitä pitää kädessä niin, että puhelimen vasemmassa alakulmassa oleva musta raita peittyy ja antennin kaksi osaa saavat kosketuksen. Ongelma on jo saanut liikanimen “Kuoleman ote”.


Lisää aiheesta:

  1. iPhone 4:ssä jo kolmas ongelma?
  2. iPhone ei ole tulossa Elisalle
  3. Apple kahmii lähes puolet pöytäkoneiden tuotoista USA:ssa
  4. iPhone 3G S:stä tulossa hitti USA:ssa?
  5. Apple esittelee WWDC:ssä oman pelin?
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom