Apple TV tulee AMD:n Fusionilla ilman kovalevyä
Uuden Apple TV:n kerrotaan perustuvan prosessorivalmistaja AMD:n Fusioniin, kertoo Digitimes. Fusionissa yhdistyvät näytönohjain ja suoritin samalla sirulla. Uudistetussa Apple TV:ssä ei ole vanhoista malleista poiketen lainkaan kovalevyä, ja siinä hyödynnetään iPhonesta ja iPadista tuttua iOS-käyttöjärjestelmää.
Digitimesin uutinen tukee aiemmin julkisuuteen tulleita huhuja Apple TV:n tulevaisuudesta. Teknologiasivusto Engadget kertoi jo toukokuussa, että Apple TV:ssä aletaan käyttää iOS:ää. Engadgetin mukaan Apple TV:ssä olisi kuitenkin yhtiön oma A4-prosessori, jonkin verran flash-muistia, muttei kovalevyä. Applen Time Capsulen käyttäjät voisivat hyödyntää verkkolevyä tiedon tallennuksessa.
Apple on jo pitkään rakentanut Pohjois-Carolinaan omaa valtavaa serverifarmia, jonka uskotaan liittyvän iTunesin pilvipalveluihin. Uusi Apple TV saattaisi hyödyntää tätä sisällön suoratoistoon verkosta. Näin Apple TV ei enää lataisi elokuvia, musiikkia ja videoita laitteen kovalevylle, vaan toistaisi sisällön ainakin suurimmaksi osin suoraan verkosta.
Digitimesin mukaan uuden Apple TV:n tuotanto alkaa joulukuussa. Applen pääjohtaja Steve Jobs toisti kesäkuussa aiemman toteamuksensa, että Apple TV on yhtiölle vieläkin vain harrastus.
Lisää aiheesta:











Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.