Apple paikkasi pahan pdf-aukon, vanhimmat laitteet jäivät turvattomiksi
Apple on julkaissut vaarallisen pdf-aukon tukkivat ohjelmistopäivitykset iPhonelle, iPod touchille ja iPadille. Päivitys tukkii myös reiän, jonka avulla iOS-käyttöjärjestelmä oli mahdollista murtaa helposti selaimen kautta.
Uudempien laitteiden omistajat ovat päivityksen jälkeen turvassa, mutta ensimmäisen sukupolven iPhonen ja iPod touchin käyttäjät jäivät kokonaan ilman päivitystä. Huvittavaa on, että vanhimpien iPhonen ja iPod touchin omistajat joutuvat nyt jailbreakaamaan laitteensa saadakseen tukittua kyseiset tietoturva-aukot. Jailbreakaamistyökaluja julkaiseva iPhone Dev Team -ryhmä on jo vahvistanut julkaisevansa oman paikkansa aukkoihin Cydia-ohjelmakirjaston kautta.
F-Securen mukaan hakkerit eivät 0le vielä hyödyntäneet pdf-aukkoa, mutta yhtiö suosittelee vahvasti päivittämään viimeisimpään ohjelmistoversioon.
Nyt paikatut tietoturva-aukot ovat työllistäneet Applen henkilökuntaa myös Apple Storeissa ympäri maailmaa. Helpon jailbreak-keinon takia ihmiset alkoivat murtaa kauppojen esittelykoneita huvikseen.
iPhonen, iPod touchin ja iPadin voi päivittää iTunesin kautta. Tiedostot löytyvät myös suoraan näistä linkeistä:
Lisää aiheesta:










Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.