Testissä iOS 4 – iPhonen uusi käyttöjärjestelmä
Yli kolme vuotta käytössä ollut Applen mobiilikäyttöjärjestelmä iPhone OS on astunut uusimman iPhone-mallin kanssa nelosaikaan ja sen nimi on lyhentynyt iOS 4:ksi. Käyttöjärjestelmään on lisätty monia pitkään käyttäjien toivelistalla olleita ominaisuuksia, joista keskeisimmät ovat rajoitettu moniajo ja kansiot.
iOS 4 -päivitys on ensimmäistä kertaa ilmainen myös iPod touchin omistajille. Ensimmäisen sukupolven laitteisiin sitä ei kuitenkaan voi asentaa ollenkaan ja kaikkiin ominaisuuksiin vaaditaan touchin kolmannen sukupolven laite. Sama pätee iPhoneihin. Ensimmäiseen iPhone-malliin käyttöjärjestelmää ei tarjota lainkaan ja 3G:ssäkin iOS 4 toimii hitaasti, eivätkä kaikki ominaisuudet ole käytössä. Ainoastaan 3GS:ssä ja iPhone 4:ssä voidaan nauttia muun muassa moniajosta.
Moniajo monipuolistaa käyttöä
Applen mukaan iOS 4 -ohjelmistopäivitys tuo iPhoneen yli 100 uutta ominaisuutta. Käytännössä monet näistä ovat kuitenkin konepellin alla piilossa. Yksi keskeisimmistä uudistuksista on rajoitettu moniajo, jonka avulla esimerkiksi musiikkia voi suoratoistaa (esim. Spotify, Pandora) ja navigointiohjelmat (mm. TomTom, Navigon MobileNavigator) pystyvät seuraamaan ja kertomaan sijainnista muiden ohjelmien taustalla.
Voip-ohjelmat pystyvät vastaanottamaan puheluja, vaikka itse ohjelma olisikin suljettuna. Videokuvaajat arvostavat varmasti sitä, että ohjelmat pystyvät jatkamaan esimerkiksi isojen tiedostojen lataamista, vaikka ohjelmasta poistuttaisiinkin kesken kaiken. Uudistus on suuri, sillä se on antanut ulkopuolisille kehittäjille samat mahdollisuudet kuin iOS:n mukana tuleville ohjelmille, kuten iPod-sovellukselle. Täydellisestä moniajosta ei kuitenkaan voi puhua, sillä esimerkiksi sosiaalisen median ohjelmat eivät voi ladata uutta sisältöä taustalla ollessaan. Esimerkiksi Twitter-aikajana ei päivity automaattisesti.
Rajoitettu moniajo toimii useimmiten hyvin. Musiikki jatkaa taustalla ja navigointiohjelman neito jatkaa ajo-ohjeiden latelemista. Tosin bugejakin tuntuu olevan, mutta johtuvatko ne iOS:stä vai sovelluskehittäjistä on vaikea sanoa. Esimerkiksi Navigonin MobileNavigator on kaatunut enemmän kuin muutaman kerran iPhone 3GS:llä ohjelmien välillä siirryttäessä. Ohjelma ei myöskään päivitä karttasijaintia taustalla ollessaan, vaan grafiikan kestää hetken aikaa päivittyä, kun ohjelmaan palaa.
Yksi eniten päänvaivaa moniajon kanssa aiheuttaneista ohjelmista on kuitenkin yllättäen Applen oma Mail. Sähköpostiohjelma on kaatunut iPhone 3GS:llä ja iPhone 4:llä lukuisia kertoja. Jokin viesti saattaa yllättäen jumiuttaa ohjelman niin, ettei edes sen tappaminen (virtanappi pohjassa kunnes sulkemiskehotus tulee, sitten kotinäppäin pohjassa n. 5 sekuntia) ole auttanut. Moniajo pitää ohjelman jollain tavalla edelleen käynnissä ja se pitää käydä vielä erikseen poistamassa ohjelmien nopean vaihtamisen valikosta (tuplaklikkaus kotinäppäimellä, pidä sormea kuvakkeen päällä kunnes miinusmerkki ilmestyy ja poista ohjelma valikosta). Vasta sitten Mail suostuu jälleen yhteistyöhön.
Ohjelmasta toiseen nopeammin – ehkä
Moniajon kanssa käsi kädessä toimii ohjelmien nopea vaihtaminen, joka herättää taustalla nukkuvan ohjelman vaihtamalla ruutuja vaakasuunnassa heilauttamalla. Ohjelmien välillä liikutaan uudesta valikosta, joka aukeaa tuplaklikkaamalla kotipainiketta. Ruutu siirtyy ylöspäin ja paljastaa viimeksi käytettyjen ohjelmien kuvakkeet. Vasemmalta löytyvät aina iPod-ohjelman näppäimet sekä käyttäjien hartaasti toivoma ruudun asennon lukitusnäppäin.
Jos keskeiset ohjelmat ovat taustalla “jäädytettynä”, tuntuu se nopeuttavan puhelimen käyttöä jonkin verran. Viimeksi käytetty kun on aina etummaisena. Ainakin sähköpostin ja selaimen välillä liikkuminen vaikuttaa nopeutuneen, mikä on tervetullutta.
Niin paljon kuin nopea vaihtaminen käyttöä helpottaakin, rajoittaa iOS:n ohjelmistosuunnittelu sen todellista hyötyä. iOS ei poista taustalla “jäädytettynä” olevia ohjelmia pikavalikosta, joten ajan myötä valikossa alkaa olla jo tunkua. Ohjelmat eivät ole missään itse määritetyssä järjestyksessä kuten kotivalikossa, joten tiettyä ohjelmaa saattaa etsiä tovin. Nopeammin se löytyisikin ehkä menemällä vain suoraan kotivalikkoon.
Nopea vaihtaminen kärsii myös iPhonen historiasta. Puhelinta paljon käyttäneelle on jäänyt lihasmuistiin tapa klikata kotipainikkeella suoraan valikkoon ohjelmien kesken siirryttäessä. Itseään pitääkin muistuttaa käyttämään nopeaa vaihtamista.
Kansiot helpottavat järjestelyä
Ehkä keskeisin syy iPhonen menestykseen on App Storen monipuolinen ohjelmatarjonta. Applekin tietää tämän ja on pyrkinyt uusimmassa ohjelmistopäivityksessään kehittämään ohjelmien asentamista ja järjestelyä. Käyttöliittymä on aiemmin rajannut puhelimeen mahtuvien ohjelmien määrän alle kahteen sataan, mutta iOS 4:ssä esiteltyjen kansioiden avulla määrä kasvaa yli kahteen tuhanteen. Sen luulisi riittävän jo suuremmallekin applikaatiofanaatikolle.
Kansiot helpottavat myös ohjelmien järjestelyä ja käyttöä, kun tiettyä ohjelmaa ei tarvitse kaivaa useiden kotivalikkojen takaa. Kansioon voi siirtää samanhenkiset ohjelmat, esimerkiksi pelit, jolloin niihin pääsee nopeasti käsiksi ja yhteen kotivalikkoon mahtuvien ohjelmien määrä kasvaa huimasti.
Ohjelmien siirtäminen kansioihin on tehty erittäin helpoksi. Kansio muodostuu automaattisesti, kun ohjelman kuvake raahataan toisen kuvakkeen päälle. iOS nimeää kansion automaattisesti ohjelmien kategorian, esimerkiksi uutiset tai navigaatio, mukaan, mutta tämän voi halutessaan toki muuttaa.
Saapuneisiin sähköposteihin helpommin käsiksi
Useita sähköpostitilejä käyttävät ovat joutuneet selaamaan saapuneita postejaan vaivalloisesti eri tilien välillä siirtyen. iOS 4 tuo vihdoin helpotusta tähän. Se tarjoaa yhden ja saman saapuneiden sähköpostien laatikon kaikille tileille.
Pidempää sähköpostikeskustelua on aiempaa helpompi seurata kiitos ketjutettujen viestien. iPhone osaa koota samalla otsikolla varustetut viestit yhteen ikkunaan, joten aiemmin kirjoitettuihin viesteihin on helppo palata.
Myös liitteiden hallintaa on parannettu. Liite voidaan avata sähköpostista suoraan toiseen iPhone-ohjelmaan, ja kuvia lähetettäessä kokoa voi pienentää valitsemalla kolmesta kokovaihtoehdosta sopivimman.
Työsähköpostia käyttävät pääsevät nauttimaan useammasta kuin yhdestä Exchange ActiveSync -tilistä.
E-kirjat pikkuruudulle
iOS 4 mahdollistaa iPadissa esitellyn iBooks-kirjojenlukuohjelman ja sen sisältämän iBookstore-kirjakaupan asentamisen iPhoneen. Ohjelma ei tule käyttöjärjestelmän mukana, mutta sen voi ladata ilmaiseksi App Storesta.
iBooks on hyvä lisä iPhoneen. Vaikka kirjojen lukeminen 3,5-tuumaiselta ruudulta ei ole kaikkein ilmeisintä hauskanpitoa, riittää 3G:n ja 3GS:n resoluutio lukemiseen hyvin. Silmätkään eivät tunnu pahemmin rasittuvan, ainakaan pienissä lukusessioissa. Parhaimmin iBooks pääsee kuitenkin ominaisuuksiinsa uudella iPhone 4:llä, jonka Retina-näyttö on omaa luokkaansa.
iBooks osaa Kindlen tapaan synkronoida kirjanmerkkejä ja muuta tietoa eri laitteiden välillä, joten lukemista on helppo jatkaa aina siitä mihin viimeksi jäi. Viimeisimmän iBooks-version avulla voi lukea näppärästi myös pdf-tiedostoja.
Yhteenveto
iOS 4 tuo edellä mainittujen ominaisuuksien lisäksi myös pienempiä uudistuksia. Monet haluavat personoida puhelimensa omalla taustakuvalla, joka näkyy nyt myös kotivalikon takana, ei ainoastaan lukitusruudussa. Kamerassa on viisinkertainen digitaalinen zoomi ja videokuvauksessa (iPhone 3GS, iPhone 4) voi tarkentaa haluamaansa kohtaan ruutua napauttamalla.
Uuden käyttöjärjestelmäversion julkaisemisen jälkeen Apple on päivittänyt sitä kahdesti lyhyen ajan sisällä. iOS 4.0.1 korjasi matkapuhelinsignaalin voimakkuuden laskemiseen ja esittämiseen liittyvän ongelman ja 4.0.2 paikkasi vaarallisen pdf-aukon.
iOS 4:ään päivittäminen on ehdoton vaihtoehto iPhone 3GS:n ja kolmannen sukupolven iPod touchin käyttäjille. Se tuo uusia ominaisuuksia, jotka helpottavat käyttöä ja laajentavat mahdollisuuksia – vieläpä ilmaiseksi. Täysin ongelmaton ohjelmistopäivitys ei välttämättä kuitenkaan ole. Päivitettyäni 3GS:n iOS 4:ään, alkoi puhelin kaatuilla omituisesti. Toisinaan puhelin resetoi itsensä vaikka siihen ei edes koskettu, toisinaan käytön aikana. iPhone 4:n kanssa ongelmaa ei ole ollut.
iPhone 3G:n päivittämistä kannattaa harkita. iOS 4 hidastaa puhelimen käyttöä merkittävästi, eikä päivitys tuo kaikkia uusia ominaisuuksia, kuten moniajoa. iPhone 4:n omistajat saavat iOS 4:n automaattisesti ja pääsevät nauttimaan kaikista herkuista. iPadille iOS 4:n on kerrottu tulevan syksyn aikana.

- Apple
- Ilmainen
Hyvää
- Rajoitettu moniajo
- Nopea ohjelmien vaihtaminen
- Kansiot
- Uudistukset sähköpostiin
- iBooks
Huonoa
- Ohjelmiston satunnainen kaatuilu 3GS:llä
- Ohjelmien satunnainen jumittuminen (mm. Mail)
Lisää aiheesta:












Itselläni on ollut ongelmia 3G S:ssä päivityksen jälkeen (pari kaatumista puheluiden aikana ennen 4.0.1-päivitystä, akun nopeaa kulumista — aina jostain ei-nelos-natiivista ohjelmasta johtuen — ja kalenterin aikavyöhyketuen bugi) mutta ei kertaakaan sähköpostin kanssa eikä muita kaatuiluja. Päivitin neloseen heti kun se oli mahdollista eli olen käyttänyt sitä jo tovin. Niko Antinin kokemukset eivät siis välttämättä ole yleispäteviä.
olen kuullut että jos on päivittänyt 3G S puhelimen 4-päivitykseen niin puhelin pitää aktivoida ns. uutena puhelimena Itunesissa jotta pykimiset postuu mutta siinä kuulema pitää olla varovainen sillä huhut kertoo myös että numerot ja viestit katoaa puhelimesta. eli siismene ja tiedä?? itse odotan uuden iphone4 saapumista postiini.
Päivitin tänään 26.9 iphone 3GS:n ohleman versioon 4.1. Ensimmäinen huomio oli että internet-jako ei toimi, MacBook kyllä tunnistaa puhelimen mutta jostakin syystä puhelimessa jako ei mene päälle vaikka asetukset väittävät sen olevan käytössä. Liittymänä minulla on Elisa. Elisan tarjoamia operaattori asetuksia en ole enää uskaltanut ottaa automaattisesti, on aiemmista kerroista aika huonoja kokemuksia, joten asetukset olen syöttänyt käsin. Nyt pitää viellä saada jostakin varmistettua nuo asetukset vaikka ne ovatkin samat kuin ennen ohjelmistopäivitystä.
Ittellä on iPhone 3G ja siinä on monia huonoja puolia verrattuna 3GS:sään. Vaikka oon jo päivittäny 3G:n 4.1 malliks siin ei voi laittaa taustakuvaa kotivalikkoon. Se ei oo tärkeetä mut mistä se johtuu ja voiko sen saada jollaki keinolla?