Testissä iPod nano (6. gen, loppuvuosi 2010)
iPod nanon nimen voisi oikeastaan muuttaa iPod camoksi. Sen verran muuntautumiskykyisestä laitteesta on kyse. Ehkä kuudes kerta toden sanoo ja ilme säilyy edes vuotta pidempään? Tuskin, mutta myyhän laite näinkin.
Kuudennen sukupolven Ipod nano näyttää Ipod shufflen ja iPod touchin lemmenlapselle. Lähes shufflen kokoisessa alumiinipintaisessa nanossa on multi-touch-kosketusnäyttö, johon mahtuu kerrallaan neljä iPhonesta ja touchista tuttua ikonia. Lue lisää…
Apple haastoi Nokian oikeuteen Britanniassa
Kuva: William Hook
Apple on haastanut Nokian oikeuteen Britanniassa, kertoo uutistoimisto Reuters. Oikeusjuttu on jatkoa pitkään kestäneelle patenttikiistalle, jossa sekä Apple että Nokia ovat kannelleet toisistaan useaan otteeseen patenttirikkomuksista. Viimeisimmän haasteen myötä kiista laajenee USA:n rajojen ulkopuolelle.
Nokian edustajan Mark Durantin mukaan Nokia tutkii Applen väitteitä yhdeksän implementointipatentin rikkomisesta. Nokia ja Apple käyvät oikeutta samojen patenttien luvattomasta käytöstä jo USA:ssa.
Yhtiöiden välinen patenttikiista alkoi vuosi sitten lokakuussa, kun Nokia haastoi Applen oikeuteen patenttirikkomuksista. Lue lisää…
Tältä näyttää Suosikki-lehti iPadissa
Nuorisolehti Suosikki julkaistaan lokakuun alussa iPadille. Aluksi ladattavaksi tulee useammasta numerosta koottu ilmainen näytenumero. Ensimmäinen myyntiin tuleva iPad-numero on lokakuun Suosikki, joka ilmestyy 5. lokakuuta.
iPad Suosikki on sisällöltään samanlainen paperisen Suosikin kanssa. Jutut on taitettu uudelleen iPadille ja niihin on lisätty mahdollisuuksien mukaan uusia elementtejä, kuten lisäkuvia ja videoita. Lue lisää…
RIM haastaa iPadin yrityksille suunnatulla Playbookilla
iPhonen kanssa älypuhelinmarkkinoilla kilpaileva kanadalainen RIM on esitellyt haastajansa myös iPadille. Tablet-tietokone BlackBerry Playbookissa on seitsemäntuumainen kosketusnäyttö (1024 x 600 WSVGA), 1 GHz dual-core-prosessori, 1 GB RAM-muistia, wlan- ja bluetooth-yhteydet, kaksi korkearesoluutioista (3MP/5MP) kameraa ja tuki yrityskäytössä olennaisille ohjelmistoille. PlayBookissa käytetään yhtiön itse kehittämää BlackBerry Tablet -käyttöjärjestelmää.
RIM painotti tiedotustilaisuudessaan, että PlayBookissa on täysi tuki Adoben Flashille, joka puuttuu iPadista.
Eilen esitellyllä Playbookilla pääsee matkapuhelinverkkoon ainoastaan BlackBerry-puhelimen kautta. Lue lisää…
iPhonen saa vihdoin operaattorivapaana Suomesta
iPhonen voi jatkossa ostaa Suomestakin operaattorivapaana. Elisa aloittaa torstaina iPhonen myynnin myös ilman liittymäsopimusta. Aiemmin iPhonen on saanut Suomessa vain TeliaSoneran kytkyliittymällä.
Elisan toimitusjohtaja Veli-Matti Mattila sanoo Kauppalehdessä, ettei yhtiö halua kahlita käyttäjiä ja lukita puhelinta vain omiin liittymiinsä. Mattila kertoo Elisan luottavan oman verkkonsa kilpailukykyyn.
Vielä toukokuussa Mattila sanoi, ettei Elisa ole ottamassa iPhonea myyntiin. Lue lisää…
Aikakauslehdet siirtyvät iPadiin Ruotsissa
Ensimmäinen iPadille suunniteltu ruotsalainen aikakauslehti ilmestyy huomenna. Ensimmäisenä tablet-muotoon ehtii äitiydestä kertova Mama-lehti, jonka iPad-versio on nimeltään Mama+.
Nimeen lisätty plussa kertoo siitä, että Bonnierin julkaisussa käytetään yhtiön omaa Mag+-alustaa. Mama+ on jo neljäs alustalla tehty iPad-lehti, mutta ensimmäinen ruotsalainen. Aikaisemmin julkaistut ovat Popular Science+, tanskalainen versio Tieteen Kuvalehdestä eli Illustreret Videnskab+ sekä Popular Photography+. Lue lisää…
Suomen Kuvalehti julkaistiin iPadille
Suomen vanhimpiin aikakauslehtiin lukeutuva Suomen Kuvalehti on julkaistu iPadille. Suomen Kuvalehti on ensimmäinen suomalainen lehti, jolla on oma iPad-versio. Näytenumero on ladattavissa ilmaiseksi App Storesta.
iPad-versiossa on otettu huomioon laitteen tuomat mahdollisuudet, kuten kuvien käyttö ja erilaiset galleriat, kertoo Suomen Kuvalehden toimituspäällikkö Jyrki Jantunen. Lue lisää…
Kiinalaiset villiintyivät iPhone 4:stä (video)
Kuva: superstrikertwo
iPhone 4 on herättänyt kiinnostusta Kiinassa, jossa puhelin tuli myyntiin lauantaina. iPhonea yksinoikeudella Kiinassa myyvän China Unicomin mukaan puhelinta tilattiin ennakkoon yli 200 000 kappaletta, ja verkkotilausmahdollisuus jouduttiin sulkemaan liian suuren kysynnän takia.
iPhone 4:ää myydään selvästi nopeammin kuin aikaisempaa mallia, sillä 3GS:ää myytiin 100 000 kappaletta kuudessa viikossa. China Unicomin mukaan 60 000 asiakasta on jo nyt saanut neljännen sukupolven iPhonen käsiinsä. Lue lisää…
Apple uudisti takuukorjaamisen ehtoja, EU lopetti kartelliselvityksen
EU:n komissio lopettaa Applea koskevan kartelliselvityksen. Komissio päätti luopua selvityksestä sen jälkeen, kun Apple lievensi suhtautumistaan iOS-ohjelmien ohjelmointityökaluihin ja iPhonen takuukorjauksiin. Apple sallii jatkossa iOS-ohjelmien kehittämisen muillakin kuin sen omilla kehitystyökaluilla. Apple on myös lieventänyt takuukorjausten käytäntöjään. Jatkossa iPhonen takuukorjauksen voi teettää myös muualla EU:ssa kuin puhelimen ostomaassa. Aiemmin puhelin on pitänyt korjauttaa nimenomaan siinä maassa, josta sen osti. Lue lisää…
Apple päivitti iTunesin Pingiä käyttäjien toiveiden mukaan
Apple on julkaissut iTunesista päivityksen 10.0.1, joka tuo käyttäjien alusta asti esittämiä parannusehdotuksia Pingiin. iTunesin kymppiversiossa esitelty musiikkiin keskittyvä sosiaalinen verkosto kärsi muun muassa siitä, ettei lempikappaleita pystynyt suosittelemaan kavereille, ellei niitä ollut ostanut iTunes Storesta. Nyt kappaleita voi nostaa esiin omasta iTunes-kirjastosta alkuperästä huolimatta. Uutta on myös ruudun sivuun avautuva Ping-sivuikkuna. Lue lisää…
Suomalaisfirmalta pervasiivinen paikkatietoinen MMORPG iPhonelle (video)
Helsinkiläinen peliyhtiö Grey Area kehittää paikkatietoista massiivista monen pelaajan verkkoroolipeliä (MMORPG) iPhonelle. Pervasiivinen Shadow Cities -peli tekee omasta asuinalueesta ja tutuista kaduista osan pelimaailmaa, joka näkyy iPhonen ruudulla. Pelata voi ympäri maailmaa olevien kaverien kanssa, joiden ympäristöstä tulee automaattisesti osa pelimaailmaa. Lue lisää…
Tele Finland aloitti iPhone 4:n myynnin, 32 gigaista joutuu odottamaan
TeliaSoneran halpaoperaattori Tele Finland on aloittanut iPhone 4:n myynnin. Puhelimet myydään kytkykaupalla kuten emoyhtiö Sonerankin. Tele Finland myy verkkokaupassaan tällä hetkellä vain 16 gigan mallia. Yhtiö kertoo toimittavansa puhelimet tilausjärjestyksessä alkaen viikolla 40. iPhone 4:n 32 gigan malli tulee myyntiin vasta myöhemmin ilmeisesti toimitusongelmien takia. Lue lisää…
Helsingin Sanomien iPhone-sovellus kiihdyttää Retina-aikaan
Sanoma nopeuttaa Helsingin Sanomien HS.fi 2.0 -sovelluksen toimintaa ja päivittää grafiikan iPhone 4:n Retina-näytölle sopivaksi. Hesarin Facebook-sivujen mukaan päivitetyn ohjelman etusivu on huippunopea ja iOS 4 -käyttäjiä kiusannut vieritysbugi, uutinen aukesi liian herkästi, on korjattu.
Päivitys on Applella tarkastettavana ja julkaisun odotetaan tapahtuvan ensi tai sitä seuraavalla viikolla.
Uusi Apple TV ei tule Suomeen
Syyskuun alussa julkistettu uusi Apple TV ei ole tulossa vielä Suomeen. Macmaan saamien tietojen mukaan Apple lanseeraa suoratoistoon keskittyvän Apple TV:n aluksi vain maissa, joiden iTunes Storeissa myydään ja vuokrataan elokuvia ja tv-sarjoja. Näitä maita ovat USA, Kanada, Englanti, Ranska, Saksa ja Australia.
Uuden Apple TV:n toimitukset ovat vähitellen alkamassa. Laitteen ennakkotilanneiden luottokortteja on alettu veloittaa toimitusten lähestyessä. Lue lisää…
Facebookin perustaja ohitti Applen Steve Jobsin rikkaimpien listalla
Kuva: Andrew Feinberg
Applen pääjohtaja Steve Jobs on Amerikan 42. rikkain ihminen. Forbesin perinteisen listauksen mukaan 55-vuotiaan Jobsin omaisuuden arvo on 6,1 miljardia dollaria. Applen osakekurssin nousu kasvatti Jobsin omaisuutta miljardilla dollarilla ja sijoitusta Forbesin listalla yhdellä pykälällä viime vuoteen verrattuna.
Tästä huolimatta Facebookin perustaja ja toimitusjohtaja Mark Zuckerberg ohitti Jobsin tänä vuonna rikkaimpien amerikkalaisten listalla. Zuckerbergin nousu listalla on herättänyt huomiota erityisesti amerikkalaisessa mediassa. Lue lisää…
Iso-Britannian pääministeri rentoutuu suomalaisen iPad-pelin avulla
Iso-Britannian pääministeri David Cameron rentoutuu pelaamalla suomalaista iPad-peliä Angry Birdsia. Asiasta kertoo interaktiivisen viihteen etujärjestön hallituksen puheenjohtaja Andy Payne, joka keskusteli alan kehityksestä Cameronin kanssa. Paynen mukaan pääministeri on Angry Birdsin suuri fani. Lue lisää…
Apple tienaa iPhonella enemmän kuin kolme puhelinvalmistajaa yhteensä
Apple tienaa iPhonella enemmän kuin puhelinvalmistajat Nokia, Samsung ja LG yhteensä. Tutkimusyhtiö Cannacord Genuityn mukaan Apple myi vuoden alkupuoliskolla 17 miljoonaa puhelinta, mutta keräsi peräti 39 prosenttia matkapuhelinalan tuotoista tuolta ajalta.
Nokia, Samsung ja LG myivät yhteensä 400 miljoonaa puhelinta, mutta tuottoa kertyi yhteensä vain 32 prosenttia alan tuotosta. Muut puhelinvalmistajat keräsivät yhteensä loput 29 prosenttia. Lue lisää…
Adobe toi Premiere Elementsin ensimmäistä kertaa Macille
Adobe on julkistanut uudet versiot kotikäyttöön tarkoitetuista kuvankäsittely- ja videoeditointiohjelmistoistaan. Photoshop Elements 9 ja Premiere Elements 9 ovat ostettavissa yhdessä ja erikseen. Videoeditointiin tarkoitettu Premiere Elements julkaistaan ensimmäistä kertaa Maceille.
Photoshop Elements 9 sisältää muun muassa Spot Healing Brush -työkalun, jonka teknologia perustuu Photoshop CS5:n Content-Aware Fill -työkaluun. Spot Healing Brushilla voi poistaa kuvasta yksityiskohdan tai kohteita, ja täyttää poistetun tilan älykkäästi. Lue lisää…
Tältä Helsingin Sanomat näyttää iPadissa, hae betaohjelmaan
Helsingin Sanomien iPad-versiota esiteltiin viikonlopun aikana Expert Expo 2010 -messuilla. Kyseessä oli vielä ohjelman betaversio, mutta kehitystyö on edennyt hyvällä mallilla.
Helsingin Sanomien kehityspäällikkö Lassi Kurkijärvi sanoo HS Next -blogissa, että messuyleisön palaute oli positiivista ja rakentavaa. Selailu tuntui onnistuvan luonnostaan ja käyttöliittymä tarpeeksi tutulta. Kurkijärven mukaan yksi toivotuista parannuksista oli HD-tasoiset kuvat, jotka ovatkin tulossa valmiiseen versioon. Lue lisää…
Testissä Magic Trackpad – kosketusohjaus myös pöytäkoneisiin
Magic Trackpad mahdollistaa pöytäkoneilla, kuten iMacilla ja Mac minilla samat kosketuseleet kuin kannettavissa Maceissa. Bluetoothilla toimiva kosketuslevy on tosin noin 80 prosenttia kannettavien levyjä suurempi, mikä helpottaa kursorin ohjaamista suurella näytöllä sekä monisormiotteiden tekemistä. Lue lisää…

























