Top

KL: iPad Suomeen lokakuussa

tiistai 14. syyskuu 10 - Niko Antin - Jätä kommentti

iPadin Suomen-julkaisua odotellaan loppuvuodelle

Apple tuo iPadin Suomen markkinoille lokakuun aikana, kertoo Kauppalehti maanantain numerossaan. Sähköisten lehtien ja kirjojen pelastajaksi uumoiltu iPad saa heti myös suomalaista sisältöä. Kauppalehden mukaan Otava Media tuo iPadiin näytelehdet Suomen Kuvalehdestä ja Suosikista lokakuun alussa. Marraskuussa ovat vuorossa Anna ja Tekniikan maailma.

Myös muut mediatalot suunnittelevat tarjonnan laajentamista iPadiin. Esimerkiksi Sanoman tiedetään kehittävän iPad-versiota Helsingin Sanomista.

iPadin julkaiseminen lokakuussa Suomessa merkitsisi sitä, että Apple julkaisisi pienen ohjelmistopäivityksen vielä ennen marraskuussa julkaistavaa iOS 4.2 -päivitystä. Nykyisellään iPadissa ei ole iPhonesta tuttua skandinaavista näppäimistöä, vaan ääkköset joutuu hakemaan vaivalloisesti a- ja o-kirjainten alta. Apple tuskin julkaisee iPadia Pohjoismaissa ilman lokalisoitua näppäimistöä sekä sanakirjaa.

Marraskuussa iPadille julkaistava iOS 4.2 sisältää Applen mukaan 30 uutta virtuaalinäppäimistöä ja sanakirjaa, joten erillisen päivityksen julkaiseminen lokakuussa vaikuttaa epätodennäköiselle.


Lisää aiheesta:

  1. Office 2011 saapuu Macille lokakuussa (video)
  2. iPad Suomeen aikaisintaan elokuussa
  3. iPad tulee Suomeen joskus
  4. iPad Suomeen maaliskuussa
  5. Office 2004:n tuki loppuu lokakuussa
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom