Tänään myyntiin tullutta iPad 2:ta saa odottaa kuukauden
iPad 2 on tullut myyntiin Suomessa. Applen oma verkkokauppa aloitti myynnin aamuyöllä ja jo puolen päivän aikaan iPadien toimitusajat olivat kasvaneet 2-3 viikkoon. Iltapäivän aikana toimitusajat ovat venyneet peräti 3-4 viikkoon. Tämä kertoo suuresta kiinnostuksesta tuotetta kohtaan, mutta myös siitä, ettei Apple pysty toimittamaan kovin paljon iPadeja Suomeen.
iPad 2:n myynti laajeni tänään myös 24 muuhun maahan. Esimerkiksi Ruotsissa, Norjassa ja Saksassa Applen verkkokauppa kertoo toimitusajaksi 3-4 viikkoa.
Applen viralliset jälleenmyyjät aloittavat iPad 2:n myynnin liikkeissään kello 17.00. Osa jälleenmyyjistä on antanut myös ennakkovarata laitetta. Helsingissä ja Turussa toimivan Humac-ketjun toimitusjohtajan Olli-Pekka Jäntin mukaan mielenkiinnon iPadia kohtaan odotettiin olevan suuri, mutta kiinnostuksen määrä on silti yllättänyt. Jäntin mukaan Suomen markkinoille saadaan alkuvaiheessa vain rajoitettu määrä laitteita, eivätkä ne riitä tyydyttämään kysyntää.
Lisää aiheesta:








Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.