Top

Vinkki: elokuvapalvelu Voddler saapui iPhoneen

perjantai 18. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Leffoja pikkuruudulle

Ruotsalainen elokuvapalvelu Voddler on julkaissut ilmaisen iPhone-ohjelman elokuvien ja tv-sarjojen katselemiseen tien päällä. Ohjelman avulla voi selata palvelun koko kirjastoa, mutta ainoastaan osaa tarjonnasta voi katsella alkuvaiheessa puhelimen kautta. Yhteensopivuus selviää painamalla Play-painiketta. Voddler kertoo lisäävänsä mobiilikatseluun sopivia filmejä koko ajan.

Elokuvien ja tv-sarjojen katseluun tarvitaan tietysti tunnukset Voddler-palveluun.

Älypuhelinrahat viime vuonna Applen laariin

keskiviikko 16. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Apple keräsi leijonanosan älypuhelinkaupan myynnistä viime vuonna, kertoo tutkimusyhtiö Strategy Analytics. Laitteiden määrässä laskettuna Applen markkinaosuus oli vain 16 prosenttia, mutta liikevaihdosta yhtiö nappasi peräti 29 prosenttia. Nokian osuus liikevaihdosta oli 20 ja RIM:n 15 prosenttia. Android-puhelimista suosituimmiksi nousivat Samsungin luurit noin 9 prosentilla.

Kolmen suurimman osuus älypuhelinmarkkinoista on selvä. Applen, Nokian ja RIM:n puhelimet keräsivät 64 prosenttia liikevaihdosta viime vuonna. Lue lisää…

Vinkki: Osta Sonic-peli tai Street Fighter IV iPhonelle, tuotot hätäapuun Japaniin

keskiviikko 16. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Pelijätti Sega lahjoittaa kaikkien Sonic the Hedgehog -peliensä tuotot maanjäristyksen ja tsunamin runtelemien japanilaisten avustamiseen. Sonic Spinball, Sonic the Hedgehog, Sonic the Hedgehog 2 ja Sonic the Hedhehog 4: Episode I -peleistä 20. päivään mennessä kerääntyneet tuotot lahjoitetaan Punaisen ristin hätärahastoon. Sega on samanaikaisesti laittanut pelit alennukseen ostoryntäystä tehostaakseen.

Myös japanilainen peliyhtiö Capcom kerää tuottoja hyväntekeväisyyteen. iPhone-peli Street Fighter IV:stä 22. päivään mennessä saadut tulot siirretään kokonaisuudessaan hyväntekeväisyyteen. Capcom on niinikään alentanut suositun pelinsä hintaa vauhdittaakseen varankeräystä.

Vinkki: anna iPhonen lukea uutissyötteet ääneen

keskiviikko 16. maaliskuu 11 · 1 kommentti 

Uutissyötteissä ja Twitterissä on vaikka mitä mielenkiintoista, mutta aika ei vain riitä kaiken lukemiseen ja silmätkin väsyvät. Apuun tulee uusi mainio iPhone-sovellus Voice Brief, joka osaa lukea muun muassa syötteitä, Twitter ja Facebook -päivityksiä sekä Gmailin viestejä ääneen.

Homma onnistuu englanninkielisillä syötteillä häkellyttävän hyvin, ja neljään ihmisääneen on saatu jopa intonaatiota. Moniajon ansiosta lukemista voi kuunnella muun puuhastelun tai vaikkapa autoreissun aikana. Harmi vain, ettei Voice Brief tue Google Readeria, nyt syötteet pitää asentaa erikseen käsin. Lue lisää…

F-Securen Mac-tietoturvaohjelma poisti tiedostoja turhaan

tiistai 15. maaliskuu 11 · 4 Kommenttia 

Kotimaisen F-Securen betavaiheessa oleva tietoturvaohjelma on poistanut käyttäjien tiedostoja turhaan. Yksinomaan Maceille tarkoitettuun F-Secure Mac Protectioniin julkaistiin eilen illalla uusi haittaohjelmatietokanta, joka aiheutti vääriä hälytyksiä täysin puhtaista ja turvallisista tiedostoista. Mac Protection tulkitsi tiedostot muun muassa haittaohjelmiksi W32/NeosploitPDF.gen!A ja JS/Brooks.gen!A.

Tiedostoja turhaan poistanut tietokanta vedettiin pois jo parin tunnin päästä, mutta betaohjelman käyttäjien tiedostoja joutui roskakoriin. Lue lisää…

Adoben Flash Playerissa, Readerissa ja Acrobatissa kriittinen haavoittuvuus, korjausta ei tarjolla

tiistai 15. maaliskuu 11 · 4 Kommenttia 

Adobe on ilmoittanut kriittisestä haavoittuvuudesta Flash Player, Reader ja Acrobat -ohjelmistoissaan, kertoo Cert-fi. Haavoittuvuus sijaitsee authplay.dll-kirjastossa ja sen avulla voi saada järjestelmän täysin komentoonsa. Adoben mukaan haavoittuvuutta on jo hyväksikäytetty kohdistetuissa hyökkäyksissä. Haavoittuvuutta hyväksikäyttävä Flash-tiedosto on ollut upotettuna sähköpostilla lähetettyyn Excel -tiedostoon.

Haavoittuvuuteen ei ole julkaistu korjausta. Adobe on luvannut korjauspäivityksen vasta ensi viikolle. Lue lisää…

Apple julkaisi iOS 4.3:n etuajassa

keskiviikko 9. maaliskuu 11 · 5 Kommenttia 

Apple on julkaissut iPhonen, iPod touchin ja iPadin käyttöjärjestelmäpäivityksen etuajassa. iOS 4.3 oli määrä julkaista vasta perjantaina, mutta päivitys on jo ladattavissa.

iOS 4.3 tuo muutaman mielenkiintoisen uuden ominaisuuden, kuten Oman yhteyspisteen nettiyhteyden jakamiseen, iTunesin kotijaon mediasta nauttimiseen sekä nopeamman Safari-selaimen. Lue lisää…

Apple julkaisi tärkeät Java-päivitykset

keskiviikko 9. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Apple on julkaissut tärkeät päivitykset Leopardin ja Snow Leopardin Javaan. Java for Mac OS X 10.6 Update 4 ja Java for Mac OS X 10.5 Update 9 -päivityksissä korjataan useita haavoittuvuuksia. Snow Leopardiin tarkoitettu päivitys paikkaa 16 haavoittuvuutta ja Leopardin peräti 27 haavoittuvuutta, kertoo tietoturvayhtiö Intego. Päivitykset voi asentaa Applen automaattisen päivitystoiminnon avulla.

Cert-fi:n mukaan Java 1.6.0_22-ohjelmiston haavoittuvuuksien avulla voi suorittaa koodia myös Java-sandboxin ulkopuolella, mikäli käyttäjä lataa sivun, jossa on hyökkäystarkoituksessa tehty Java-applet. Haavoittuvuudet on korjattu Java-versioissa 1.6.0_24 ja 1.5.0_28.

Vinkki: Eternal Legacy -roolipeli alennuksessa iPhoneen ja iPadiin

keskiviikko 9. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Gameloftin komea, japanilaisvaikutteinen Eternal Legacy -roolipeli on alennuksessa App Storessa. Astrianin on pelastettava Algoad tuhoutumiselta ja palautettava ihmisten ja luonnon välinen suhde. Fantasiaa ja scifiä sekoittava peli sisältää kaikkea miekkataisteluista robotteihin ja magiikkaan. Elokuvamaiset 3D-maisemat renderöidään reaaliajassa ja kameraa voi pyörittää täydet 360 astetta.

Pelin hintaa on tiputettu 5,49 eurosta 3,99 euroon. Lataa peli iPhonelle tai iPadille vielä kun alennus on voimassa.

Vinkki: kotimainen laulupeli alennuksella iPhoneen ja iPadiin

keskiviikko 9. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

Kotimaiseen televisio-ohjelmaan perustuva Staraoke-peli on alennuksessa App Storessa. Pelin saa rajoitetun ajan normaalia halvemmalla, koska Staraoke on mukana vuoden paras lastenpeli -äänestyksessä Best App Ever -sivustolla.

Staraokessa pelaaja kontrolloi hahmoaan laulamalla. Jos laulaa oikein, hahmo seuraa polkua ja pelaaja saa pisteitä. Jos taas laulaa väärin, hahmo tippuu polulta eikä pisteitä tule. Peli sisältää kolme lasten suosikkilaulua; Jaakko Kulta, Hämä-hämähäkki ja Piippolan vaari. Lisää kappaleita luvataan pian. Lataa peli iPhoneen tai iPadiin.

Adobe muuntaa Flash-tiedostot Applen laitteisiin Wallabylla

tiistai 8. maaliskuu 11 · 3 Kommenttia 

Flashin lataussivulla ei kaunistella yhtiöiden välejä

Adobe ja Apple ovat olleet Flashin käyttämisestä nupit vastakkain jo pitkään. Adobe on haukkunut Applea siitä, ettei se ole päästänyt Flashia iPhoneen, iPodiin ja iPadiin. Vastaavasti Apple on leimannut Flashin suljetuksi ja raskaaksi tekniikaksi, jonka elinkaari on jo ehtoopuolella. Pääjohtaja Steve Jobs on jopa kirjoittanut avoimen kirjeen Flashin heikkouksista. Apple on ajanut korvaavaksi tekniikaksi html5:ttä. Pitkään jatkuneessa asemasodassa näyttää nyt tapahtuneen liikehdintää, sillä Adobe on julkaissut ilmaisen työkalun, jolla Flash-tiedostot voi muuntaa html5-muotoon.

Wallaby-niminen ohjelma osaa Adoben mukaan konvertoida Flash Pro -tiedostoja html5:ksi. Muunnettua html-tiedostoa voi muokata kuten mitä tahansa html-tiedostoa. Ääni- ja videotuki ei ole vielä täydellinen, mutta työkalu on jo vapaassa käytössä. Lue lisää…

Testissä Apple TV (2. gen, loppuvuosi 2010)

tiistai 8. maaliskuu 11 · 16 Kommenttia 

Uudistunut Apple TV on uskomattoman pieni, hiljainen ja tyylikäs musta laatikko, joka tekee videoiden ja valokuvien katselemisen tai musiikkikirjaston selaamisen televisioruudulta erittäin helpoksi.

Käyttöliittymä on tuttu vanhasta Apple TV:stä, mutta laitteen perusperiaate on vaihtunut. Siinä missä ensimmäisessä Apple TV:ssä oli kovalevy videoiden, kuvien ja musiikin siirtämiseen tietokoneelta, toisen sukupolven Apple TV sisältää vain väliaikaiseksi tallennustilaksi tarkoitettua flash-muistia median toistamiseen verkon kautta. Suurin hyöty laitteesta saadaan ulkomaisilla iTunes-tunnuksilla. Lue lisää…

iPhone 5:n huhutaan saavan suuria ulkoisia uudistuksia

maanantai 7. maaliskuu 11 · 2 Kommenttia 

Palaako iPhone juurilleen? Ensimmäisessä iPhonessa (takana) oli alumiininen tausta

Kesäksi odotettavan iPhone 5:n ulkomuoto tulee muuttumaan selvästi nykyisestä, kertoo kiinalainen talouslehti Economic Daily News. Lehden saamien tietojen mukaan lasinen tausta vaihdetaan alumiiniseen, mikä on tuttua jo vuonna 2007 julkaistusta ensimmäisestä iPhonesta. Applen kerrotaan luopuvan lasisesta taustasta, koska se on herkkä naarmuuntumaan, painaa melko paljon ja yhtiöllä on ollut ongelmia valmistaa kauan luvattu valkoinen iPhone.

Economic Daily Newsin mukaan iPhone 4:n paljon parjattu ulkoinen antenni palautetaan sisäpuolelle. Lue lisää…

iPhone 4 kiinnostaa suomalaisia ostajia

maanantai 7. maaliskuu 11 · 2 Kommenttia 

iPhone 4 oli Elisan myydyin matkapuhelinmalli helmikuussa. Puhelimen kysyntä kasvoi tammikuusta, jolloin se oli listan kakkonen. Suomalaiset tuntuvat olevan erityisen kiinnostuneita iPhonesta, sillä se oli viime kuussa myös Soneran toiseksi myydyin puhelinmalli. Lue lisää…

iPhone-käyttäjät rohmuavat Soneran mobiilikaistaa

perjantai 4. maaliskuu 11 · 6 Kommenttia 

iPhone 3GS:lläkin surffataan enemmän kuin Nokian N900:lla tai Samsungin Galaxy S:llä

Älypuhelinmarkkinoiden kasvu näkyy mobiili-internetin käytön kasvuna. Soneran mukaan kärjessä olevien puhelinmallien tiedonsiirtomäärät ovat kasvaneet viime syksystä noin sadalla megatavulla kuukaudessa.

Soneran verkossa mobiilia tiedonsiirtoa tehdään eniten iPhone 4:llä. Keskimääräinen tiedonsiirto tammikuussa oli noin 490 megatavua. Toiseksi eniten mobiilinettiä käyttävät iPhone 3GS:n omistajat, noin 420 megatavua kuukaudessa. Kolmanneksi eniten surffataan Nokian N900:lla. Vuosia vanhalla iPhone 3G:lläkin surffataan vielä niin paljon, että se on tiedonsiirtotilastossa kuudennella sijalla. Lue lisää…

Testissä Zagg Skins ja Leather Skins -suojat iPhonelle ja iPadille

perjantai 4. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

iPhone 3GS pukeutuu mustaan nahkaan

Erityisesti iPhonelle, iPodeille ja iPadille tarkoitetuista näyttösuojistaan tunnettu Zagg tarjoaa iLaitteen suojaamiseen myös visuaalisesti näyttäviä Skins ja Leather Skins -suojia. Laitteiden takaosaan tarkoitetut kumimaiset kuvalliset Skins-suojat ja lehmännahkaiset Leather Skinsit tarjoavat suojan lisäksi myös mahdollisuuksia oman laitteen personoimiseen.

Käyttö on helppoa, koska suojan voi irrottaa ja asettaa uudelleen paikalleen ilman, että laite on yltä päästä liimassa tai muussa vastaavassa. Ensimmäisellä kerralla ei siis tarvitse osua kohdalleen. Ja jos maku muuttuu on suoja helppo korvata uudella. Lue lisää…

Vinkki: Näyttävä Infinity Blade iPhonelle ja iPadille puoleen hintaan

torstai 3. maaliskuu 11 · 1 kommentti 

Lukuisia vuoden pelin palkintoja ja viiden tähden arvioita kerännyt Infinity Blade on rajoitetun ajan tarjolla puoleen hintaan. Infinity Blade on ensimmäinen Unreal Engine 3:a käyttävä mobiilipeli ja se on asettanut grafiikan riman korkealle tuleville mobiilipeleille.

Resurssisyöppö Infinity Blade toimii iPhone 3GS:ssä, iPhone 4:ssä, iPadissa sekä kolmannen ja neljännen sukupolven iPod toucheissa. Lataa peli vielä kun se on alennuksessa!

iOS 4.3 parantaa mediaominaisuuksia, jakaa iPhonen nettiyhteyden

torstai 3. maaliskuu 11 · Jätä kommentti 

iOS-käyttöjärjestelmän seuraava versio 4.3 tuo uudistuksia erityisesti mediaominaisuuksiin. Aikaisemmin vain tietokoneiden kesken toiminut home sharing eli kotijako tulee myös iPadiin, iPhoneen ja iPod touchiin. Kotijaon avulla voi suoratoistaa tietokoneella olevia musiikkikappaleita, elokuvia ja tv-sarjoja mobiililaitteessa ilman synkronointia. Laitteiden tulee vain olla samassa wlan-verkossa.

Aikaisemmassa iOS-päivityksessä esitelty AirPlay-ominaisuus laajenee myös ulkopuolisten kehittäjien sovelluksiin. Näin esimerkiksi selaimessa tai sovelluksessa, kuten kotimaisessa TVKaistassa, katsottavat videot voi siirtää televisioruudulle uusimman Apple TV:n avulla. Aikaisemmin ominaisuus oli vain parissa Applen omassa sovelluksessa.

Kolmas suurempi uudistus on iPhone 4:n käyttäminen langattomana tukiasemana. Personal Hotspot jakaa puhelimen datayhteyden maksimissaan viidelle laitteelle, kuten esimerkiksi wlan-iPadille tai kannettavalle tietokoneelle. Tukiasema toimii ainoastaan iPhone 4:ssä. Lue lisää…

iPadin hinta tippui yössä 120 eurolla

torstai 3. maaliskuu 11 · 8 Kommenttia 

Vanhan iPadin alennusmyynti alkoi

Apple on tiputtanut roimasti ensimmäisen sukupolven iPadin hintaa. Vasta marraskuussa Suomeen tullutta iPadia myydään nyt halvimmillaan 379 eurolla. Kyseessä on 16 gigan muistilla varustettu wlan-malli. Paraatimalli, 64 gigan 3G-versio, maksaa nyt sata euroa vähemmän eli 699 euroa. Hinnat on alennettu niin Applen omassa verkkokaupassa kuin virallisten Apple-jälleenmyyjien liikkeissä ja verkkokaupoissa.

iPad 2 julkaistaan Suomessa 25. maaliskuuta. Uudessa mallissa on 1 GHz:n A5:ksi kutsuttu tuplaydinprosessori, jonka luvataan olevan kaksi kertaa edellistä A4-prosessoria tehokkaampi. Apple lupaa vauhtia myös iPadin grafiikkapuolelle. Yhtiön mukaan iPad 2:n grafiikkaprosessori on peräti 9 kertaa aikaisempaa mallia nopeampi. Laitteelle luvataan kuitenkin sama 10 tunnin käyttöaika ja kuukauden valmiusaika. Lue lisää…

Apple esitteli iPad 2:n, hurjia uudistuksia

keskiviikko 2. maaliskuu 11 · 4 Kommenttia 

Apple on esitellyt uuden iPadin. Se on peräti kolmanneksen ohuempi kuin ensimmäinen malli ja painokin on tippunut samalla noin 600 grammaan. iPad 2 on vain 8,8 milliä paksu, kun iPad oli 13,4 milliä. Laitetta vauhdittaa 1 GHz:n A5:ksi kutsuttu tuplaydinprosessori, jonka kerrotaan olevan yhtä virtapihi kuin aikaisemman iPadin A4:n. Samalla se on kuitenkin kaksi kertaa tätä tehokkaampi. Apple lupaa vauhtia myös iPadin grafiikkapuolelle. Yhtiön mukaan iPad 2:n grafiikkaprosessori on peräti 9 kertaa aikaisempaa mallia nopeampi. Laitteelle luvataan kuitenkin 10 tunnin käyttöaika ja kuukauden valmiusaika.

iPad 2:ssa on kamerat etu- ja takapuolella videopuheluja varten. Takapuolen kamera on 720p-tasoinen ja etupuolen VGA-tasoinen. iPad 2 saa päivityksessä myös iPhone 4:stä tutun gyroskoopin. Näyttö on edelleen 9,7-tuumainen ja sen resoluutio on sama 1024×768.

Perinteisen musta lisäksi iPad 2:ta saa myös valkoisena ja sen luvataan tulevan, iPhone 4:stä poiketen, myyntiin heti. Mallit ovat samat kuin aikaisemmin eli 16, 32 ja 64 gigan muisteilla varustetut wlan ja 3G-mallit. Hintojen kerrotaan olevan Yhdysvalloissa samat kuin aikaisemmassa mallissa eli hinnat alkavat 499 dollarista. Lue lisää…

« Edellinen sivuSeuraava sivu »

Bottom