Vinkki: Mainio Sam & Max -seikkailupeli alennuksessa iPadille
Telltale Games tarjoaa vanhan koulun seikkailupeleistä pitäville mainiota Sam & Max Episode 1: The Penal Zone -peliä alennuksella. 3D-seikkailupeli on toukokuun 2. päivään alennuksella hintaan 0,79 euroa.
Sam & Max Episode 1: The Penal Zone on julkaistu vain iPadille.
Applen rahavuori isompi kuin Nokian, RIM:n ja Motorola Mobilityn markkina-arvo
Applen kassavaranto on kasvanut jo suuremmaksi kuin Nokian, RIM:n ja Motorola Mobilityn markkina-arvo yhteensä. Helsinkiläinen analyytikko Horace Dediu Asymcosta laskee, että Applella oli 65,8 miljardia dollaria varantoa maaliskuussa päättyneen kvartaalin jälkeen. Applen varanto koostuu käteisestä ja erilaisista arvopapereista.
Applen talousjohtaja Peter Oppenheimer istuu suuren kirstun päällä, sillä Dediun laskelmien mukaan Apple pystyisi toimimaan normaalisti yli seitsemän vuotta, vaikka sillä ei olisi jatkossa lainkaan liikevaihtoa.
Onko Applen pilvipalvelu iCloud?
Apple on ostanut iCloud.com-domainin 4,5 miljoonalla dollarilla ruotsalaiselta Xcerion-yritykseltä, kertoo GigaOM. Teknologiasivuston mukaan Apple saattaa suunnitella tulevien pilvipalvelujensa nimeksi iCloudia. Domainin myynyt yritys on sittemmin muuttanut iCloud-palvelunsa nimen CloudMe:ksi, mikä on puolestaan mielenkiintoinen viittaus Applen nykyiseen sähköposti- ja synkronointipalveluun MobileMe:hen.
Applen tiedetään rakentaneen suurta pilvipalvelua jo pitkään, ja yhtiö on ilmeisesti saanut sen jo teknisesti valmiiksi. Huhujen mukaan Apple suunnittelee pilveen ”lokeroa”, johon käyttäjä voisi tallentaa kaikki mediatiedostonsa ja päästä niihin käsiksi mistä tahansa mobiililaitteilla. Lue lisää…
Lasipalatsin Apple-liike sai kasvojenkohotuksen
Pari viikkoa remontin takia suljettuna ollut Tectorin Lasipalatsin-liike on jälleen avattu Helsingin keskustassa. Myymälä on nyt Applen viimeisimmän designin mukainen.
Kasvojenkohotuksen kunniaksi Lasipalatsin liike myy nopeimmille muun muassa iPadin ensimmäistä sukupolvea erikoishintaan.
Apple vastasi paikannuskohuun, korjaa toimintoa ohjelmistopäivityksellä

Kuva: miss_hg
Apple on vastannut iPhonen ja iPadin tallentamien paikannustietojen synnyttämään kohuun. Yhtiön mukaan se ei seuraa iPhonen käyttäjiä kuten julkisuudessa on kauhisteltu.
Puhelimista löytynyt paikkatietoja sisältävä tiedosto on osa Applen ylläpitämää tietokantaa wlan-tukiasemista ja matkapuhelintukiasemista, joiden avulla iPhone ja 3G-iPad pystyvät paikantamaan sijaintinsa nopeammin kuin pelkällä gps-signaalilla. Tiedostossa on aina käyttäjän sijainnin mukaan valitut läheisimmät tukiasemat, jotka saattavat Applen mukaan sijaita kuitenkin pitkänkin matkan päässä. Tietoturvatutkijoiden paljastama salainen tiedosto ei Applen mukaan siis kuvaa käyttäjän liikkeitä, vaan nimenomaan puhelimen lähimpiä tukiasemia.
Applen mukaan sijainnin määrittäminen pelkän gps-signaalin avulla voi kestää minuutteja, ja joissakin paikoissa pelkällä gps:llä paikantaminen on mahdotonta, esimerkiksi sisätiloissa. Tähän käytetään iPhonessa ja iPadissa olevaa tietokantaa, joka kootaan Applen mukaan crowd-sourcing-tyyppisesti kaikilta laitteiden käyttäjiltä. Tiedot tukiasemista ja niiden sijainnista lähetetään Applelle anonyymisti ja kryptattuna, joten yksittäisiä käyttäjiä ei voida niiden avulla jäljittää. Lue lisää…
Apple vahvisti: valkoinen iPhone myyntiin huomenna Suomessakin
Lähes vuoden verran myöhästynyt valkoinen iPhone 4 tulee myyntiin huomenna. Applen mukaan valkoinen malli tulee heti myyntiin myös Suomessa. Yhtiö julkaisee hinnat ja saatavuustiedot vasta huomenna Applen verkkosivuilla.
Applen tiedotteen mukaan valkoinen iPhone tulisi myyntiin myös Applen verkkokauppaan, mutta asiaan ei ole saatu vielä vahvistusta. Applen pohjoismaiset tiedottajat eivät halunneet vahvistaa tai kieltää asiaa Macmaalle. Mikäli iPhonen myynti alkaa Ruotsin tapaan Applen omassa verkkokaupassa, tullaan puhelin myymään todennäköisesti operaattorilukitsemattomana.
Apple ei myy vielä Suomessa iPhonea verkkokaupassaan. Verkkokaupan lisäksi valkoinen iPhone tulee myyntiin myös Apple-jälleenmyyjille.
City-lehden juhlakirja julkaistaan iPadissa
Vuonna 1986 perustettu City-lehti juhlistaa 25-vuotista taivaltaan julkaisemalla antologian iPadille. City Tablet Book on 300-sivuinen sukellus neljännesvuosisadan kaupunkisvengiin, kummiin ja kuumiin tyyppeihin. Kirjassa julkaistaan puheenaiheet kuvin ja kirjoituksin siten, kuin ne ovat City-lehden sivuille tallentuneet. Mukana ovat myös tekijöiden tuoreet kommenttiraidat. City-lehden juhlakirjassa käydään muun muassa skientologien seurassa, parinvaihtajien kokoontumisessa ja suomipornofilmin kuvauksissa.
City Tablet Book on ladattavissa App Storesta huomisesta alkaen hintaan 4,99 €. Aikaisemmin City-lehti on julkaissut iPhonelle Deitti.net Tutka -sovelluksen.
Valkoinen iPhone jo myynnissä Euroopassa
Valkoisen iPhonen myynti on alkanut jo ainakin Italiassa ja Belgiassa, vaikka Apple ei ole tuonut laitetta vielä virallisesti myyntiin. Lukuisten eri lähteiden mukaan lähes vuoden myöhästynyt valkoinen iPhone 4 julkaistaisiin kuitenkin tänään. Muun muassa Norjalainen mobiilisivusto Mobili ja belgialainen iPhoneclub kertovat valkoisen iPhone 4:n tulevan myyntiin tänään.
Ensimmäiset ovat ehtineet ostaa jo valkoisen iPhonen italialaiselta 3-operaattorilta sekä belgialaisesta Van Roey -liikkeestä. Italialaisoperaattori kirjoitti 14 tuntia sitten Facebook-sivuilleen ja Twitteriin, että “se on tulossa, eikä se ole musta”. Ilmeisesti osa operaattorin kaupoista on aloittanut myynnin siis ennen virallista starttia.
Italialaisen iSpacio-sivuston mukaan valkoinen iPhone 4 on muutoin samanlainen kuin musta, mutta sen etäisyyssensori on uudistettu ja toimii paremmin. Sensori näkyy selvästi yläreunassa kuulokkeen yläpuolella. Lue lisää…
Applelle sataa selvityspyyntöjä paikannuksesta, Suomikin pohtii
iPhonen ja iPadin salaa keräämä paikannustieto on saanut useat eri maat pyytämään Applelta selvitystä asiasta. Myös Suomen viranomaiset pohtivat paikkatietojen keruuta.
Tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sanoo Ylelle, että viime päivinä esiin tullut iPhonen ja Googlen Androidin tiedonkeruu on ongelmallista ja osa laajempaa kokonaisuutta. Hän sanoo paikkatietojen keruun yllättäneen tietosuojavaltuutetunkin, ja pohdintaa herättää tietojen mahdollinen käyttö. Lue lisää…
Vinkki: Navigonilta ilmainen liikennesovellus iPhonelle ja iPadille
Navigon tarjoaa iPhonen ja iPadin käyttäjille uuden maksuttoman Traffic4all-sovelluksen. Sovellus kertoo ajantasaiset liikennetiedot edessä olevasta liikenteestä, ja sen avulla voi myös itse raportoida ongelmatilanteista. Ohjelmalla voi myös kartoittaa ruuhkariskejä kohteissa ympäri Euroopan. Traffic4all-sovellus on yhteensopiva Navigon MobileNavigatorin iPhone-version kanssa. Lue lisää…
Vinkki: Dead Space, Sims 3, Dragon’s Lair ja Fifa 11 alennuksessa iPhonelle ja iPadille
iPhonen ja iPadin pelejä on runsain mitoin alennuksessa pääsiäisen ajan App Storessa. Mukana on Electronic Artsin suurimpia pelejä, kuten Dead Space, Dragon’s Lair, Fifa 11 ja monia muita. Kaikki hintaan 0,79 euroa. Tässä muutama poiminta alekorista:
- Dead Space on alennuksessa iPadille ja iPhonelle
- The Sims 3 löytyy iPhonelle
- Need For Speed Hot Pursuit iPhonelle
- Reckless Racing HD iPadille
- Dragon’s Lair iPhonelle
- Fifa 11 iPadille ja iPhonelle
F-Secure: iPhone nuuskii sijaintisi oppiakseen paikantamaan

Kuva: William Hook
Kotimainen tietoturvayhtiö F-Secure uskoo iPhonen seuraavan ja kirjaavan iPhonen sijainnin oppiakseen paikantamaan paremmin. Apple ylläpitää Googlen tapaan maailmanlaajuista wlan-verkkojen tietokantaa, jonka avulla iPhone pyrkii paikantamaan sijaintinsa ilman gps-signaalia.
F-Securen mukaan paikantaminen onnistuu esimerkiksi niin, että jos puhelin on kolmen wlan-tukiaseman alueella, jotka ovat MAC-osoitteensa perusteella tietyllä alueella Lontoossa, on erittäin todennäköistä että käyttäjä on silloin tuolla samalla alueella Lontoossa.
Google keräsi wlan-verkkojen tietokantansa ajeluttamalla julkisuutta saaneita Street View -kamera-autoja ympäri maailmaa, mutta Apple lisensoi oman tietokantansa Skyhook Wireless -yhtiöltä. Skyhook puolestaan keräsi tietokannan Googlen tapaan autoja ajeluttamalla.
Skyhookin tietokannan käyttäminen on F-Securen mukaan ollut kuitenkin kallista ja huhtikuusta 2010 alkaen (iPhone OS 3.2:sta eteenpäin) Apple on korvannut Skyhookin tietokantaa omallaan. Lue lisää…
Näyttääkö iPhone 5 tältä? Oppia Airista ja touchista
iPhonen seuraava versio saattaa näyttää iPod touchin ja MacBook Airin lemmenlapselle. Tunnetun Engadget-teknologiasivuston entinen päätoimittaja kertoo saaneensa tietoja, joiden mukaan iPhone 5 olisi muotoiltu sivuprofiililtaan kyyneleen muotoiseksi kuten MacBook Air. Se kapenisi siis huomattavasti alapäästään. Takaosa saattaa olla iPod touchin tapaan jotain muuta materiaalia kuin nykyisin käytettävää lasia.
This Is My Next -blogin tietojen mukaan iPhone 5 uudistuisi siis kokonaan. Tähän asti Applen on uskottu uudistavan iPhonea seuraavaksi vain maltillisesti, esimerkiksi prosessorin, grafiikkaprosessorin ja ohjelmiston.
Mielenkiintoista huhuissa on myös se, että iPhone 5:ssä olisi hieman isompi näyttö kuin nykyisessä. Lue lisää…
Vinkki: Paljon iOS-pelejä pääsiäisalennuksessa
Pelijätti Sega juhlistaa pääsiäistä tarjoamalla iOS-pelejään alennuksella 25. päivään asti. Pelit ovat jopa 60 prosentin alennuksessa. iPadille on tarjolla jo takavuosien Dreamcastilta tuttu Chu Chu Rocket HD hintaan 2,39 euroa. Pelissä on 340 puzzlea ja pelata voi neljänkin kaverin kanssa kerrallaan. iPhone-pelaajat voivat panostaa apinamaiseen Super Monkey Balliin ja sen jatko-osaan Super Monkey Ball 2:een. Eläimellisempää menoa tarjoaa Sega Mega Drivelta tuttu klassikko Altered Beast. Kaikki nyt 0,79 eurolla.
Gameloft on alentanut iPadille Hollywood The Director’s Cut HD:n, Frankenstein The Dismembered Bride HD:n ja Secrets of the Vatican HD:n. Kaikki nyt 0,79 euroa.
Chillingo tarjoaa Etolis: Arenaa puoleen hintaan 0,79 euroa. Peli toimii natiivisti iPhonella ja iPadilla.
Hakkeri julkaisi epävirallisen eston iPhonen seuraamiseen
iPhone-hakkeri on julkaissut ohjelman, jonka avulla voi estää iPhonea ja 3G-iPadia seuraamasta ja kirjaamasta jatkuvasti käyttäjän sijaintia. Ryan Petrichin julkaisema Untrackerd-ohjelma estää iPhonea tallentamasta käyttäjän sijaintia puhelimen muistiin. Ohjelman voi ladata jailbreakattuihin iPhoneihin Cydia-ohjelmakirjastosta.
Julkisuuteen levisi eilen tieto, että iPhone seuraa jatkuvasti käyttäjän sijaintia ja kirjaa tiedot puhelimen muistiin. Kun iPhone synkronoidaan tietokoneen kanssa, siirtyy tämä salainen tiedosto myös tietokoneen muistiin. Ominaisuus on herättänyt runsaasti keskustelua iPhone-käyttäjien yksityisyyden rikkomisesta ja paikkatiedon mahdollisesta hyväksikäytöstä.
Tallennettu paikkatieto on helppo kaivaa esiin oikeilla ohjelmilla, vaikka tietojenkäsittelytaidot eivät olisikaan kummoisia. Lue lisää…
iMacien uudistus lähenee
Applen uskotaan uudistavan iMac-mallistonsa lähiaikoina. Pöytäkoneiden varastot ovat alkaneet huveta eri maissa, eikä täydennyksistä ole tietoa, kertoo 9to5mac. Vanhempien laitteiden varastojen väheneminen merkitsee yleensä sitä, että Apple on tuomassa markkinoille uutta versiota laitteesta. Näin on tapahtunut viime aikoina muun muassa iPadin ja MacBook Pron kanssa. Uudistuksiin viittaa myös se, että nykyisissä iMaceissa käytettävistä vaihtokomponenteista on pulaa.
iMaceihin lisätään todennäköisesti ainakin MacBook Prossa esitellyt Sandy Bridge -prosessorit sekä Thunderbolt-liitäntä. iMacien uudistusta on huhuttu aikaisemmin huhti-toukokuulle. Joidenkin tietojen mukaan iMac-mallistoon tulisi uusi kokoluokka. Nykyiset ovat 21- ja 27-tuumaisia.
Viimeisin iMac-mallisto julkistettiin heinäkuussa 2010.
Boom, sanoi Applen tulospankki!
Apple on jälleen rikkonut oman tulosennätyksensä ja analyytikoiden ennusteet. Kova tulos johtui ennen kaikkea iPhonen hurjasta myynnistä. Yhtiön liikevaihto kasvoi toisella vuosineljänneksellä 83 prosenttia viime vuoden vastaavasta ajasta. Liikevaihtoa syntyi noin 24,7 miljardia dollaria, kun viime vuonna se oli 13,5 miljardia dollaria. Markkinoilla odotettiin Bloombergin mukaan noin 23,4 miljardin liikevaihtoa.
Applen nettotulos kasvoi peräti 6 miljardiin dollariin viime vuoden noin 3,1 miljardista dollarista.
iPhonen myynti kasvoi toisella kvartaalilla hurjat 113 prosenttia viime vuoden vastaavaan aikaan verrattuna. Apple myi noin 18,7 miljoonaa puhelinta, mikä ylitti selvästi analyytikoiden odottaman 16,3 miljoonaa kappaletta. Lue lisää…
Applen myyntiluvut putkahtivat julkisuuteen haastepapereista
iPhonen ja iPod touchin ennenjulkaisemattomat myyntiluvut ovat tulleet julkisuuteen Applen Samsungia vastaan jättämistä haastepapereista. Niistä selviää, että Apple oli myynyt maaliskuuhun mennessä yli 108 miljoonaa iPhonea, yli 60 miljoonaa iPod touchia ja yli 19 miljoonaa iPadia kansainvälisesti. Lukujen tulo julkisuuteen on poikkeuksellista, sillä pörssiyhtiönä Apple ei voi kertoa myynnistään ennen toisen kvartaalin osavuosikatsausta, joka on määrä julkaista myöhemmin tänä iltana.
Helsinkiläinen analyytikko Horace Dediu Asymcosta on laskenut ensimmäisen kvartaalin myyntilukujen ja haastepapereista ilmenevien myyntilukujen perusteella arvion Applen toisen kvartaalin myynnistä. Lue lisää…
Onko tässä Applen hyllyttämä moniajoliittymä ja 64 gigan valkoinen iPhone?
Vietnamilainen teknologiasivusto Tinhte esittelee kahdella videolla valkoista iPhonea, jossa pyörii ilmeisesti iOS 4:n varhainen, julkaisematon versio.
Mielenkiintoiseksi asian tekee se, että siinä on Applen jostain syystä hyllyttämä moniajovalikko, joka muistuttaa vahvasti Mac OS X:n Exposéta. Yhdeksän avoinna olevaa sovellusta näkyvät ruudulla pieninä kuvina, joita painamalla voi siirtyä sovellusten välillä. Myös kansioiden muodostamisessa ja hakutoiminnossa on visuaalisia eroja nykyiseen iOS-versioon verrattuna. Lue lisää…
Reuters: iPhone 5 julkaistaan syyskuussa
Apple siirtää seuraavan iPhonen julkaisun syksyyn, kertoo uutistoimisto Reuters. Applen alihankkijoilta kerättyjen tietojen mukaan puhelimen tuotanto alkaa heinä-elokuussa ja toimitukset syyskuussa. Apple on perinteisesti esitellyt syksyllä uuden iPod-malliston, joten iPhone saatetaan siirtää osaksi samaa julkistustilaisuutta, jossa esitellään loppuvuoden uudet tuotteet.
Reutersin mukaan iPhone 5 tulee näyttämään pitkälti samalta kuin iPhone 4, mutta sen prosessori tulee olemaan nopeampi. Todennäköisesti puhelimeen lisätään sama prosessori ja grafiikkaprosessori kuin iPad 2:ssa. Lue lisää…





















