Top

F-Secure: iPhone nuuskii sijaintisi oppiakseen paikantamaan

sunnuntai 24. huhtikuu 11 - Niko Antin - Jätä kommentti

GeocachingCreative Commons License Kuva: William Hook

Kotimainen tietoturvayhtiö F-Secure uskoo iPhonen seuraavan ja kirjaavan iPhonen sijainnin oppiakseen paikantamaan paremmin. Apple ylläpitää Googlen tapaan maailmanlaajuista wlan-verkkojen tietokantaa, jonka avulla iPhone pyrkii paikantamaan sijaintinsa ilman gps-signaalia.

F-Securen mukaan paikantaminen onnistuu esimerkiksi niin, että jos puhelin on kolmen wlan-tukiaseman alueella, jotka ovat MAC-osoitteensa perusteella tietyllä alueella Lontoossa, on erittäin todennäköistä että käyttäjä on silloin tuolla samalla alueella Lontoossa.

Google keräsi wlan-verkkojen tietokantansa ajeluttamalla julkisuutta saaneita Street View -kamera-autoja ympäri maailmaa, mutta Apple lisensoi oman tietokantansa Skyhook Wireless -yhtiöltä. Skyhook puolestaan keräsi tietokannan Googlen tapaan autoja ajeluttamalla.

Skyhookin tietokannan käyttäminen on F-Securen mukaan ollut kuitenkin kallista ja huhtikuusta 2010 alkaen (iPhone OS 3.2:sta eteenpäin) Apple on korvannut Skyhookin tietokantaa omallaan. Apple hyödynsi oman tietokantansa kokoamisessa kuluttajien iPhoneja. F-Securen mukaan nykyaikainen iPhone lähettää kahdesti päivässä sijaintihistoriansa Applelle.

F-Secure uskoo runsaasti julkisuutta saaneen sijaintiurkinnan ja salaisen sijaintitiedoston liittyvän nimenomaan tietokannan ylläpitoon. iPhone kerää sijaintitietoja ilmeisesti koko ajan, vaikka näitä tietoja ei lähetetäkään Applelle. Muun muassa Saksan viranomaiset ovat vaatineet Applelta tietoja sijaintitietojen käyttötarkoituksesta, kertoo Yle.

iPhone ei ole ainoa älypuhelin, joka kerää tietoja sijainnistaan. Myös Googlen Android-käyttöjärjestelmä tekee samaa. Asiasta kertoo Wall Street Journal. Esimerkiksi HTC:n puhelimet tallentavat puhelimen sijainnin tiedostoon, johon on mahdollista päästä käsiksi oikeilla työkaluilla. Tietoon ei pääse käsiksi niin helposti kuin iPhonessa, mutta toiminnallisuus on samanlainen.

Sovelluskehittäjä Magnus Eriksson on testannut Androidin paikannusominaisuutta tuodakseen esiin, että se toimii vastaavalla tavalla kuin iPhonessa.


Lisää aiheesta:

  1. Fonectan iPhone-ohjelmalla voi hakea yhteystietoja ilmaiseksi
  2. iPhone-käyttäjille oppitunti tietoturvasta
  3. EyeTV:n iPhone-versiolla voi katsoa suoraa tv-lähetystä
  4. iPhoto 09 tuntee kasvosi ja tietää sijaintisi
  5. Paikannusta wlan-verkkojen avulla
Softaopas

Kommentit

11 vastausta kirjoitukseen “F-Secure: iPhone nuuskii sijaintisi oppiakseen paikantamaan”

  1. Armand Helsinki on huhtikuu 24, 2011 18:13

    Iphone välitti tiedot myös Applelle ja sieltä ties minne tiedusteluviranomaisille.

  2. Olli on huhtikuu 24, 2011 18:58

    @artikkeli:
    On se silti väärin kerätä tietoja ilman käyttäjän lupaa.

  3. Henri on huhtikuu 25, 2011 0:32

    Tukiaseman solusta viranomaiset näkevät koko ajan missä olet, jos tahtovat.

  4. Sämpy on huhtikuu 25, 2011 10:27

    Aivan sama, jos haluavat tietää missä liikun, sillä siitä tiedosta ei ole mitään hyötyä kenellekään.

  5. jepjep on huhtikuu 25, 2011 13:12

    Tuon sijaintitiedon tarkkuus on mitä on, sillä näkee lähinnä missä maakunnassa on tullut oleskeltua. Näin ainakin omalla 3GS:llä..

  6. Hemmo on huhtikuu 25, 2011 20:38

    Joo,o.. Jäitä hattuun ihmiset. Ainakin mulle on aivan sama jos joku tietää missä olen tai en ole, ei mitään merkitystä. Miettikää vaikka että miten se nyt sitten on vaikeuttanut tai vaikuttanut teen elämää, ei mitenkään!!!! Eihän!!!! Enkä silti tarkoita et tuo urkkiminen olisi mitenkään mukavaa…. :-)

  7. Mie on huhtikuu 25, 2011 21:23

    Piti heti testata tuo nuuskintaohjelma, ja oli kyllä mukavaa nähdä missä on suunnilleen vimeisen vuoden aikana tullut käytyä. Nimenomaan “suunnilleen”. Tietysti, jos on vaimolleen sanonut olevansa kokousmatkalla Helsingissä ja täppäkasa löytyy Bankokin kohdalta, voi olla seliteltävää.
    Mutta eiköhän silloin ole vika avioliitossa eikä Applessa.
    En jaksa olla niin vainoharhainen, että nostaisin asiasta isompaa haloota.

  8. iPhone on huhtikuu 25, 2011 22:07

    Armand Helsinki
    Jos luet oikein niin se ei tee sitä. Pitää tiedot puhelimessa ja siirtää varmuuskopioinnin yhteydessä koneellesi. Android taas lähettää sen Googlelle suoraan.

    Olli
    Lue ne iTunesin käyttöehdot niin siellä kerrotaan, että tietoja saatetaan kerätä jne.

  9. iOmena on huhtikuu 26, 2011 16:15

    Palveluahan tuommosela ominaisuudella vaan parannetaan. Kun tietää missä puhelin on menossa, voi täsmämainostaa lähistöllä sijaitsevia palveluita tai esimerkiksi iJopsin havaitessa puhelimen ollevan erotiikkakaupassa voi iPuhelin mainostaa iDildo sovellusta iKaupassa.

    On kyllä hivenen huvittava hyssyttelymeininki tämän(kin) uutisen kohdalla ja heti osoitellaan sormella muita valmistajia.

    ps. iPhone on huhtikuu 25, 2011 22:07
    “F-Securen mukaan nykyaikainen iPhone lähettää kahdesti päivässä sijaintihistoriansa Applelle.”

    psps.
    Onko oikeutettua murtautua taloon, jos käyttöehdoissa mainitaan että “saatamme murtautua taloosi”

  10. Tuomo on huhtikuu 27, 2011 8:29

    Voinpa kirjoittaa puuta heinää, mutta eikös puhelimen seuranta ollutkin kytketty puhelimen suunnistamisominaisuuksiin? Ja näiden ominaisuuksien käyttämättä jättäminen on aivan vapaaehtoista. Tokihan puhelimella suunnistaminen monesti helpottaa elämää, mutta jos ei halua itseään seurattavan, voi ominaisuuden jättää kytkemättä. Ja tietysti siirtyä takaisin lankapuhelimen käyttäjäksi, koska joku kuitenkin seuraa tavallisenkin kännykän liikkeitä. Jotkut ovat tietysti historian aikana olleet kiinnostuneita lankapuheluiden salakuuntelustakin ja kirjeitäkin on availtu ja …

    Niin, kaikki muut ovat roistoja, paitsi minä. Ja joku muu voi olla toistakin mieltä.

  11. hp on joulukuu 1, 2011 8:17

    Carrier IQ laittaa moniin Android- ja Nokia-vehkeisiin sisäänrakennetun sovelluksen, jonka epäillään keräävän tietoja aina käyttäjän näppäinpainalluksiin asti:

    http://androidsecuritytest.com/features/logs-and-services/loggers/carrieriq/

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom