iPad 2 saanee rinnalleen iPad HD:n
Apple suunnittelee iPad-malliston laajentamista. Teknologiasaitti Engadgetin entisen päätoimittajan Joshua Topolskyn mukaan Apple tuo syksyllä markkinoille iPad HD:n, jota aletaan myydä iPad 2:n rinnalla. iPad HD:ssa kerrotaan olevan tuplasti korkeampi resoluutio kuin iPad 2:ssa eli 2048 x 1536. Laite on kalliimman hintaluokan pro-laite samaan tapaan kuin MacBook Pro on suhteessa MacBookiin.
Apple uskoo iPad HD:n kiinnostavan erityisesti valokuvauksen ja videotuotantojen parissa työskenteleviä. Topolskyn mukaan Apple esittelee iPad HD:n yhteydessä myös tablet-version ammattilaisohjelmastaan, esimerkiksi Final Cutista tai Aperturesta. Hän korostaa myös, ettei korkearesoluutioisempi iPad korvaa nykyistä iPad 2:sta, vaan laite tulee myyntiin sen rinnalle tehokkaammaksi vaihtoehdoksi.
iPhone 5 uudistuu sittenkin
Topolskyn mukaan iPhone 5:n design tulee menemään uusiksi, koska iPhone 4:n muotoilu ei ole enää suosiossa Applen korkeimpien johtajien keskuudessa. Viimeaikaiset huhut vain pienistä muutoksista ulkoasuun johtuvat hänen mukaansa siitä, että Apple on testannut salaa uusia komponentteja sijoittamalla ne iPhone 4:n kuoriin. Topolsky on vakuuttunut Wall Street Journalin tapaan siitä, että tulevasta puhelimesta pyritään tekemään aikaisempaa ohuempi ja kevyempi.
Lisää aiheesta:










jooh laitteelle tulee varmaan hintaa lähelle 5000 ja akku kesto on 30 minuuttia…
Tämän jälkeen odotellaankin jo iPad 3D:tä ja iPhone 3D:tä
Mutta miksipä ei, ostajia tuntuu löytyvän vaikka hinnat olisivat ominaisuuksiin nähden mitä tahansa.
Mjoo.. “jooh laitteelle tulee varmaan hintaa lähelle 5000 ja akku kesto on 30 minuuttia”.. Applessa on parhaimpia akun kestoja. Ja hintaa on vähemmän kun laatua.
Hep, trollit menkää sinne digitoday sivuille, jossa pääsette kehumaan sitä kotimaista huippu kännykkää ja antakaa meidän MAC ihmisten nauttia näistä “herkkuista” ihan issekseen, eihän teidän tästä tarvii maksaa…