Tuomari: HTC rikkoo Applen patentteja

Kuva: Johan Larsson
Yhdysvaltain kansainvälisen kaupan komission ITC:n mukaan taiwanilainen älypuhelinvalmistaja HTC rikkoo kahta Applen patenttia. Tuomarin antama päätös on alustava ja komissio tekee lopullisen päätöksensä myöhemmin. HTC on jo kertonut aikovansa valittaa päätöksestä.
Mikäli HTC:n katsotaan rikkovan edes yhtä Applen patenttia, voi komissio estää HTC:n tuotteiden maahantuonnin Yhdysvaltoihin. Lisäksi HTC joutuisi sopimaan korvauksista Applen kanssa. Asiasta kertonut Cnet uskoo, että tällä olisi merkittäviä vaikutuksia myös muihin Android-laitteiden valmistajiin.
Apple jätti viime vuoden maaliskuussa komissioon valituksen HTC:stä. Valituksessa HTC:n väitettiin rikkovan 20 patenttia. Viime viikolla Apple jätti toisen valituksen viidestä uudesta patenttirikkomuksesta.
Lisää aiheesta:










Kommentit
Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.