Testissä OS X 10.7 Lion
Macin käyttöjärjestelmä on muuttunut enemmän kuin vuosikausiin. Lioniin eli OS X 10.7:ään on haettu ominaisuuksia iPhonesta ja iPadista tunnetuksi tulleesta iOS:stä, mikä jakanee käyttäjät yhä selkeämmin kahteen eri leiriin.
Macia pidempään käyttäneet tulevat oudoksumaan yksinkertaistettuja, mutta visuaalisesti näyttäviä ominaisuuksia, kun taas iPhonesta tai iPadista Maciin siirtyvät tulevat olemaan enemmän kotonaan. Siirtyminen Windowsista puolestaan vaikeutuu, kun aikaisemmin toimintalogiikaltaan melko hyvin toisiaan vastanneet käyttöjärjestelmät alkavat lähteä eri suuntiin.
Lion sisältää Applen mukaan peräti 250 suurempaa ja pienempää uudistusta, joista osa on erittäin tervetulleita, osa taas saa pähkäilemään uudistuksen merkitystä. Macmaa kertoo millaisia uudistuksia Lion tarjoaa.
Tervetuloa uudet käyttäjät!
Lionin punainen lanka on selvä. iPhonen ja iPadin valtaisan menestyksen myötä Apple uskoo – tai ainakin toivoo – yhä useampien uskaltautuvan myös Mac-käyttäjäksi. Lionin tarkoitus on helpottaa tätä siirtymää integroimalla keskeisiä toimintalogiikkoja iOS:stä Lioniin. Apple haluaa siis toivottaa uudet ihmiset tervetulleeksi Maciin.
Tulijoita saattaa hyvinkin olla. Esimerkiksi vuoden ensimmäisellä kvartaalilla pc-markkinat kutistuivat yleisesti prosentin verran, mutta Macien myynti kasvoi täysin trendin vastaisesti 28 prosenttia. Itse asiassa Macien myynti on ylittänyt pc-markkinoiden yleisen tason joka kvartaalilla jo viiden vuoden ajan. Ainakin osaksi kehityksestä voidaan kiittää iOS:n suosiota, joten ei ole ihme, että Apple haluaa helpottaa mobiilikäyttäjiensä elämää Macilla.
Kannettavat tietokoneet ovat Applen myydyimpiä tietokoneita ja ne ovat toinen keskeinen syy Lionin uudistuksiin. Yhä suurempi määrä Macien käyttäjistä ohjaa tietokonettaan kosketuslevyllä, joka mahdollistaa iPhonesta tutut multi-touch-eleet.
Käyttäjät ovat myös yhä kiinnostuneempia pienistä, MacBook Airin 11-tuumaisen mallin kaltaisista laitteista, joiden ruutu on pieni, mutta resoluutio suuri. On siis hyvin luonnollista, että Lioniin on lisätty multi-touch-eleitä ja koko ruudulla toimivat sovellukset.
Keskeisiä esimerkkejä iOS:n ja OS X:n yhdistymisestä ovat Launchpad, uudistunut vieritys ja vierityspalkit, multi-touch-eleet, pop-over-valikot, koko ruudun sovellukset sekä Resume ja Autosave.
Yksinkertainen ja rajoittunut Launchpad
Täysin uudesta Launchpadista löytyvät kaikki koneeseen asennetut sovellukset. Apple on halunnut helpottaa sovellusten löytämistä, käynnistystä ja organisointia lisäämällä OS X:ään iPhonesta ja iPadista tutun kotiruudun.
Sovellusten logot näytetään siistillä 8 x 4 ikonin ruuduilla, joissa ikonit alkavat nappia pohjassa pitämällä hytisemään iPhonesta tuttuun tapaan. Ohjelmia voi järjestellä eri ruutuihin ja niitä voi järjestellä kansioihin, jotka syntyvät iPhonesta tuttuun tapaan raahaamalla ikonin toisen päälle. Kansioon mahtuu maksimissaan 32 ohjelmaa. Tämän jälkeen sen voi nimetä haluamallaan tavalla.
Käyttö on yksinkertaista, mutta rajoittunutta ennen kaikkea silloin, jos asennettuna on paljon sovelluksia. Kerrallaan voi siirtää iPhonen tapaan vain yhden ikonin, eikä esimerkiksi maalaamalla useita samanaikaisesti. Jos sovelluksia on paljon, kasvaa ruutujen määrä jo hurjaksi, eikä ohjelmien siirtely niiden kesken ole helppoa.
Toisaalta Launchpad helpottaa peruskäyttäjien elämää ohjelmien järjestelyssä ja asentamisessa. Mac App Storesta ostetut ohjelmat asentuvat näyttävästi automaattisesti Launchpadiin, eivätkä tuki Dockia, kuten Snow Leopardissa. Haluamaansa ohjelmaa ei myöskään tarvitse kaivella esimerkiksi Finderista tai Dockin ohjelmat-kansiosta, puhuttakaan siitä, että tarvitsisi päättää haluaako kansion sisällön näkyvän viuhkana tai ruudukkona.
Launchpadiin pätee onneksi sama sääntö kuin lähes kaikkiin Lionin uudistuksiin. Halutessaan ne saa asetuksista pois, vaihdettua tai tilalla voi käyttää jotain muuta tapaa tehdä asia. Lauchpadin rinnalla voi edelleen selata ohjelmia Dockin kansiosta tai mistä ikinä haluaakaan. Useimmin käytetyt ohjelmat voi raahata Launchpadista Dockiin.
Pikavilkaisu kaikkeen
Leopardissa ja Snow Leopardissa ikkunoiden ja ohjelmien sekasotkuun pyrittiin tuomaan järjestystä usealla eri tavalla, kuten Exposélla, Spacesilla ja Dashboardilla. Lionissa kaikki nämä rönsyt on haluttu koota yhteen paikkaan, Mission Controliin.
Mission Controlissa näkyvät kaikki avoinna olevat ohjelmat ja niiden ikkunat koottuna omiin kasoihinsa. Erillisiin ikkunoihin voi siirtyä suoraan klikkaamalla tai niitä voi tutkia tarkemmin multi-touch-eleillä. Esimerkiksi avoimiin selainikkunoihin näkee paremmin menemällä kasan päälle ja pyyhkäisemällä kahdella sormella ylöspäin (Magic Mousella yhdellä sormella). Avointa ikkunaa voi myös ennakkokatsella menemällä sen päälle ja painamalla välipainiketta.
Yläreuna on pyhitetty kolmelle asialle. Dashboard näkyy vasemmalla yläkulmassa, koko ruudulla toimivat sovellukset keskellä ja oikeasta yläreunasta saa esiin Spacesin. Ikkunoita ja ohjelmia voi siirtää Spaces-ikkunoihin yksinkertaisesti raahaamalla.
Mission Control ei ole loppujen lopuksi ihmeellinen uudistus. Se tuntuu perinteiselle Exposélle, vaikka ominaisuuksia onkin enemmän. Mission Control toimii hyvin ja tekee hommansa, mutta ei mullista käyttöä.
Luonnoton vieritys
Apple on pistänyt Lionissa vierityksen täysin uusiksi ja, kuten arvata saattaa, mallia on otettua iOS:stä. Yhtiö kutsuu uutta tapaa luonnolliseksi vieritykseksi, koska siinä sisältö seuraa sormen liikettä. Vuosikymmenien tietokoneen käytön jälkeen luonnollinen vieritys tuntuu kuitenkin kaikelta muulta kuin luonnolliselle.
Verkkosivuja selataan alas päin vierittämällä – tietenkin – ylöspäin. Koko liike tuntuu sotivan selkäytimessä olevaa ikiaikaista tapaa vastaan, mutta kun asiaa ajattelee ja harjoittelee on sen perusajatus selkeä ja, hyvä on, luonnollinen. Kun luet A4:sta kädessäsi, mihin suuntaan siirrät sitä kädelläsi edetäksesi alaspäin? No ylös tietenkin. Paperin kanssa liike on normaali, mutta vaatii Macilla ainakin muutaman päivän oppijakson ennen kuin se alkaa tuntua.. niin.. luonnolliselle. Ja jos ei ala, voi asetuksen muuttaa niin hiirelle kuin kosketuslevyllekin.
Toinen vieritykseen liittyvä uudistus on vierityspalkkien katoaminen. 80-luvulta asti ikkunoiden reunoissa roikkuneet vierityspalkit ovat kadonneet ja tulevat esiin ainoastaan silloin kun alkaa vierittää. Tämä uudistus on järkevä, sillä nykykoneissa on tehoa ladata ikkuna, nettisivu tai vastaava liikkeen mukana. Jos palkit haluaa takaisin, voi jälleen suunnata asetuksiin.
Kosketuslevy kunniaan
Lionin myötä Applen kiinnostus pöytäkoneiden Magic Trackpadiin realisoituu vihdoinkin. OS X 10.7:ssä on useita iOS:stäkin tuttuja eleitä, joista osa toimii Magic Mousellakin, mutta onnistuvat parhaimmin Trackpadilla.
Launchpadiin pääsee harjoittelemista hieman vaativalla peukalon ja kolmen sormen nipistysotteella, avoimet ikkunat ja ohjelmat kokoavaan Mission Controliin kolmen sormen ylöspäin pyyhkäisyllä ja koko ruudulla toimivasta ohjelmasta suoraan toiseen kolmen sormen pyyhkäisyllä vasemmalle tai oikealle. Sivuja, kirjan sivuja tai nettisivuja, voi selata näppärästi kahden sormen pyyhkäisyllä vasemmalle tai oikealle.
Näiden lisäksi toimivat perinteinen nipistysliike lähentämiseen ja loitontamiseen, kahden sormen tuplanapautus älykkääseen zoomaamiseen esimerkiksi verkkosivun palstaan, kahden sormen pyöritysliike kääntämiseen ja niin edelleen.
Pöytäkoneella eleet eivät tunnu vielä yhtä luonnolliselle kuin kannettavalla työskenneltäessä. Exposén ja Spacesin yhdistävään Mission Controliin on kannettavan pikkuruudulla näppärä mennä ja työskentely kosketuslevyllä muutenkin luonnollista. Hiirtä kaipaisi enää todella harvoin tarkempaan työskentelyyn, kuten kuvankäsittelyyn.
Pienelle ruudulle täysillä
Eleiden lisäksi koko ruudun ohjelmat loistavat kannettavissa. Pienellä 11-13-tuuman ruudulla ei ole liikaa tilaa ja ylimääräisten palkkien poistaminen toimii useimmissa ohjelmissa hyvin, riippuu hieman toteutuksesta. Apple tarjoaa koko ruudun tukea muun muassa Mailille, Safarille, iCalille sekä iWork- ja iLife-ohjelmille.
Koko ruudun käyttäminen toimii hyvin esimerkiksi iPhotossa, Mailissa ja iCalissa, mutta esimerkiksi Safarissa ja Pagesissa siitä ei ole juuri lisähyötyä. Ylimääräinen tila menee lähinnä valkoisiin kehyksiin. Monissa ulkopuolisten kehittäjien sovelluksissa ei ole vielä koko ruudun tukea Lionille, joten yleisestä käytettävyydestä on vaikea sanoa mitään. Riippunee paljon toteutustavasta, onko koko ruudun tilasta hyötyä vai ei.
Käyttöä uudistus helpottaa. Esimerkiksi 11-tuumaisessa Airissa on suorastaan ihanaa siirtyä koko ruudun ohjelmista toiseen vain sormilla pyyhkäisemällä. 27-tuumaisessa iMacissa asia ei ole niin oleellinen. Käyttäjät tulevat kuitenkin tottumaan tähän ja ominaisuus on tulossa myös iPadiin syksyllä julkaistavassa iOS 5:ssä.
Palaa ja varmista
Mikä on ollut jo vuosikymmeniä tietokoneen käyttäjän mantra numero yksi? Muista tallentaa, muista tallentaa, muista tallentaa. Useimmissa näppäimistöissä command + S on kulunut puhki jatkuvasta tallentamisesta. Lion aloittaa uuden kauden tietokoneiden peruskäytössä.
Automaattinen tallennus tallentaa dokumentin aina kun työskentelyyn tulee tauko tai jatkuvan työskentelyn aikana 5 minuutin välein. Kaikki toimii huomaamatta, eikä ruudulla näy ilmoitusta tallennuksesta. Vainoharhaisimmat voivat toki käyttää myös command + S:ää.
Automaattitallennus ei tuki kovalevyä, koska se tallentaa vain dokumentteihin tulleet muutokset ja tallentaa ne eri versioina. Eri aikoina syntyneihin versioihin voi palata Time Machinen kaltaisesti eli ne voi ottaa uudelleen käyttöön tai niistä voi kopioida osia viimeisimpään versioon. Tästä uudesta ominaisuudesta käytetään nimitystä Versions eli versiot.
Versioihin pääsee käsiksi avoimen dokumentin otsikkopalkista. Klikkaamalla saa esiin valikon, josta löytyvät lukitse, monista, palaa viimeksi tallennettuun versioon sekä selaa kaikkia versioita. Esimerkiksi jos työstetty dokumentti tuntuu valmiilta voi sen lukita, jolloin Lion ei enää tallenna muutoksia ja se jää viimeiseksi versioksi. Monistamalla voi tehdä dokumentista erilaisia vaihtoehtoja ja viimeisimpään versioon palaamalla dokumentti avautuu siinä muodossa, missä se oli viimeksi avattaessa.
Lionissa automaattitallennus on sisäänrakennettu Esikatseluun ja Texturiin. Myös Applen iWork-ohjelmat tukevat ominaisuutta, kunhan ne päivittää uusimpaan versioonsa. Ulkoiset sovelluskehittäjä voivat hyödyntää ominaisuutta halutessaan.
Kolmas käyttöä helpottava uudistus on Resume eli jatkaminen. Ohjelma avautuu jatkossa täsmälleen siinä muodossa ja tilassa kuin se oli lopetettaessa. Selaimessa ovat auki ne samat ikkunat, tekstinkäsittelyssä samat dokumentit ja vieläpä samoissa kohdissa työpöytääkin.
Tämä nopeuttaa tietysti työskentelyä, jos käytössä on runsaasti ikkunoita ja asetuksia, joihin pitää myöhemmin palata. Toisaalta peruskäytössä voi olla omituista, että kaksi kuukautta vanha dokumentti lävähtää ruutuun kun käynnistää tekstinkäsittelyn. Ominaisuudella on puolensa ja puolensa. Jos useampi henkilö käyttää samaa konetta samalla käyttäjätunnuksella saattaa myös olla hankalaa, että toisen käyttämät tiedostot tai sivut avautuvat automaattisesti toiselle.
Sama ongelma on tietokonetta uudelleen käynnistettäessä. Kaikki sulkemishetkellä avoimena olleet ohjelmat ja tiedostot avautuvat samaan tilaan kuin missä ne olivatkin. Tämä on esimerkiksi ohjelmistopäivitysten takia tehtävien uudelleenkäynnistysten kannalta erittäin tervetullutta, mutta kuinka usein muuten haluat juuri ne edellisellä kerralla käyttämäsi ohjelmat auki? Puhumattakaan toisesta käyttäjästä.
Resumen saa tietenkin pois päältä asetuksista. Yleiset-kohdan alta löytyy valinta ”Palauta ikkunat, kun ohjelmat suljetaan ja avataan uudelleen”. Tästä ruksin poistamalla järjestelmä ei palauta enää yhtään mitään ohjelmia tai konetta uudelleen avattaessa.
Koneen saa käynnistymään puhtaalta pöydältä myös kertaluontoisesti. Uudelleenkäynnistettäessä otetaan ruksi pois kohdasta ”Avaa ikkunat uudelleen kirjauduttaessa takaisin sisään”.
Heittämällä sisään
Tiedostojen siirtäminen kahden tietokoneen kesken on varmasti yksi tietokoneiden käytön tavallisimmista tehtävistä. Silti kukaan ei ole onnistunut tekemään siitä naurettavan helppoa. Se vaatii yleensä laitteella kuin laitteella asetuksien tekemistä, ylimääräisten ohjelmien ja tunnuksien luomista tai muuta säätämistä.
AirDrop on Applen yritys poistaa säätäminen yhtälöstä ja se onnistuukin siinä hyvin. Tiedostoja voi siirtää langattomasti ilman wlan-verkkoa lähellä sijaitsevien tietokoneiden välillä, koska AirDrop käyttää peer-to-peer-teknologiaa. Riittää, että koneissa on wlan ja AirDrop päällä, jolloin ne löytävät toisensa automaattisesti. Välimatkaa saa olla olosuhteista riippuen maksimissaan 9-10 metriä.
Tiedosto raahataan halutun käyttäjän kuvan päälle ja odotetaan, että vastaanottaja hyväksyy lähetyksen. Tämän jälkeen tiedosto siirtyy vastaanottajan Lataukset-kansioon. AirDrop luo hetkeksi palomuurin kahden tietokoneen välille, joten kukaan muu ei pääse nappaamaan lähetystä. Tiedostot lähetetään myös TLS-suojauksella.
Hienosti toimivan ominaisuuden käyttöönottoa rajoittaa vain yksi harmillinen asia. AirDrop ei toimi kuin uudemmissa Maceissa. Applen edustajan mukaan syynä tähän on vanhemmissa Maceissa käytetty wlan-piiri.
AirDrop toimii vain seuraavilla koneilla: MacBook Pro (late 2008 tai uudempi), MacBook Air (late 2010 tai uudempi), MacBook (late 2008 tai uudempi), iMac (early 2009 tai uudempi), Mac mini (mid 2010 tai uudempi, Mac Pro (early 2009 AirPort Extreme -kortilla ja mid 2010 tai uudempi).
Keskustelumuotoista mailailua
Maill on kokenut suuria muutoksia, jotka ovat pääsääntöisesti hyviä. iPadista vohkittu kahden palstan näkymä tuntuu selkeyttävän käyttöä, ainakin jos on tottunut iOS-käyttäjä. Halutessaan postilaatikot ja muut nippelitiedot saa näkyviin kolmanteen palstaan vasemman ylälaidan näytä-painikkeesta.
Suosikit-palkki toimii kuten kirjanmerkkipalkki selaimessa. Siitä voi siirtyä näppärästi eri sähköpostikansioihin, joita voi raahata esille sivupalkista.
Samaan asiaan kuuluvat viestit näytetään aikajärjestyksessä keskustelumuotoisesti niin, että jokainen viesti on omana lehtenään, jolloin lainauksia ei tarvitse kaivaa yhdestä pitkästä ja mahdollisesti sekavasta viestistä. Päällekkäiset viestit piilotetaan, mikä helpottaa lukemista.
Tervetullutta on myös hakutoimintojen parantaminen. Hakukenttään voi lisätä useampia hakutermejä, joiden esiin kaivamia tuloksia näytetään dynaamisesti. Hakuja voi tehdä ihmisten, aiheiden, sähköpostilaatikoiden, päivämäärien ja liitteidenkin perusteella. Mail toimii mainiosti myös koko ruudulla.
Muuta hyvää ja huonoa
Snow Leopardiin erillisenä päivityksenä julkaistu Mac App Store on aikaisempaa kehittyneempi Lionissa. Ladattavat päivitykset ovat pienempiä, koska käyttäjä lataa ainoastaan ns. delta-päivitykset eli aikaisempaan versioon tulleet muutokset. Latausajat pienenevät ja turha tiedonsiirto vähenee, mikä on hyväksi kaikille. Sama on tulossa myös iOS:n viidenteen versioon syksyllä.
Uutta on myös sandboxing-teknologia, mikä tekee ohjelmista aikaisempaa turvallisempia. Ohjelmien toimintoja rajataan omaan ”hiekkalaatikkoon”, jolloin niissä mahdollisesti ilmenevät tietoturvariskit eivät vaikuta koko järjestelmään.
Uusien ominaisuuksien myötä käyttäjät saavat kuitenkin heittää hyvästit muutamille suuremmille vanhoille ominaisuuksille. PowerPC-ohjelmien käytön mahdollistanut Rosetta on poissa, samoin kuin mediakeskusohjelmisto Front Row ja matkapuhelimille ja mobiililaitteille sisäänrakennetun tuen mahdollistanut iSync.
Rosettaa tuskin pahemmin kaivataan, koska suurin osa ohjelmista on päivitetty Intel-aikaan ja jos ei ole, lienee aika etsiä korvaavaa ohjelmaa. Front Rown kehitystyö pysähtyi jo vuosia sitten ja on ollut edelllisessäkin käyttöjärjestelmässä jo jonkinlainen jäänne. Korvaavia, parempia ohjelmia mediakeskuskäyttöön on tarjolla useita, kuten XBMC, Plex ja Boxee.
iSyncin poistuminen voi harmittaa enemmän, koska muun muassa monet Nokian kännykät on ollut helppo synkronoida sen kautta. Mikäli tarve saada ohjelma takaisin on pakottava, voi sen kopioida esimerkiksi Snow Leopardia pyörittävästä Macista. Useiden käyttäjien mukaan iSync toimii Lionissa sellaisenaan.
Yhteenveto
Lion on ensimmäinen selkeä askel iOS:n ja OS X:n yhdistymiseen. Perinteiseen tietokoneen käyttöjärjestelmään on tuotu iPhonesta ja iPadista tuttuja kosketusnäyttökoneiden ominaisuuksia paikkaamaan laitteiden välistä kuilua.
Suurin osa uudistuksista on onnistuneita, mutta ne tulevat tarpeeseen ainoastaan tietyissä tilanteissa tai koneissa. Esimerkiksi koko ruudun ohjelmat ja multi-touch-eleet ovat hyviä pienissä kannettavissa, mutta eivät kovinkaan tarpeellisia isossa iMacissa. Automaattinen tallennus ja versiot taas ovat hyviä kaikissa koneissa.
Onneksi käyttäjät voivat muokata Lionia pitkälti haluamakseen. Asetuksia muuttamalla ominaisuuksia saa pois päältä tai niitä voi muokata. Näin omaan koneeseen voi valita käyttöjärjestelmän mieluisimmat osat.

- Apple
- Hinta: 23,99 EUR
- Saatavuus: Mac App Store
- Vaatimukset: Intel Core 2 Duo, Core i3, Core i5, Core i7 tai Xeon -prosessori, 2 gigaa muistia, OS X 10.6.6 tai uudempi
Hyvää
- Multi-touch-eleet
- Koko ruudun ohjelmat erityisesti kannettavissa tietokoneissa
- AirDrop
- Mailin uudistukset
- Automaattinen tallennus
- Versiot
- Delta-päivitykset
Huonoa
- Launchpad
- AirDrop toimii vain uudemmissa Maceissa
- Vieritykseen tottuminen vie aikaa
Lisää aiheesta:















Vierityksen voi kylläkin vaihtaa “tavalliseksi” – ainakin minun magic mouse liitettynä maciin löytyi asetuksista.
Jep, vieritys suunnan vaihtoon kun ei tarvinnut kuin rasti ruutuun asetuksissa…
Ja kaikki toimii kuten ennenkin..
Kuinkas onkaan tuon asentamisen kanssa, kun sen lataa Appstoresta, niin voiko samalla rahalla ko. käyttiksen asentaa pöytäkoneeseen sekä läppäriin?
Voi. Kunhan käytät samaa apple id -tunnaria
Itseasiassa… Tuo luonnollinen vieritys kandee oikeesti ottaa käyttöön. Itse tappelin vastaan ja kokeilin viikon (plus vaimo käyttää samaa konetta) viikon jälkeen vaihdoin luonnollisen vierityksen pois ja siitähän se soppa sitten syntyi, sillä luonnollisen vierityksen jälkeen kuitenkin edes takas siirtyminen sujui edelleen samoin kuin uudessa käyttiksessä, mutta vieritys oli eri tavalla niin tämä oli mielestäni ISOIN ristiriita ikinä ajatuksellisellisesti. Nopeesti siihen kuitenkin tottui. Huomaaamatta kokoajan toi on skulannut hienosti iphonessa… Tosin siltikin tää käyttis saa multa 3+ / 5 lumileopardi kuitenkin on toiminut hienosti. Mulla on jonkinlainen tää datailu historia, eli vic20, c64, amiga, pc (ennen pena aikaa) (modeemilla purkkeihin yhteyksiä) pc, pc, pc, pc ja nyt viime vuodet mäkillä kotona ja pc:llä töissä.