Elokuvat saapuivat vaivihkaa Suomen iTunes Storeen
Apple on tuonut myynti- ja vuokraelokuvat kaikessa hiljaisuudessa Suomen iTunes Storeen. Päävalikossa ei ole vielä erillistä elokuvat-osiota, mutta filmit löytyvät haun kautta.
Elokuvien hinnat vaihtelevat sen mukaan, kuinka uudesta ja suositusta elokuvasta on kysymys. Esimerkiksi 127 Hours -elokuvaa myydään 7,99 eurolla ja vuokrataan 2,99 eurolla. Natalie Portmanin Black Swan on myynnissä 13,99 eurolla ja vuokrattavissa 3,99 eurolla. Elokuvien HD-versiot maksavat enemmän. Esimerkiksi Battle: Los Angeles -elokuvan teräväpiirtoversio maksaa 16,99 euroa.
Macmaan testissä elokuvan vuokraaminen onnistui jo ongelmitta. Elokuvat löytyvät myös iPadin ja iPhonen kautta.
Suomen lisäksi elokuvat ovat tulleet myyntiin ja vuokralle myös muun muassa Ruotsin iTunes Storeen. Elokuvien lisääminen Pohjoismaisiin iTunes Storeihin saattaa liittyä Applen ensi viikolla julkistettaviin uutuuksiin, iPhone 5:een, iOS 5:een ja iCloudiin.
Lisää aiheesta:










Onko joku testannut miten tekstitykset toimivat vai onko sellaisia yleensäkään?
Kokeilemassani 127 Hours -leffassa ei ollut tekstejä lainkaan
Suomi-tilillä käytettyyn Apple-TV 2:een ilmestyi myös Movies-välilehti, mutta toiminnot eivät vielä mene valikkotasosta eteenpäin.
Osassa elokuvia tekstitys, tosin tähän mennessä olen tormännyt ainoastaan englannin kielisiin, mutta teknisesti suomi tekstit ovat mahdollisia.
Kun en ole yhtään testannut niin on mahdollista että mainittu tekstitys olisi ainoastaan niissä kohdin kun puhekielenä on jokin muu kuin englanti.
Tuollahan ne tekstitykset on iTunesissa mainittu. 127 ei tosiaan sisällä lainkaan tekstityksiä, mutta esim. Black Swanissa niitä on vaikka kuinka monelle kielelle.
iPhone 4:ssä vilahti myös Movies-välilehti, mutta katosi sittemmin.
Upeaa! Hyvät hinnatkin.
Lista kaikista leffoista löytyy kätevästi storen etusivun alalaidasta “feauture” -> “browse” -> movies…
Haulla löytyy myös iPhonen kautta.
Vihdoinkin!
Ei tarvitse tämän takia enää hankkia iTunes lahjakortteja USA saitille