Top

Applen televisiosuunnitelmiin vahvistusta

maanantai 7. marraskuu 11 - Niko Antin - Jätä kommentti

Latest photo of the TV stuff.Creative Commons License Kuva: William Hook

Applen on jo pitkään huhuttu kehittävän televisiota, mutta hevosmiesten tietotoimiston tiedoille saatiin tukea vasta, kun edesmennyt pääjohtaja Steve Jobs paljasti elämäkerrassaan keksineensä vihdoinkin täydellisen käyttöliittymän televisiolle. Pelkän laitteen kehittäminen ja julkaiseminen ei kuitenkaan mullista maailmaa, ellei sisältö ja arvoketju ole kunnossa, kuten musiikkisoittimien ja tablet-tietokoneiden kanssa on nähty.

iPodin, iPhonen ja iPadin kehittämisestä oppinut Apple ei aio lähteä televisiobisnekseenkään pelkän laitteen avulla. Amerikkalaisen CBS-televisioyhtiön toimitusjohtajan Les Moonvesin mukaan se kieltäytyi äskettäin Applen ehdottamasta suoratoistosopimuksesta, joka olisi perustunut mainostulojen jakamiseen. Asiasta kertoo GigaOM. Moonvesin mukaan kysymys oli Apple TV:hen liittyneestä ehdotuksesta, mutta on varma, että Apple suunittelee samanlaista sisällöntarjontaa myös odotettuun televisioonsa.

Applen on huhuttu suunnittelevan tilauspohjaista suoratoistopalvelua, joka tarjoaisi kootusti useiden eri televisioyhtiöiden sisältöä. Sen tarkoituksena olisi murtaa USA:ssa vahvassa asemassa olevien kaapelikanavien ja satelliittipalvelujen monopoliasemaa.

Panostamisesta televisioihin kertoo sekin, että Apple kehittää uutta teknologiaa videon siirtämiseksi televisioon.


Lisää aiheesta:

  1. Ääniohjattava televisio “varma tuote” Applelta
  2. Huhu iPad 3:n huipputarkasta näytöstä sai vahvistusta
  3. Applen uudessa käyttöjärjestelmässä hurja bugi
  4. Applen minikannettava maksaa 500-700 dollaria
  5. Huhu Applen minikannettavasta voimistui hakukonelokien takia
Softaopas

Kommentit

Ole hyvä ja jätä kommentti.
Kommentteihin voi lisätä myös gravatarin.





Bottom